Читать книгу Mirdja: Romaani - L. Onerva - Страница 10

Sisällysluettelo

Tulkaa elämän suuret tulet, palakaa kaikki! Räiskyen ja loimuten palakaa kuin irrallaan kiitävät valkeat! Pudotkaa päälleni riemut ja surut kuin kuumat tähdet syystaivaalta, kuin keltaiset lehdet syysmetsästä. Sillä yli muun minä syksyä rakastan, syksyä, jolloin kaikki katoo ja sammuu, kukkii ja lakastuu, hehkuu ja kalpenee samassa silmänräpäyksessä. Joka syksyn on elänyt, on elämän elänyt.

— Niin syty minun sydämeeni, rakkaus, vaikk'et olisikaan muuta kuin yhden aamun sarastus, yhden yön tähdenlento, yhden kukkasen haihtuva lemu; niin kuin et muuta olekaan. Vedä minut syliisi, sinä suuri syväsyinen elämä, niinkuin minä sinut vedän polttavalle povelleni!

Ja sitten satakoot ylitseni tummanpuhuvat laakerit ja salatuoksuiset myrtit, satakoot sekuntiseppelinä otsalleni. Sillä seppelöidyksi tahdon minä tulla, kuten valtiatar, sillä minä olen syntynyt valitattareksi. Ja kasvakoot maasta alttarit ja nouskoot uhrisauhut minun takanani: te palvelette kohtaloanne, kun minua palvelette. Sillä minä voin sanoa teille, että minä olen teidän kohtalonne, mutta te ette voi sanoa minulle, kuka on minun… Ja niin olen minä viisaampi teitä ja voimakkaampi, olen siksi, että minä uskallan epäillä kaikkea, vaikka minun sieluni onkin kuin yksi ainoa väreissä ja sävelissä sykähtelevä solu. Olen siksi, että te elämänne ytimellä sitä solua elätätte… Mutta te kuivetutte ja kälvetytte ja näännytte nälkään, sillä minä olen ainoastaan aarnivalkea… Mutta teissä on kullankaivajain taikauskoa, te aavistatte virvan alla pohjattomia aarteita, te turmioon vihityt, te onnelliset onnettomat kohtalon käsissä! Tulkaa kaikki minun luokseni, te aarteiden uneksijat! Minä vilkutan ja viittaan ja vedän teitä itselleni, sillä teidän kauttanne tulee minun luokseni elämä. Ja elämän tahdon minä tuntea ja itseni.