Читать книгу Mehiläisten elämä - Maurice Maeterlinck - Страница 15

Sisällysluettelo

Pesässä valmistaudutaan siis parveiluun,—tuo suuri uhri suvun vaateliaille jumalille on tehtävä. "Hengen" käskyä noudattaen, joka meistä tuntuu sangen selittämättömältä, se kun on suoraan ristiriidassa sukumme kaikkien vaistojen ja tunteiden kanssa, lähtee kuusi-, seitsemänkymmentä tuhatta mehiläistä niistä kahdeksasta-, yhdeksästäkymmenestä tuhannesta, jotka koko kansan muodostavat, määrättynä hetkenä synnyinkaupungistansa. Ne eivät lähde minään tuskan puuskan hetkenä, ne eivät pakene äkillisestä pelokkaasta päätöksestä nälänhädän, sodan tai kulkutautien ahdistamasta ja hävittämästä isänmaasta. Ei, kauan ne ovat maanpakoansa miettineet, kärsivällisesti ovat odottaneet suotuisaa hetkeä. Jos pesä on köyhä, jos kuninkaallista perhettä kohdanneet onnettomuudet, epäsuotuisat säät tai ryöstöt ovat sitä etsiskelleet, ne eivät sitä hylkää. Ne jättävät sen vasta kun se on onnensa kukkuloilla, kun kevään uutteran työn jälkeen tuo suunnaton satakaksikymmentä tuhatta hyvin järjestettyä kammiota sisältävä vahalinna on tulvillaan tuoretta hunajaa ja häivehtivää siitepölyä, jota sanotaan "mehiläis-leiväksi" ja käytetään toukkien ja koteloiden ravinnoksi.

Ei milloinkaan pesä ole ollut niin kaunis, kuin tämän sankarillisen kieltäytymisen aattoiltana. Silloin on sillä täydellisen ylellisyyden ja riemun verraton hetki, eloisa, kuumeinen, mutta samalla ylevän suruton. Koettakaamme kuvailla sitä mielessämme,—en tahdo sanoa sillä tavoin kuin mehiläiset kaiken tämän käsittävät, sillä emme voi kuvitellakaan, millä tenhoisalla tavalla ilmiöt ja tapaukset kuvastuvat niiden kummallakin puolen päätä olevien verkkosilmien kuuteen tai seitsemääntuhanteen särmään ja otsan kolmenkertaiseen kyklooppisilmään,—vaan sellaisena kuin me sen käsittäisimme, jos olisimme niiden kokoiset.

Holvikuvusta, joka on vielä suurempi kuin Rooman Pietarinkirkon kupu, kulkee pesän pohjaan lukuisia pystysuoria ja yhdensuuntaisia, ikäänkuin pimeydestä ja tyhjyydestä riippuvia, vahasta muovailtuja jättiläismuureja, geometrisiä laitteita, joita ei voisi—kaikki suhteet säilyttäen—tarkkuuteen, rakenteen uskaliaisuuteen ja suunnattomaan suuruuteen nähden verrata mihinkään inhimilliseen rakennustuotteeseen.

Jokaisessa näistä muureista, joiden aine vielä on aivan uuden uutukaista, neitsyellisen puhdasta, hopeankarvaista, tahratonta ja tuoksuavaa, on tuhansia kammioita ja niin paljon ravintoainetta, että se riittää koko kansaa viikkomäärät ravitsemaan. Tuossa loistaa punaisia, keltaisia, sinipunervia ja mustia siitepölytäpliä, kaikkien kevään kukkien lemmenvoimaa, jota on koottu läpikuultaviin soluihin. Ylt'ympärillä, pitkinä, komeina, jäykkiä, liikkumattomia laskoksia muodostavina kultaverhoina, on huhtikuun hunaja, kaikkein kirkkain ja tuoksuavin, kahdessakymmenessätuhannessa suljetussa säiliössään, joiden sinetti murretaan auki ainoastaan suurimman hädän aikana. Ylempänä kypsyy toukokuun hunaja vielä avoinna olevissa astioissaan, joitten reunoilla valppaat joukot pitävät huolta keskeymättömästä ilmanvaihdosta. Pesän keskellä, sen lämpimimmässä osassa, kaukana valosta, jonka timanttisäteet tunkeutuvat sisään yhdestä ainoasta aukosta, uinailee eloon herätäkseen tulevaisuus. Tämä on sikiöiden kuninkaallinen alue, joka on varattu kuningattarelle ja hänen seuranaisilleen. Siellä on suunnilleen kymmenentuhatta kammiota munia varten, viisitoista-, kuusitoistatuhatta huonetta toukille ja neljäkymmentätuhatta taloa, joissa asuu vahankalpeita, tuhansien lastenpiikain hoitamia koteloita.[4] Näitten kehien kaikkein pyhimmässä näemme vihdoin kolme, neljä, kuusi tai kaksitoista verrattain laajaa, umpinaista linnaa, joissa nuoret ruhtinattaret, jonkunmoiseen käärinliinaan verhottuina, kalpeina ja liikkumattomina, pimeydessä elätettyinä odottavat hetkeänsä.