Читать книгу Mehiläisten elämä - Maurice Maeterlinck - Страница 4

Sisällysluettelo

Aikomukseni ei ole kirjottaa teosta mehiläisten hoidosta tahi kasvatuksesta. Kaikissa sivistysmaissa on erinomaisia julkaisuja tältä alalta, jotenka uuden kirjottaminen olisi turhaa. Ranskassa on Dadantin, Georges de Layensin ja Bonniern, Bertrandin, Hametn, Weberin, Clémentin, abbé Collinin y.m. kirjottamia teoksia. Englanninkielisistä kirjailijoista tällä alalla mainittakoon Langstroth, Bevan, Cook, Cheshire, Cozvan, Root ja heidän oppilaansa; saksalaisista Dzierzon, Van Berlepsch, Pollmann, Vogel ja monet muut.

Tässä ei myöskään ole kysymys tieteellisestä monografiasta, jonka aineena olisi apis mellifica, ligustica, fasciata j.n.e., eikä kokoelmasta uusia havainnoita tai tutkimuksia. Tuskin tulen esittämään mitään, joka ei olisi tuttua ja tunnettua kaikille niille, jotka vähänkään ovat mehiläishoitoa harjottaneet. Etten taas tekisi teosta vaikeatajuiseksi, olen varannut teknillisempään teokseen joukon kokemuksia ja havainnoita, joita olen tehnyt kahdenkymmenen vuoden ajan harrastaessani mehiläishoitoa, koska se mielenkiinto, jota ne voivat herättää, lienee liiaksi rajotettua ja liian erikoista laatua. Aion yksinkertaisesti puhua "kultasiipi mehiläisistä" (Ronsardin "blondes avettes"), niinkuin tietämättömälle puhuu esineestä, jota tuntee ja rakastaa. En aio koristaa totuutta enkä esittää—niinkuin Réaumur on sattuvasti huomauttanut kaikkien niiden tehneen, jotka ennen häntä ovat mehiläisiä tutkineet—miellyttävää kuviteltua ihmettä todellisen luonnonihmeen asemesta. Mehiläispesässä on niin paljon ihmeellistä, ettei ole syytä lisäillä. Muuten olen jo ammoin sitten luopunut etsimästä tästä maailmasta mieltäkiinnittävämpää ja kauniimpaa ihmettä kuin mitä totuus tai ainakin sen etsintä on. Älkäämme etsikö elämän suuruutta epätietoisista asioista. Kaikki mikä on oikein varmaa, on sangen suurta, emmekä tähän päivään asti ole kaikin puolin oivaltaneet ainoatakaan senlaatuista ilmiötä. En siis väitä mitään, jota en olisi itse kokemuksen nojalla havainnut todeksi, tai joka ei olisi niin yksimielisesti mehiläistieteen klassikkojen hyväksymää, että sen todeksinäyttäminen olisi turhaa. Minun tehtäväni tulee rajottumaan siihen, että kerron tosiseikat yhtä todenmukaisesti, mutta vähäsen elävämmin, lisäämällä niihin muutamia laajempia ja vapaampia mietteitä, sekä siihen, että ryhmitän ne sopusuhtaisemmin kuin käytöllisessä "oppaassa" tai tieteellisessä erikoistutkimuksessa voisi tehdä. Joka tämän kirjan on lukenut, ei sen nojalla kykene mehiläispesää hoitamaan, mutta tuntee suunnilleen kaiken omituisen, syväsisältöisen ja salaperäisen, minkä varmasti tiedämme pesän asujamista. Tämä ei ole paljoa verrattuna siihen, mikä vielä on tuntematonta. Minä sivuutan vaieten kaikki ne väärät perinnäisjutut, jotka vielä kansan keskuudessa ja useassa teoksessa muodostavat oikean mehiläissaduston. Kun joku asia on epävarma, riidanalainen ja otaksumiseen (hypoteesiin) perustuva taikka kun saavun tuntemattoman rajalle, niin sanon sen suoraan. Saatte nähdä että useinkin tutkimuksissamme joudumme näille rajoille. Paitsi niiden yhteiskuntajärjestyksen ja toiminnan suuria, helposti huomattavia ilmiöitä emme tiedä mitään aivan varmaa Aristaioksen satumaisista tyttäristä. Kuta kauemmin niitä hoitaa, sitä paremmin oppii näkemään tietämättömyyttään niiden todellisen olemuksen syvyyksiin nähden, mutta tämmöinen tietämättömyys on jo parempi kuin tuo itsetajuton ja tyytyväinen tietämättömyys, joka on kaiken elämäntietomme pääaineksena; ja sen enempää ihminen tuskin voi kerskata oppivansa tässä maailmassa.

Onko ennen ollut olemassa tämänkaltaista teosta mehiläisistä? Jos kohta luulenkin lukeneeni miltei kaiken, mikä mehiläisestä on kirjotettu, en puolestani tunne muuta tämän laatuista kuin Micheletn mehiläiselle omistetun luvun hänen "Insecte" nimisen teoksensa lopussa sekä sen tutkielman, minkä Ludwig Büchner, "Kraft und Stoff" teoksen kuuluisa tekijä, on sille omistanut "Geistesleben der Thiere" nimisessä teoksessaan.[1] Michelet on vain hipaisemalla kosketellut tätä aihetta. Mitä Büchneriin tulee, hänen tutkimuksensa on jokseenkin täydellinen, mutta kun lukee hänen esittämiään uhkarohkeita väitteitä, legendantapaisia seikkoja sekä jo ammoin kumottuja kaskuja, herää minussa epäilys, tokkohan hän on milloinkaan astunut ulos kirjastostaan kertomuksensa sankarittaria tarkastamaan tai milloinkaan avannut yhtäkään noista lukuisista, surisevista, ikäänkuin siipien tulta säihkyvistä pesistä, joita täytyy paljastaa ennenkuin oma vaistomme aavistaa niiden salaisuuden, ennenkuin voimme sulautua noiden uutterien neitsyiden ilmakehään, tuoksuun, henkeen, salaisuuteen. Hänen kirjansa ei tuoksua hunajalta eikä mehiläiseltä, ja sillä on sama virhe kuin useilla tieteellisillä kirjoillamme, joiden johtopäätökset useinkin ovat ennakolta tehtyjä ja joiden tieteellisinä rakennusaineksina on suunnaton joukko epävarmoja ja eri tahoilta saatuja kaskuja. Muuten viittaan harvoin häneen teoksessani, sillä lähtökohtamme, näkökantamme ja tarkotusperämme ovat aivan erilaisia.