Читать книгу Kuoleman tarkoitus - Paul Bourget - Страница 6

Sisällysluettelo

Pysäytän kynäni palauttaakseni muistoissani silmieni eteen tuon nyt niin onnettoman naisen niiltä ajoilta, jolloin hän vielä oli silloin itsekin niin onnellisen opettajani morsian. Millä äänen sävyllä tämä ilmoittikaan tuon tapahtuman, joka tuli meille aivan odottamatta! Hänen ympärillään leijailevat jutut hänen hyvästä nais-onnestaan eivät oikein tuntuneet sopeutuvan tämäntapaisten lausumain naiiviin intoiluun:

"Niin, rakas Marsal, nyt menen naimisiin ja olen löytänyt ihanteeni. Kuuletteko, ihanteeni! Ymmärrätte minua, kun näette Catherinen. Kutsun häntä ristimänimeltään. Olen tuntenut hänet tuon-korkuisesta, ja keksin hänet vasta tänä talvena. Sanon joskus itselleni: Olenko hupsu? Hän olisi voinut mennä toisellekin… Mutta saattepa nähdä hänet…"

Neiti Malfan-Trévis oikeutti tämän innostuksen. Kaksikymmenvuotiaana hän oli pitkä ja norja nuori tyttö, kasvojen ihonväri vaaleahko, piirteet miltei klassillisen puhtaat ja päätä verhoamassa erinomainen tukka, tumman kastanjanruskea vaalein vivahduksin. Hänen jalot, ylpeät kasvonsa huokuivat yhtä haavaa sekä tunnevoimaa että arvokkuutta ja suloa. Varsinkin hänen silmänsä, suuret ja miltei kummastelevat, loivat harmaitten teriensä katseen niin vakavan kiinteänä, että tuli ajatelleeksi syvän ja hillityn herkkätunteista sielua. Suun, joka vaiti ollen oli miettiväinen, teki hymy lapselliseksi, ja hieman ylen täyteläisten huulien takaa paljastui häikäisevä hammasrivi, jonka ehjyys tiesi tässä vielä hentoisessa olennossa piilevän koskemattomien fyysillisten voimien varaston ja ennusti tulevata naiseksi-puhkeamista avioliiton ja onnen huomassa. Noissa kauniissa kasvoissa oli jotakin, en tiedä, liiankin keskitettyä, joka lisäksi antoi niille liikuttavan viehätyksen niiden silmissä, jotka tiesivät — Ortègue ilmaisi sen minulle heti — minkä koettelemuksen hän oli kestänyt: hänen isänsä kuoli äkkiä ja mitä kiusallisimmissa olosuhteissa, ihan keskellä katua, ja äiti meni uusiin naimisiin vuotta myöhemmin yhtä kiusallisissa olosuhteissa. Oli liiankin ilmeistä, että rouva Malfan-Trévis vain rakensi ennalleen hyvin vanhan suhteen. Nuoren tytön sydäntä oli kylmännyt tämän äidin kodissa, jonka kaikkea vääryyttä hän ei ehkä ollut ymmärtänyt, mutta kyllä tunteellaan tajunnut. Oliko Ortèguen rakkaus osaltaan sääliä tätä moraalisesti yksinäistä olentoa kohtaan? Vai turvasiko hän tähän verukkeeseen puolustaakseen iän epäsuhtaa tässä liitossa, joka oli mahdollinen vielä vuonna 1908? Entäpä kymmenen, entä kahdenkymmenen vuoden kuluttua? — Kiitollisuuttako oli se innokkuus, jolla orpo turvautui pelastajaansa, tämä kun vapautti hänet mitä tuskallisimmasta tilanteesta? Rakastiko hän Ortèguea hänen maineensa, hänen persoonallisuutensa voimakkaan nerokkuuden tähden, sen tenhon vuoksi, jolla häneen vaikutti samanlainen ylemmyys, mikä hänen kaipauksessaan verhosi isän muistoa? Yksi asia oli minulle ainakin käynyt ilmiselväksi: tämä avioliitto oli hänelle samoin kuin Ortèguellekin kiintymyksen eikä järkeilyn teko, ja nuoren tytön kiihkeä tunne ilmeni niin teeskentelemättömänä, että vihkiäistilaisuudessa me apulaislääkärit sanoimme yhdestä suusta:

"Mutta hänhän on vielä rakastuneempi mieheensä kuin tämä häneen."