Читать книгу Säkeniä, Kokous runoelmia - Ahlqvist August - Страница 16

        Mikä kuuluvi kumina,

        Mikä hurraus, humina

        Tuolta länsituulen päältä,

        Ylitse Itäisen meren,

        Poikki suuren Pohjanlahden?

        Sinne on joukkoja samonnut,

        Tuhansia tulvaellut,

        Norjanmaalta matkustanut,

        Tasan tullut Tanskastakin,

        Ruotsia anastamahan,

        Väkevätä voittamahan;

        Mutta ei nyt, niinkuin muinoin,

        Entis-aikoina pahoina,

        Sotimalla, sortamalla,

        Ryöstämällä, raastamalla,

        Vaanpa kättä antamalla

        Velikansa veljellensä.

        Pois on kaatunut käsistä

        Sodan ankarat asehet:

        Pikarit pivoiss' on heillä.

        Sarkat suuret saapuvilla,

        Joista juovat ystävyyttä,

        Verestävät veljeyttänsä,

        Kauan outoin' oltuansa,

        Eksyksiss' elettyänsä

        Veli toinen veljestänsä,

        Heimos heimokunnastansa.

        Samoinpa tuli sanomat,

        Viestit vieri Venäjältä,

        Kansaisesta kaupungista,

        Moskovasta mahtavasta,

        Jotta kulki joukko suuri

        Venäläisten veljeksiä

        Etelästä etempätä,

        Slavilaisia samosi

        Oppimass' omaisiahan,

        Toisiansa tuntemassa.

        Paljon piiruja pitivät.

        Suuren joukon juhliansa,

        Suunsa puhtaaksi puhuivat,

        Sydämensä sytyksihin;

        Ystävyydess' yhdistivät

        Sulosanoilla sitoivat

        Luojan luomaiset sitehet,

        Kaikkivallan vahvistamat,

        Joit' oli aika auki saanut,

        Onnen retket ratkellehet.

        Niin mihinkäs me menemme,

        Suomalaiset suoriamme?

        Onhan meilläkin omoa

        Sukuamme sangen suurta,

        Laajoa lajipereä

        Yltäkyllin ympärimme,

        Mennä vieraiks' vaikka minne.

        – Lähdemmekö Lapinmaahan?

        Lähtenemme Lapinmaahan.

        Lappalainen, laiha poika,

        Vesisilmä, vääräsääri,

        Nokisella nuotiolla

        Tuiman tunturin selällä

        Pian laittavi pitonsa,

        Joutuisasti juominkinsa:

        Ulos veitsensä vetävi,

        Pitkän puukon paljastavi.

        Jolla juhdan teurastavi,

        Poron kaulan katkaisevi;

        Veren korjaa kaukalohon,

        Taljan päältä tempoavi,

        Lihat taiten leikkelevi,

        Rasvat luopi lautaiselle:

        "Syö nyt, serkku, juo nyt, serkku,

        Pidä pitoja hyviä;

        Syö tuota sydänytyä,

        Munuaista maksan kanssa,

        Tahi keuhko kelvanneepi,

        Vaiko aivoista alotat,

        Tahi tahtonet lihoa

        Luun luota, liki kuvetta,

        Tai takoa lautaiselta?

        Sitten syötyäs lihoa,