Читать книгу Ekkehard: Kertoelma kymmenenneltä vuosisadalta - Joseph Victor von Scheffel - Страница 9
Оглавление"Nämä alppientakaiset miehet" — niin kirjoitti hän — "vaikka antaisivatkin ukkosentapaisten ääntensä ulvahdella taivasta kohti, eivät koskaan kykene saavuttamaan nousevan ja laskevan säveleen oikeata suloa. Todellakin barbaarinen on heidän kurkkujensa karkeus heidän juovuttuaan; kun he koettavat äänen taivuttamisella ja kohottamisella esittää hentoa laulutapaa, kauhistuu siitä luonto, ja heidän laulunsa kaikuu niinkuin vaunujen jyrinä talvisaikaan jäätyneellä kivityksellä…"[12]
Mutta Spazzo herra arveli, että mikä kunnolla on alettu, se kunnolla myös on lopetettava; sen vuoksi hän hiipi salista pihan poikki siihen rakennukseen, missä Praxedis ja palvelijattaret olivat ja sanoi näille: "Teidän on tultava herttuattaren luo, ja heti paikalla!" He nauroivat ensin hänen munkinkaapulleen, mutta seurasivat sitte häntä saliin, eikä ollut yhtäkään, joka olisi kynnykseltä takaisin kääntynyt. Ja kun neitoset ilmestyivät refektoorion ovelle, syntyi salissa mutina ja päänkäänteleminen, aivan kuin olisi nyt pitänyt alkaa tanssi ja hyppy, jonka vertaista nämä seinät eivät vielä koskaan olleet nähneet.
Mutta Cralo apotti kääntyi herttuattaren puoleen sanoen: "Serkku rouva?!" — niin kärsivän alakuloisella äänellä, että herttuatar heräsi mietteistään. Ja hän huomasi yhtäkkiä kamariherransa ja itsensä munkinpuvussa aivan toisilla silmillä kuin tähän asti, ja näki juopuneitten miesten rivit ja miten äärimmäisenä istuvalta päähine tykkänään peitti kasvot, niin että viini näytti suljahtavan tyhjän kaapun avaraan sisustaan, ja musiikki repi särkevästi hänen korviaan —, niin että hänestä tuntui, kuin olisi täällä vietetty naamiaishuveja, jotka jo olivat kestäneet aivan liian kauvan…
Silloin sanoi hän: "On aika mennä levolle!" Ja hän astui seurueensa kanssa pihan yli koulutaloon, jossa hänen makuusuojansa oli.
"Tiedättekö myöskin, mikä olisi ollut tanssin palkka?" kysyi Sindolt eräältä munkilta, jota tällainen asiainkäänne näytti suuresti surettavan. Tämä katseli häntä tylsästi. Silloin teki Sindolt hänen edessään liikkeen, jota oli mahdoton väärin ymmärtää: "Ruoskiminen!"
