Читать книгу Hagarin poika - Hall Sir Caine - Страница 12

"Ne olivat oikeanpuolisessa housuntaskussa, minä voin vannoa sen."

"Älä horise! Koeta vasemmanpuolisesta housuntaskusta."

Punaposkinen kyntömies teki työtä käskettyä, ja samassa levisi ilon ja häpeän sekainen hymy hänen kasvoilleen. Kaikui ilkamoiva nauru, jonka seasta erotti kerjäläisen äänen:

"Mee teemme sinust' kukkojen kuninkaan, korea poikaseni."

Korea poika lähti juuri luikkimaan tiehensä ivallisten katseitten saattamana, kun teltassa syntyi kuolemanhiljaisuus. Edessä-olevat peräytyivät ja takimmaiset kurottivat kaulojansa nähdäksensä etumaisten yli.

Teltan aukossa seisoi vanha loordi Fisher kalpeana kuin aave, silmät suurina ja levottomina sadepisarain tippuessa tukasta ja parrasta.

"Ne ovat sanoneet minulle", hän alkoi oudolla äänellä, "että minun Mercyni on mennyt Lontoon-junaan. Minä tierän, että he ovat erehtynneet, mutta tulin kuitenkin itte kattomaan. Onko hän täällä?"

Ei kukaan vastannut. Vain suuret sadepisarat, jotka ropisivat katolle, häiritsivät hiljaisuutta. Paul Ritson työntyi joukon läpi lähemmä.

"Mercy? — Lontooseen? Odottakaa, Matthew; minä katselen, ehkä hän on täällä."

Loordi Fisherin katse kiersi häntä ympäröivien ihmisten kasvoista kasvoihin.

"Eikö kukaan tierä hänest' mitään?" hän kysyi hiljaa. "Miksi te ette puhu, miksi kukaan ei virka mitään? Te puistatte päätänne. Mitä se tarkoittaa?"

Vanha mies koetti hillitä mielenliikutustaan, joka kuristi hänen kurkkuansa.

"Ei, Matthew, ei hän ole täällä", sanoi Paul Ritson.

"Sitten kai se lienee totta", sanoi Matthew oudon tyynesti.

Seurasi äänettömyys. Paul oli ensimmäinen, joka voitti hämmästyksensä.

"Hän voi olla Pikku Kaupungissa — Keswickissä — tai on hän pistäytynyt johonkin muualle."

"Hän voisi olla, herra Paul, mutta hän ei tavallisesti juoksentele sillä tavalla. Hän on matkalla Lontooseen, siitä ei epäilemistä."

Puhuja oli Natt, Ghyllin tallimies.

Vanhan miehen epäilys näytti häviävän.

"Mennyt? Mercy mennyt? Mennyt virkkamatta sanaakaan? Miksi? Minne?"

"Hänellä oli punainen nyytti kädessään ja hän itki nurkan takana kauheasti. Sen minä näin omin silmin."

Levottomuus nosti Paulin kasvoille raivostuneen ilmeen.

"Tässä on harjoitettu konnankoukkuja — olkaa siitä varmat", hän sanoi kiivaasti.

Loordi huojutti päätänsä edestakaisin, ja hänen silmänsä uivat kyynelissä. Mutta hän seisoi paikallaan hiljaa kuin itkevä lapsi.

"Minun suloinen Mercyni", hän lausui surkeasti, "mennyt pois vanhan isänsä luota."

Paul astui vanhan miehen rinnalle laskien voimakkaan kätensä hänen olalleen niin hellästi kuin nainen lastansa tyynnytellessään. Sitten hän kääntyi ja luoden säkenöivän katseensa ympärillä-oleviin virkkoi:

"Joku roisto on tehnyt tässä konnantyön. Kuka se on? Sanokaa. Tietääkö kukaan?"

Kukaan ei puhunut. Ainoastaan loordi valitti heikosti horjuen kuin juopunut. Kun sitten ensimmäinen puuska oli ohi, vanha mies alkoi nauraa. Mitä naurua se olikaan!

"Ei väliä!" hän sanoi, — "ei väliä! Minulta ei nyt jää mitään enkä karota mitään. Siinä on lohtua kaikissa tapauksissa! Ha, ha, ha! Mutta minun syrämeni pakahtuu. Olette oikeassa, herra Ritson; tämä on roistojen työtä."

Vanhan miehen silmät vilkkuivat levottomasti.

"Oman vanhan isänsä", hän mutisi, "onnettoman vanhan isänsä, joka häntä rakasti ja jonka sydän on murtunut — hän jätti. Ei väliä; ei minulta nyt ketään jälkeen jää — ha, ha, ha!"

Hän koetti reippaasti lähteä kävelemään tiehensä, aavemainen hymy kyyneleisillä kasvoillaan, mutta hän horjahti ja kaatui tiedotonna Paulin avoimeen syliin. He avasivat hänen kauluksensa ja valelivat vedellä hänen otsaansa.

Juuri sinä hetkenä astui Hugh Ritson telttaan ja saavuttuaan joukkoon katseli painuneitten päitten yli murtunutta isää, joka lepäsi hänen veljensä käsivarsilla.

Paulin huulet vapisivat ja hänen voimakas otsansa vetäytyi ryppyihin.

"Kukapa tietää, ehkäpä se roisto on täällä nyt", hän sanoi, ja hänen katseensa kiersi miehestä mieheen. "Jos hän on täällä, katsokoon nyt säälimätöntä tekoansa ja seuratkoon tämä näky häntä hänen kuolinpäiväänsä asti!"

Tänä hetkenä Hugh Ritsonin kasvoilla tapahtui kauhea muutos. Nyt avasi vanhuskin silmänsä tullen tuntoihinsa, ja Hugh polvistui hänen eteensä ja kohotti vesilasin hänen huulilleen.