Читать книгу Matkamuistelmia Persiasta, Mesopotamiasta ja Kaukaasiasta - Sven Anders Hedin - Страница 5

Sisällysluettelo

Apsheron niemimaa.

Kaspian meren länsi rannalla pistäikse Kaukaasian vuorten kaakkois päästä Apsheron niemimaa, 8 pen. pituisena mereen. Ylipäänsä on se samannäköinen kuin Mogan aro, mutta paljon mäkisempi, syystä, että Kaukason loppuhaarat monena matalana harjuna risteilevät sen läpi. Kasvullisuus on erittäin laihaa, varsinkin naftakenttien läheisyydessä, jossa turhaan etsii kuivettunutta ruohonkortta, mutta niemimaan sisäosissa, tuulelta suojatuissa laaksoissa, viljelevät tattarilaiset viljaa, ja pohjoisrannikolla on laajoja puutarhoja, joissa kasvaa viinirypäleitä ja vesimeluuneja.

Maa on sangen suolaperäistä, kaikki ne pienet järvetkin, joita on siellä täällä niemimaalla, sisältävät siinä määrässä suolaa, että kesäisin, veden kuivettua, jääpi järven pohjalle lumivalkoinen suojakerros. Merenrannikot ovat ylimalkaan matalat, täynnä pieniä saaria, joista suurin on Pyhäsaari (Svjatoj ostrov) itärannikolla, ja etelärannikolla Nargin, joka suojaa Bakin lahtea etelämyrskyiltä.

Ilmanala on terveellistä vaikkei juuri mieluisaa, sillä kesä on sangen lämmin ja kuiva, mutta talvi on kylmä, kostea ja uskomattoman tuulinen. Apsheron niemimaa on nim. avoin pohjoismyrskyille, jotka esteettömästi kiitävät meren yli, taittuen pohjoisrannikkoa vastaan, ja vaikka lämpömäärä harvoin laskee alle -5° C, tuntuu ilma kumminkin, läpitunkevan tuulen vuoksi, paljon kylmemmältä. Tuuli tuo mukanansa ei ainoastaan hiekkaa ja pölyä, vaan tuleepa vielä usein soraa ja someroa ilman läpi tanssien ja välistä pääsee ainoasti suurimmilla ponnistuksilla vastatuuleen kulkemaan.

Kaspian meri onkin tunnettu vaarallisista ja petollisista myrskyistään, jotka silmänräpäyksessä nousevat ja yhtä nopeasti kääntyvät pohjoisesta etelään.

Baku on niemimaan ainoa kaupunki. Se sijaitsee sen avaran lahden länsipuolella, jonka rajana idässä on Kap Sultan, lännessä Kap Shikov ja etelässä Nargin. Lahden ankkuripohja on erinomainen ja kaupunkia suojaa pohjatuulilta puoliympyräinen, matala vuorijono. Nämät luonnon tarjoomat edut sekä mukava asema meren kapeimmalla kohdalla tarjosivatkin mitä parhaimman paikan kaupungin muodostumiseen ja paljon aikoja sitte perustettiinkin tänne Baku (s.o. "tuulien kaupunki".) Viimeisinä vuosikymmeninä on kaupunki käynyt äärettömän paljon tärkeämmäksi, osaksi kukoistavan naftateollisuuden vuoksi, osaksi mukavampien kulkuneuvojen kautta Persian ja Turkmenian välillä, jossa äskenperustettua rautatietä keski Aasian sisäosiin saattaa pitää Batum-Tiflis-Baku rautatien jatkona.

Kaupungissa on selvästi kaksi eri pää-osaa: venäläinen ja tattarilainen. Edellinen on tasaisella maalla alhaalla lahden rannalla, jälkimmäisellä on pyöröteatterin muotoinen asema vuoren kunnailla lännessä. Venäläinen kaupunki muistuttaa tuon suuren valtakunnan muita kaupunkeja. Siistit talot, tasaiset, jotenkin leveät kadut, poliisi ja katuvalaistus; aiotaampa juuri rakentaa sinne raitioteitäkin. Jos sitä vastoin tahtoo nähdä jotain aivan omituista, on tehtävä kävelyretki vanhaan, tattarilaiseen Bakuun. Vanhoista, suuren suurista rakennuksista tässä kaupungin osassa tahdon mainita ainoastaan muinaisten kaanien komean palatsin, joka vielä on jotenkin ehjänä. Sen keskellä on vahva, tornilla ja ampumareijillä varustettu linnanmuuri, joka ennen ympäröi koko Bakun, mutta nyt, kun kaupunki on joka taholle levinnyt, on se ihan tämän keskellä. Vielä on huomattava "Neitsyttorni", jonka, tarun mukaan, on rakentanut mahtavan kaanin tytär, joka sen valmistuttua heittäytyi siitä alas ja musertui kalliota vastaan. Tästä, nykyään majakkana käytetystä tornista on ihanin näköala yli koko Bakun. Viimeksi tahdon mainita tattarilaisen basarin "Kara Basaarin" s.o. mustat markkinat, tahi niinkuin sitä myös nimitetään "tumma rivi", s.o. pitkä, pimeä ja ahdas käytävä, jonka molemmin puolin on pieniä myymälöitä, tiheästi vieretysten. Näitten välistä käytävää peittää ikkunoilla varustettu puinen katto, joka antaa suojaa aurinkoa vastaan kesällä, sekä pakkasta, lunta ja sadetta vastaan talvella. Käynti Kara Basaarissa on sangen huvittava, siellä kun näkee ei ainoastaan monta itämaalaista kansallismuotoa, vaan myös rikkaan valikoiman tattarilaisia ja persialaisia käsitöitä, joita on nähtäviksi asetettu myymälöitten pöydille. Persialaiset kankaat ja matot ovat ensimmäiset tavarat, joihin silmä kiintyy basariin astuessa. Eräässä toisessa myymälässä valmistetaan tattarilaisia sukkia, yhäti vaihtelevissa, mutta väririkkaissa malleissa. Toisessa myymälässä taas valmistetaan tohveleita, toisessa lakkeja. Tattarilaiset tohvelit ovat erittäin kauniita, koristetut kultanahalla, ruusukkeilla ja helyillä, mutta ne ovat niin pienet, että kantapää jää anturan ulkopuolelle. Varpaista ovat ne ylöskäännetyt hienoon huippuun. Lakit sitävastoin jotka valmistetaan lammasnahasta, villapuoli ulospäin, ovat usein niin suuret, että tulee ihmetelleeksi että ei kantaja horju niiden painosta. Ruhtinailla (begheilla) on kumminkin pienemmät lakit kalliimmasta nahasta. Pohjoismaalaista ihmetyttää nähdä näin lämpymiä päähineitä käytettävän keskellä kesää näin lämpimässä ilmanalassa. Mutta sekä tattarilaiset että persialaiset ja muut muhamettilaiset kansat ovat tottuneet pitämään pään lämpymänä ja jalat kylminä. Siten voivat he usein käydä keskellä talvea avojaloin lumisohjussa. Kun kulkee eteenpäin "tummaa riviä", tulee myymäläjonoon, jossa kulta- ja asesepät oleskelevat. Täällä saa tutustua sangen kauniiseen valikoimaan tattarilaisia kulta- tahi hopeakoristeita. Tärkeitä ovat myös "kinsaalit", pitkät, litteät tikarit, jotka tattarilaisten käsissä ovat vaarallisia aseita. Tupet ovat erittäin taidokkaasti koristetut ja vyöt, joihin ne on kiinnitetty, ovat virkatut hopea- tahi kultalangalla, sekä runsaasti koristetut kohokuvisilla hopealaatoilla.

Niinkuin jo mainittiin, sijaitsee venäläinen kaupunki ihan Bakinlahden rannalla, jota reunustaa leveä, kivilaiturilla suojattu katu. Tämä on Bakun suurin, vilkkain ja kaunein katu. Lahdella näkee lukemattomia purje- ja höyrylaivoja, joista toiset välittävät liikettä Astrakanin ja Volgakaupunkien, ja toiset Kaukaasian ja Persian rannikkojen välillä. Suoraan etelässä pistäikse kauvas ulos lahteen Kap Bailov, jota vastaan aallot ja tuulet murtuvat. Bailov on itsekin pieni kaupunki. Tämä on Venäjän Kaspianmeren laivaston pää-asema ja täällä asuvat sen upseerit ja merimiehet. Kaunis, viheriätorninen kirkko kohoaa niemekkeellä.

Kaakkoisessa näkyy nuo hiekkaiset kallioluodot Nargin, Vulf ja Petshani ja idässä kajastaa rannikko laajana kaarena Kap Sultaniin asti.

Tämänkaltainen on näköala rantalaiturilta, jossa edestakaisin liikkuu kirjava ihmisjoukko: venäläisiä sotilaita, vihreissä, harmaissa tahi sinisissä puvuissa, kasakoita, gruusialaisia, armeenialaisia, tattarilaisia komeimmista "begheistä" — vaaleansinisissä tahi mustissa kauhtanoissa, kulta- tahi hopeavyöllä vyötettyinä, sivulla kalliit, kirjaellut kinsaalit ja korkeat lakit (papash) päässä — kurjimpiin kerjäläisiin asti, jotka joko itsepintaisesti vainoovat kävelijöitä, tahi puolialastomina istuvat kokoonkyyristyneinä kadunkulmissa ja kurottavat käsiänsä. Toisia tattarilaisia vaeltelee kaduilla, ansaiten elantonsa myymällä harvalukuisille ostajille hedelmiä tahi makeisia. Rantakadulla ajaa sivutsemme katkeamaton jono vaunuja (faetoneja) ja rattaita (arboja). Edelliset muistuttavat meidän ajurivaunujamme, mutta ovat hienommat ja keveämmät sekä pidetään koko Venäjän parhaimpina ajokaluina: arbat ovat eräänlajisia puisia rattaita, joilla tattarilaiset kuljettavat tavaroita. Arbassa on kaksi korkeata pyörää, joita yhdistää rattaiden häkkiä kannattava pyörivä akseli. Kun arba on liikkeessä, kiertää siis akseli yhdessä pyörien kanssa, josta syntyy hirveä narina. Kesällä pystyttää tattarilainen telttakatoksen rattaankorien päälle, suojellakseen sekä itseään että tavaroitaan auringonsäteiltä.

Rantakadun varrella on monta huomattavaa rakennusta, niinkuin suuremmoinen tehdas, jonka omistaa höyrylaivayhtiö "Kavkas i Merkur", venäläinen tullikamari, kuvernöörin palatsi y.m. sekä useita myymälöitä, joista tahdon mainita vaan yhden höyste- ja viinikaupan, jonka omistaa eräs vanha valkohapsinen armeenialainen, nimeltä Grikonov. Kun hän muun muassa myy oikeata, hienoa Ruotsin punssia (Riiasta), ovat ruotsalaiset insinöörit antaneet hänelle tuon komean kunnianimen "Ruotsin konsuli".

Bakun asukasluku on noin 60,000. Enimmän on siellä venäläisiä, tattarilaisia ja armeenialaisia, mutta näitten ohessa on siellä paljon muitakin kansoja, niinkuin georgialaisia, leskinejä, tjerkessejä, persialaisia ja kreikkalaisia. Eurooppalaisista kansoita on siellä paitsi venäläisiä, enimmän ruotsalaisia ja suomalaisia. Näitä on noin 200 henkeä. Useimmat niistä ovat Nobel yhtiön palveluksessa, joko insinööreinä, johtajina ja työmiehinä Balakanissa, tai "Mustan kaupungin" tehtaissa, taikka ovat he katteinina ja koneenkäyttäjinä Nobelin tai Merkuryhtiön laivoissa. Niille insinööreille, jotka työskentelevät "Mustan kaupungin" tislauslaitoksissa, on Ludvig Nobel Kaspian meren rannalle, vähän matkaa Mustasta kaupungista rakennuttanut komean, mukavan huvilan, jossa on biljaardi, keilarata, tanssisali y.m. Sen nimi on "Villa Petrolia".

Tattarilaiskylät, joita on koko joukko siellä täällä niemimaalla, ovat jotenkin samannäköiset kuin Bakun tattarilainen kaupungin osa: ryhmä matalia, litteäkattoisia kivirakennuksia, joita toisistaan erottaa ahtaat, likaiset kadut. Jokaisessa kylässä on yksi tai useampia kirkkoja ja kouluja, sekä saunoja, tee- ja hedelmäravintoloita. Monessa kylässä näkee myös vanhojen linnojen, tornien ja muurien raunioita. Niin esim. suojasi Romana kylää muinoin sota-aikoina sangen suuri linnoitus, jonka raunioita vielä näkee kylän edustalla jyrkällä rinteellä, jossa sillä on luja ja hallitseva asema.

Mutta Surakanissa on kuitenkin jotain, joka paljon enemmin kiinnittää mieltä kuin linnoitukset ja muurit, nim. vanha intialainen tulenpalvelijoitten rakentama temppeli. Temppeli, joka on pari sataa askelta kylän ulkopuolella, on pieni, neliporttinen ja kupukattoinen kivirakennus. Holvin alla paloi muinoin sisässä ikuinen tuli, jota maan sisustasta nousevat kaasut vireillä pitivät. Kaasua johtamaan oli tehty kapea putkenmuotoinen reikä, jonka suu oli temppelin lattiassa. Tätä tulta, joka yöt ja päivät paloi suurena, punakeltaisena lieskana, palveltiin jumalallisella kunnioituksella. Temppeliä ympäröi kultakin neljältä sivulta matala, yhtenäinen, temppelipihan muodostama rakennus; ja keskellä tätä pihaa on itse temppeli. Huoneet ovat sisältä rapatut ja varustetut seinään kiinnitetyillä kivipenkeillä. Jokaisen huoneen sisimmässä osassa on pieni, erityinen kamari, jonka lattiassa on alttarinmuotoinen ylönnys. Tähänkin johdettiin kaasua, joka sytytettynä valaisi muuten pimeätä huonetta ja tätä palveltiin määrättyinä vuorokauden hetkinä. Temppelipihan yhdeltä puolelta johtaa iso portti ulos arolle. Tämän portin päällä kohoaa hammaspykäinen torni, jossa on huone, arvattavasti vahtia varten. Muurin ulkokyljessä on portin yli piirrettynä intiankielinen kirjoitus intialaisilla kirjaimilla. Tässä muun muassa ilmoitetaan temppelin olevan 150 v. vanhan. Tämä kaikki on erittäin hyvin säilynyt. Lienee aikoinaan ollut soma näky, kun ylimmäinen pappi yöllisen jumalanpalveluksen aikana astui tämän pienen temppelin rappusille ja taikatulen valossa puhui ympärillä seisoville, hartaasti kuunteleville tulenpalvelijoille.

Heti Surakanin ulkopuolella palaa vieläkin arolla ikuisia tulia. Kaasuja tunkee täällä niin suuressa määrin maan sisustasta, että jos sauvalla pistää reiän maahan ja pitää palavan tulitikun sen kohdalla, niin kaasu syttyy ja palaa, kunnes reikä tukitaan, tahi tuuli sen sammuttaa. Näitten ikuisesti palavien tulien ympärille, joita on noin 30 tahi 40, ovat tattarilaiset rakentaneet kivimuureja, joissa he polttavat kalkkia. Kuumuus on niin suuri, että monet kivistä ovat valkoisen hehkuvia. Nämät suuret liehuvat, kovien tuulenpuuskien repimät liekit, luovat öiseen aikaan arolle kummallisen, Bakuun asti näkyvän valon.

Surakanissa on myös iso, raa'an naftan tislauslaitos. Tämän omistaja, herra Kokerov, käyttää näitä tulia höyry- ja tislauskoneitten liikuntovoimaksi, tosiaankin halpaa ja helposti hoidettua polttoainetta! Tehtaan pihaakin valaistaan täten sytytetyllä kaasulla, jota johdetaan korkeisiin, onttoihin kivipyramiideihin. Ikuiset tulet ovat siis saaneet ihan toisen tehtävän, kuin mikä niillä oli tulenpalvelijoitten aikana. Tämän omituisen lahon viimeiset jäsenet, n.s. kebrit, ovat vetäytyneet uskonheimolaistensa luo Bombaihin.

Eräs toinen ilmiö, joka on sangen tavallinen niemimaalla ja joka ehkä on likeisessä yhteydessä voimakkaan kaasuvirtauksen kanssa, on liejutulivuoret. Dosentti H. Sjögren on laskenut 30 terävästi esiinpistävää tulivuorikeilaa Kaspian tulivuoriseudussa. Vähemmän arvoisia tulivuoria taas on paljon enemmän. Viime aikoina useimmin toimessa olleet tulivuoret ovat ennenmainitun Alijatin rautatieaseman lähellä, aivan meren rannalla, jossa dos. Sjögren on niitä tarkannut. ja kertoellut monta niiden purkausta.[2]

Niemimaalla löytyvistä tulivuorista mainitsen ainoastaan sen, joka on 12 virstaa Balakanista länteen, juuri tattarilaiskylän Binagadin vieressä. Tämä, jonka venäläinen nimi on "Grjäsni vulkan", on säännöllisesti muodostunut 160 m korkea keila.

Purkautuessa nousee ja laskee lieju tulivuoren suussa ikäänkuin ulos- ja sisäänhengittäessä, jolloin pinnalle muodostuu suuria, kaasun täyttämiä kuplia. Minuutissa voi syntyä pari kuplaa, ja näitten haljetessa roiskuu lieju laajalti ympäri; eräässä Grjäsni vulkanin purkauksessa viskautui liejua parin virstan päähän tulivuoren aukosta. Koko vuorikeilaa ympäröi harmaansininen savikerros, joka on juossut ja hyytynyt pitkin vuoren rinnettä. Savi on sitkeätä, mutta sen kuivettua, syntyy siihen usein syviä rakoja. Näitä opin tuntemaan ratsastaessani ylös Grjäsni vulkanille; hevosen jalka vajosi useat kerrat salaisiin rakoihin ja tämä teki nousun erittäin vaaralliseksi.

Liejutulivuorten purkausta seuraa usein tuli-ilmiöitä, mustaa naftaa sekä ukkosenkaltaisia jyräyksiä sisästä ja täräyksiä tulivuoren seinämissä.