Читать книгу Peukaloisen retket villihanhien seurassa - Lagerlöf Selma, Marie Franzos - Страница 10

Lounaisessa Skoonessa, lähellä meren rantaa, on vanha linna, jonka nimi on Glimmingehus. Se on korkea, suuri ja luja kivirakennus, joka näkyy peninkulmamääriä tasangon yli. Se ei ole kuin nelikerroksinen, mutta kuitenkin niin valtava, että tavallinen, samalla pihalla seisova asuinhuone on niinkuin pieni lasten leikkimökki sen rinnalla.

Suuressa kivilinnassa on niin paksut ulkoseinät ja väliseinät ja kattoholvit, että sen sisässä tuskin on tilaa millekään muulle kuin noille paksuille muureille. Porraskäytävät ovat ahtaat, eteiset pienet ja huoneita vähän. Jotta seinät pysyisivät lujina, on vain pieni määrä ikkunoita tehty yläkertoihin ja alakerroissa ei ole ollenkaan ikkunoita, ainoastaan aukkoja. Entisinä sota-aikoina olivat ihmiset yhtä iloissaan saadessaan sulkeutua tuommoiseen vahvaan ja mahtavaan rakennukseen kuin me nyt olemme kömpiessämme turkin sisään paukkuvassa pakkasessa, mutta kun hyvä rauhan aika taas tuli, he eivät enää tahtoneet asua vanhan linnan pimeissä ja kylmissä kivisaleissa. He olivat jo aikoja sitten hylänneet suuren Glimmingehusin ja muuttaneet asuntoihin, jotka ovat semmoisia, että valo ja ilma voi päästä niihin.

Siihen aikaan kun Niilo Holgerinpoika kierteli maailmaa villihanhien seurassa, ei siis ollut ihmisiä Glimmingehusissa, mutta silti ei sieltä puuttunut asukkaita. Katolla asui haikarapari suuressa pesässä, ullakolla eleli pari kissapöllöä, salakäytävissä riippui yökköjä, keittiön uunissa asui vanha kissa, ja alhaalla kellarissa oli parisataa vanhaa mustaa rottaa.

Muut eläimet eivät juuri anna suurta arvoa rotille, mutta Glimmingehusin mustat rotat olivat poikkeuksena. Heistä puhuttiin aina kunnioittavasti, sentähden että he olivat osoittaneet suurta urhoollisuutta taistellessaan vihollisiaan vastaan ja suurta kestävyyttä niissä onnettomuuksissa, jotka olivat heidän kansaansa kohdanneet. He kuuluivat näet rottakansaan, joka kerran oli ollut hyvin lukuisa ja mahtava, mutta joka nyt oli kuolemassa sukupuuttoon. Monet monituiset vuodet olivat mustat rotat omistaneet Skoonen ja koko maan. Niitä oli ollut jok'ainoassa kellarissa, jok'ainoalla ullakolla, kaikissa ladoissa ja riihissä, aitoissa ja leipomoissa, navetoissa ja talleissa, kirkoissa ja linnoissa, polttimoissa ja myllyissä, jokaisessa ihmisten rakentamassa huoneessa, mutta nyt ne oli karkotettu ja melkein hävitetty sukupuuttoon. Ainoastaan muutamassa vanhassa ja yksinäisessä paikassa voi niitä vielä tavata joitakin harvoja, eikä niitä ollut missään niin paljon kuin Glimmingehusissa.

Kun jokin eläinkansa kuolee, niin on siihen useimmiten syynä jokin ihmisten toimenpide, mutta niin ei tällä kertaa ollut laita. Ihmiset olivat kyllä taistelleet mustia rottia vastaan, mutta eivät olleet voineet tehdä heille mitään huomattavampaa vahinkoa. Heidän voittajansa oli heidän omaa sukuaan oleva eläinkansa, jota sanotaan harmaiksi rotiksi.

Nämä rotat eivät olleet asuneet maassa ikimuistoisista ajoista saakka, niinkuin mustat rotat. He polveutuivat parista köyhästä siirtolaisesta, jotka sata vuotta sitten olivat nousseet maihin Malmössä eräästä lyypekkiläisestä laivasta. He olivat kodittomia, nälkiintyneitä raukkoja, jotka pysyttelivät satamassa, uiskennellen siltapaalujen välissä ja syöden veteen viskattuja jätteitä. He eivät kertaakaan uskaltaneet mennä kaupunkiin, jonka mustat rotat omistivat.

Mutta vähitellen, kun olivat lisääntyneet, harmaat rotat rohkaisivat mielensä ja lähtivät kaupunkiin. Ensi aluksi he muuttivat muutamiin autioihin ja purettavaksi tuomittuihin rakennuksiin, jotka mustat rotat olivat hylänneet. He hakivat ruokansa katuojista ja rikkaläjistä ja tyytyivät kaikkeen siihen roskaan, josta mustat rotat eivät välittäneet. He olivat sitkeitä, tyytyväisiä ja pelottomia ja muutamien vuosien kuluessa he olivat tulleet niin mahtaviksi, että ryhtyivät karkottamaan mustia rottia Malmöstä. He ottivat heiltä ullakot, kellarit ja tavara-aitat, tappoivat heitä nälällä ja purivat heitä kuoliaiksi, sillä he eivät ollenkaan pelänneet taistelua.

Ja kun Malmö oli valloitettu, he lähtivät pienissä ja suurissa laumoissa valloittamaan koko maata. On aivan mahdotonta ymmärtää, miksi mustat rotat eivät kokoontuneet suureen yhteiseen sotalaumaan ja tuhonneet harmaita rottia silloin kun näitä oli vielä vähän. Mutta mustat olivat kai niin varmat vallastaan, etteivät he uskoneet voivansa joutua häviölle. He elivät rauhassa tiluksillaan, ja sillä aikaa harmaat rotat ottivat heiltä talon talon, kylän kylän ja kaupungin kaupungin perästä. Heitä tapettiin nälällä, heitä tungettiin pois, heitä hävitettiin. Skoonessa he eivät olleet voineet pysytellä missään muualla kuin Glimmingehusissa.

Tuossa vanhassa kivitalossa oli niin vahvat muurit, ja niiden läpi kulki vain niin harvoja rotankäytäviä, että mustat rotat olivat onnistuneet säilyttämään ne ja estämään harmaita rottia tunkeutumasta sisään. Vuosi vuoden, yö yön jälkeen oli taistelua kestänyt hyökkääjäin ja puolustajain välillä, mutta mustat rotat olivat pitäneet uskollisesti vartiota ja osoittaneet taistelussaan mitä suurinta kuoleman halveksumista, ja vanhan linnan avulla he olivat aina päässeet voitolle.

On myönnettävä, että niin kauan kuin mustat rotat olivat olleet vallassa, olivat kaikki muut elävät olennot halveksineet heitä yhtä paljon kuin harmaita rottia nyt halveksittiin, ja syystä kyllä. He olivat hyökänneet vankiraukkojen kimppuun ja kiduttaneet heitä, he olivat syöneet ruumiita parhaina herkkuinaan, varastaneet viimeisen nauriin köyhän kellarista, purreet jalkoja poikki nukkuvilta hanhilta, ryöstäneet munia ja poikia kanoilta ja tehneet tuhannen tuhatta ilkityötä. Mutta kun he olivat joutuneet onnettomuuteen, näytti kaikki olevan unohdettua eikä kukaan voinut olla ihailematta suvun viimeisiä jäseniä, jotka olivat jaksaneet niin kauan vastustaa harmaita rottia.

Harmaat rotat, jotka asuivat Glimmingehusissa, jatkoivat taistelua ja koettivat käyttää jokaista sopivaa tilaisuutta saadakseen linnan haltuunsa. Olisi luullut heidän antavan mustain rottain pienen lauman rauhassa omistaa Glimmingehusin, koska he itse olivat saaneet haltuunsa koko muun maan, mutta se ei suinkaan pistänyt heidän päähänsä. Heidän oli tapana sanoa, että heidän kunnia-asianaan oli kerran kukistaa mustat rotat, mutta ne, jotka tunsivat mustat rotat, tiesivät kyllä oikean syyn, nimittäin sen, että ihmiset käyttivät Glimmingehusia jyvämakasiinina, ja sentähden harmaat eivät voineet rauhoittua, ennen kuin olisivat sen valloittaneet.