Читать книгу Säkeniä, Kokous runoelmia - Ahlqvist August - Страница 10

        Nurmell' on jo nukka päällä,

        Päällä kaunis peittehensä,

        Peittehellä päivän immet,

        Aurinkoisen armahaiset,

        Kukat kaikilla keoilla,

        Lehti täysi jo lehoissa.

        Jopa lammin lämmin laine

        Likistävi rantaansa,

        Iltavirttä veisoavi,

        Kullallensa kuiskuttavi,

        Kunne kulta nukkunevi,

        Kaunis maa makaelevi,

        Kunne itsekin ihana

        Armas aaltonen nukahti,

        Kullan vierehen väsähti.

        Jopa linnut laulelevat,

        Käköset kukahtelevat;

        Mitä linnun laulaminen,

        Mikä käellä kukunta?

        – Toivon tult' on rinta täysi,

        Lemmen liekkiä povensa,

        Toivo kultansa tuloa,

        Armahan alenemista,

        Mieli muiskujen mehua,

        Suloisuutta suuta-saannin.

        Kaikki on riemu, kaikki rakkaus,

        Kaikki kultien kujerrus,

        Kaikki autuas ilonen,

        Taivahan tulen palanta;

        Missä toivo, siinä täyttö,

        Missä laulu, siinä vastaus.

        Tuota kuuntelin ja katsoin,

        Katsoin kurja kaiken yötä,

        Iloni alas aleni,

        Aleni kuin allin mieli

        Uiessa vilua vettä,

        Toivoni tuli tukehtui,

        Sammuivat suloiset suonnat,

        Mieleni matala mustui,

        Syämeni surkastihen,

        Silmästä vetonen vieri,

        Kyynel kulki kasvoilleni.

        Mikä toi sen tuiman tunnon,

        Mikä mustan mielialani?

        Tuopa tuopi tuiman tunnon,

        Tuo ainakin mustan mielen:

        Milloinhan sulavi Suomi,

        Milloin Suomessa syämet,

        Konsahan kevät tulevi,

        Konsa hanget lähtenevi

        Suomen poikien povista,

        Verestä viluisen kansan!