Читать книгу Hagarin poika - Hall Sir Caine - Страница 11

Sisällysluettelo

Pilvet, jotka olivat kokoontuneet pohjoiselle taivaalle, kiisivät laakson, yli ja ankara sadekuuro, jonka mukana kuului kaukainen ukonjyrinä, pakotti huviväen siirtymään vajaan. Se oli pitkä purjekankaasta laitettu teltta, jonka toisessa päässä tarjoiltiin virvoitusjuomia ja nurkissa oli pöytiä, joille oli levitetty piparikakkuja ja kaikenlaista rihkamaa myytäväksi. Ruoho tällä kohden oli tallattu ihan lakoon, ja käytävät olivat paljaat ja kiilsivät sateessa. Kokoontunut seura oli sangen omituinen ja sekalainen. Erillään muista istui kumolleen käännetyllä nelikolla Newlannin viuluniekka, postinkuljettaja Tuomas Kyttyräselkä. Hän oli pieni mies, jonka polvet olivat koukussa ja jalat hirvittävän pitkät.

"Nyt, tyttäret, astuapas essiin. Ei sua virotella."

"Tulkoot kaikki, joilla on notkeutta jäsenissään."

Tätä karkeata kutsua seurasivat kursailematta monet komeasti-puetut neitoset riisumatta hattua päästään. Pari parin jäljessä edestakaisin pyörien kukin siinä taitoansa kilvan näytti.

"Mää nousen parhaan hevoosein selkään ja ajan jonakin iltana sun luokses ja koputan ikkunaas", kuiskasi eräs nuorukainen tytölle, jonka kanssa oli juuri tanssinut.

Tyttö nauroi ilakoiden.

"Sinun parhaan hevosesi, Ville?"

"No niin — isännän sitten."

Tyttö nauroi taas, ja iva värähti hänen huulillaan. "Te Kaaliharjun urhot olette oikein kuuluisia rakastajoita, kuulen ma. Hyvästin, Ville!"

Ja tyttö pyörähti ympäri. Poika seurasi häntä.

"Elä suutu, Aggy. Mää oon pian itte isäntä."

Tyttö tunkeutui ihmisjoukon läpi ja katosi.

"Tyttö on nähtävästi antanut hälle aimo rukkaset", sanoi eräs vanhanpuoleinen mies, joka sattui seisomaan lähellä.

"Juuri heidän kaltaistaan", sanoi toinen. "Tyttö on punonut paulojansa poikaparan ympäri ja vihdoin saanut hänet verkkoihinsa. Eikös pojan rikas eno ole kuollut Australiassa?"

"Ei, mutta voisihan sellaista uskotella. Silloin kyllä kaikki tytöt hyökkäisivät hänen kimppuunsa."

Tanssi jatkui edelleen.

"Kas vain, nämä juhlathan loppuvat yhtä hauskasti kuin Carelin markkinat", sanoi eräs tytöistä.

"Bessie, sinä totisesti olet kevyt kuin höyhen", vastasi hänen toverinsa.

Bessien silmät säteilivät ilosta, kun hänen tanssiansa oli näin kehuttu ja hän avasi manttelinsa viillyttääkseen itseänsä ja näyttääkseen kaulassaan riippuvan kauniin medaljongin.

"Tuollaisesta totisesti on hitonmoiset seuraukset", mutisi vanha ilonvihaaja. "Kyllä tulevaisuus tuollaisten tyttöjen kautta muodostuu ihanaksi."

"Turhaa, mies, turhaa, maakunta menestyy vallan mainiosti", vastasi hänen ystävänsä. "Tytöt tekivät työtä ennen aikaan. Nyt ne eivät työllä käsiänsä turmele. Ehkä sentään joskus huviksensa pesevät, silittävät, kiilloittavat ja kähertelevät tukkaansa."

"Ei, ei, maakunnassa ei ole ollut onnea siitä alkaen, kun naiset rupesivat halveksimaan työtä."

Viuluniekka vetäisi jousellaan kolme säveltä, jotka tuntuivat sanovan "suutele" ja muutamasta teltan nurkasta kuuluikin äänekäs huulten maiskahdus.

"Minä näjin sinun rakastelevan koreeta Bessyä", sanoi eräs nuori mies toiselle.

"Ja minä näjin sinun kujertelevan niin sulosesti niityllä. Elä nyt kato noin vijattomasti. Turha on kieltää. Varo vain Aggyn äitiä, hän on aikamoinen lörppökieli, elä anna hälle tuulta purjeisiin. Hän höyhentää tytön ja hennoo se höyhentää jonkun muunkin."

Tanssin tauottua alkoi kuulua äänekäs lasien kilinä ja tavaton puheensorina tarjoilupöytien luota.

"Hei, sinä kelpo viuluniekka! Tule, niin otetaan tuikku murheeseen!" huudahti eräs nuorukainen, jonka posket olivat punaiset kuin kirsikat.

"Tule, Dick, tyhjennetyn yksi neljännes. Kyllä Dielin kukkaro kestää."

"Kyllä vain, mies, ja missä olet ollut sitten pestuumaanantain?"

"No, kattos, mää menin pestinottiin ja orottelin pureskellen olkea, ja silloinkos kaikki muijat kerääntyivät mun ympärillein. Yksi heistä sanoi: 'Paljonko tahrot palkkaa, korea poika?' 'Viis ja puol puntaa', sanon minä. 'Ja mitä sinä voit tehrä?' kysyy hän. 'Tehrä?' sanon minä; 'kaikkea kyntämisestä ja puimisesta hevosen harjaamiseen asti', sanon minä. 'Tule, sinä olet minun miehiäni', sanoo hän. Mutta hän oli kuin takkiainen aina mun niskassain ja siksi minä pakkasin tavarain, vaarin tilin ja tässä mää nyt olen."

Pieni joukko oli kokoontunut soittajan nelikon ympärille.

"Tulkaa, täällä Tuomas Kyttyräselkä selittää ihmisille, mitä he ajattelevat."

"Mahrotonta hänen on selittää sellaisten pölkkypäiren ajatuksia, jotka eivät milloinkaan mitään mieti."

"Hän ruoskii koko huvijoukkoa, sit' on Tuomas."

"Kuka tuo on, joka heristelee sanomalehrellä ja sanoo, että 'koko maakunta on muuttumassa, hitto vie, narrien pesäpaikaksi'?"

"Sehän on Gray Graham, joka tuomitsee ihmisiä ja isottelee omalla hyvyyrellänsä."

"Huomatkaa, pojat, hänestä tulisi hyvä parlamentin jäsen, sillä hän osaa mainiosti soittaa suutaan kansan kelvottomuuresta."

"Suunsoitto ei tee valtiomiestä. Hän tarvitsisi hieman rokkiinsa oppiakseen pitämään pienempää suuta."

"Ovatko nuo herra Paul Ritson ja neitsy Lowther, jotka juuri tulevat telttaan?"

"Totisesti, ja hän on kerrassaan korea tyttö."

"Ja poika on myöskin oppinut ja sivistynyt."

"On, kyllä Paul on miehekseen paremmanpuoleista sorttia."

"Asuuko tyttö pappilassa — kirkkoherra Christianin luona?"

"Totta kai, tietysti, mies; sehän on luonnollista — hänhän on hänen holhoojansa."

"Ja mikä hän on miehiänsä, tuo pappi?"

"Hänen kaltaistaan ei tule toista, kun hän on mennyt; on hän sellainen mies."

"Ei, ennenkuin vesi virtaa vastamäkeen ja puut kasvavat latva alaspäin."

"Niin oppinut ja lokova kansanmies, ja mikä verraton pappi! Se kelpo poika antaa maailmalle arvon, ja maailma kohtelee häntä sen mukaan."

"Tyytyväisyys on kuningaskunnan arvoinen eikä hyväntekeväisyys uskonnon arvoa alenna."

Syntyi tungosta ovelle päin, johon Gubblum Oglethorpe ilmestyi rihkamalaatikko niskasta riippuen. Varsinkin tytöt työntyivät kiihkeästi hänen ympärilleen.

"Mitä teillä on tänään, Gubblum?"

"Ee, ee mittaan teille, rakkaani. Te ootte yks' niistä, joita kattellessa kaikki muu unehtuu."

"O, Gubblum!"

Kohteliaisuuden sai luonnollisesti selittää, miten halusi.

"Teirän kauniitten kasvojenne yks' ainoa hymy voi tehrä jonkun ryysyläisen onnelliseks'."

"Oi, Gubblum!"

Kerjäläinen ilmeisesti oli hyväntahtoinen ja sukkela vekkuli.

"Jumala teitä siunatkoo, hohhoh! Mitäkö täällä on?" jatkoi kerjäläinen kiivaasti heilutellen laatikkoansa. "Nämä tavarat on hankittu lontoolaisille, joiren kasvot ovat kuin Englannin kartta, mihin on merkitty kaikki rautatiet, että ne oisivat eres vähän sierettäviä, tierättehän. Eikä siellä kukaan tierä, että muutamat näistä esineistä voivat tehrä hienon ihmisen — siihen tarvitaan rintaneuloja, nenäliinoja, kauluksia ja ties mitä."

Gubblumin välinpitämättömyydellä oli erinomainen voima kääntää kaikkien katseet hänen rihkamalaatikkoonsa. Kerjäläisen kasvojen ilme oli viattoman näköinen, kun hän jatkoi:

"Mää oon sangen vaatimaton poika, muuten minä saavuttaisin onneni sillä, mitä minulla on täällä."

"Avaa laatikkosi, Gubblum", sanoi eräs pojista, Georgie Moore, kyynärpäällään tyrkkien toiset pois tieltään, että hän ja tyttö hänen kynkässään pääsisi esille.

"Vaatimaton poika" teki hyväksyvän eleen ja alkoi täyttää pyyntöä. Nuoria avatessaan hän ylisti liikemiesrehellisyyttänsä ja horjumatonta kunniantuntoansa.

"Mää en ol' kyllin viekas, se on mun vikan'. Mää osaan elää vain kärestä suuhun ja siinä kaikki. Jos mää tyyryn vähempään, niin hukka mun perii."

Gubblum avasi nyt laatikkonsa ja veti sieltä esille punaisen ja vihreän shaalin, joka oli hirvittävän räikeä ja huonoa kangasta.

"Kas niin, tässä mull' on verraton näyte. Näin siistiä ja kaunista shaalia mull' ei ol' ollut kuin kaksi kappaletta koko elämäni aikana. Sen toisen mää myin erääll' sulhaisell' seittemäst' ja kuurest' pennyst'!"

Se ihastunut ilme, jonka hänen oma sukkeluutensa oli kerjäläisen kasvoille nostanut, hämmentyi, kun Paul Ritson veitikkamaisin elein astui hänen luokseen ja ottaen shaalin hänen ojennetusta kädestään kuiskasi:

"Eihän, myittekö todellakin?"

Gordie Moore sukelsi nyt taskuunsa ja kaivoi sieltä kolme puolikruunusta.

"Tässä on sulle, Gubblum, ota nämä."

"Kattoppas tuota", huudahti vanha ihmisvihaaja, "tuo Gubblum ei koskaan pengo laatikkoansa ilmaiseksi."

Gray Graham, joka oli katsellut nuorten touhuja ja näki, mitä Gordie tarjosi kerjäläiselle, hymähti hiukan katkerasti:

"Tule kotiin järkikulta,

älä haihdu tuuliin multa."

Juuri silloin kuului melua tarjoilupöytien luota. Kaksi ystävystä oli joutunut ilmi sotaan keskenänsä.

"Hitto vie, minulla oli viisitoista hopeashillingiä oikeanpuolisessa housuntaskussa, ja missä ne ovat nyt?"

"Piru sinut periköön, mistä minä tiedän, mihin sinun kolikkos ovat joutuneet! Sinähän potkit kuin riivattu, ne ovat lentäneet tiehensä."

"Minulla oli viisitoista hopeashillingiä oikean käden housuntaskussa, minä sanon sinulle."

"Mitä sinun viheliäiset killinkisi minuun kuuluu? Sinä olet humalassa kuin pörriäinen. Luuletko sinä, että minä olen sinun kolikkosi ottanut? Sinä olet erehtynyt miehestä käydessäsi minua epäilemään."