Читать книгу Tiikerien pyydystäjä - Майн Рид - Страница 10

Sisällysluettelo

Eksyksissä.

Sillä kohdalla, johon intiani ja neekeri olivat istuneet, sijaitsevaa rotkoa verhosi rehevä ruoho ja niin taajassa seisovat puut, ett'ei auringon säteet voineet tunkeutua niiden tuuheain lehvien läpi. Näistä runsaista kasveista huolimatta olisivat nuo molemmat kullan etsijät, jos eivät olisi olleet niin syviin mietteisin vaipuneina, voineet alapuolellansa nähdä erään miehen seisovan vesiputouksen ääressä suoraan heidän jalkojensa kohdalla.

Tämä mies, joka äsken oli siihen paikkaan tullut ja joka näkyi katselevan vesiputousta uteliailla ja ihmettelevillä silmäyksillä, ei ollut kukaan muu, kuin Rafael Tres-Villas, katteini kuningattaren rakunaväessä.

On tarpeellista selittää, miten don Rafael tuli olemaan tässä synkässä paikassa, joka oli kokonaan syrjässä Las-Palmas'een, johon hän aikoi, vievältä tieltä.

Ylioppilaasta erottuaan oli rakuunakatteini heti pannut hevosensa nelistämään. Pahaksi onneksi oli don Rafael, vaikka olikin kreoli eli syntyperäinen mejikolainen, kokonansa outo tähän osaan maata, jossa hän ei ollut paitsi varhaisimmassa lapsuudessansa oleskellut.

Muutaman kilometrin ratsastettuansa, saapui hän tienristeykseen, jonka kumpikin haara kulki toistensa likettäin. Kun ei tietänyt, kumpaistako haaraa hänen tulisi mennä, jätti hän valitsemisen hevosellensa.

Tuo elukka, jota epäilemättä suurempi jano kuin nälkä rasitti, vetäsi ilmaa laajentuviin sieramiinsa, vainusi raitista vettä oikealla ja alkoi astua sinnepäin menevää tietä.

Kuljettuaan tätä tietä muutaman minutin, tuli ratsastaja semmoiseen paikkaan, jossa tie äkkiä loppui. Hänen edessänsä näkyi ainoastaan taaja viidakko ja pensasto, joiden takaa hän kuuli virran pauhinan.

Viisainta, mitä katteini nyt olisi voinut tehdä, olisi ollut tienristeykseen palajaminen ja sen toista haaraa meneminen, joka piakkoin olisi vienyt hänet perille: mutta katteinista tuntui takasinratsastaminen vastenmieliseltä, ja kukapa sitäpaitsi tietäisikään, mihin se toinen haara vei.

Hetken mietittyänsä laskeutui hän siis ales satulasta, kytki hevosensa puuhun ja alkoi raivata itselleen tietä viidakon läpi siihen suuntaan, mistä veden pauhina kuului. Hän toivoi, näet, rantaan tultuansa, tätä kävelemällä löytävänsä tien jatkon jollakin kohdalla, josta voisi virran poikki kahlata. Suurella vaivalla ja ajanhukalla tunki hän siis oksien sekä köynnöskasvien välitse ja pääsi vesiputouksen alle juuri siinä silmänräpäyksessä, jolloin Costal sekä Claro olivat alkamaisillaan veden neidon esille manaamista.

Vaikka katteini halusikin mitä pikemmin päästä tästä pälkähästä, johon oli joutunut, houkutteli tuon vesiputouksen, joka oli Amerikan mahtavimpia, näkeminen häneltä ihmettelemisen sekä ihastuksen huudahduksen, ja muutaman minuutin hän seisoi sitä katsellen noiden ylevien tunteiden valtaamana, joita sellainen näky on omiansa herättämään.

Lopulta tunkiihe muita ajatuksia hänen mieleensä, ja hän aikoi juuri kääntyä ympäri, jatkaaksensa tien etsimistä, kun odottamatoin olento ilmautui hänen silmiinsä, sekä sai hänet pysähtymään paikallensa.