Читать книгу Matkamuistelmia Persiasta, Mesopotamiasta ja Kaukaasiasta - Sven Anders Hedin - Страница 6

Sisällysluettelo

Naftateollisuudesta.

Apsheron niemimaalla on siis mitä viehättävimpiä luonnon voimia vaikuttamassa ja harvoissa maan paikoissa löytynee näin ahtaissa rajoissa niin monta merkillistä ilmiötä kuin täällä. Niin, täällä on niin paljon ja niin omituista huomattavaa, että geoloogilla on täysi työ monena vuonna, ennenkuin hän oppii kaikkea tuntemaan. Mutta eivätpä ainoastaan nuo ikuiset tulet tahi maan tuliperäinen luonto tahi asfaltinrunsaus niin suuresti kiinnitä nykymaailman huomiota Apsheroniin; paljon enemmän on siihen syynä tuo suuri naftarikkaus, joka viruu sen sisäisissä, maanalaisissa osissa. Vuosituhansia on tiedetty täällä naftaa löytyvän, sillä seutu on rikas luonnollisista naftalähteistä ja pitkiä aikoja sitten on tätä kaivettu, mutta vasta viime aikoina on ymmärretty hyväksensä käyttää niitä suuria rikkauksia, jotka ennen ovat olleet saavuttamattomissa. Moni venäläinen ja tattarilainen oli kauvan purannut naftaa, mutta vasta sitte kun Nobelin veljekset v. 1874 yhtiönsä perustivat, on naftateollisuus kasvanut suuremmoiseksi.

Naftakentät sijaitsevat puoli virstaa Balakanin kylän itäpuolella. 10 neliökilometrin alalla on 870 öljykaivoa,[3] joista kuitenkin ainoastaan 161 pumputaan, ne muut ovat joko hävitetyt taikka purauksen alaisina. Nobelyhtiön hallussa on 75 kaivoa, joista 42 antaa naftaa. Ameriikkalainen puraus, jota Nobel nykyään yksinomaan käyttää, tapahtuu lyhyesti seuraavalla tavalla. Noin 18 metriä korkea, tornimainen puukehys rakennetaan ensin sille paikalle, josta aiotaan naftaa hakea. Tämän n.s. puraustornin huippuun on kiinnitetty iso rautainen väkipyörä, tässä kulkee köysi, jonka toinen pää on kiedottu puupyörään puraustornin lattialla. Pyörä pannaan liikkeelle höyrykoneen avulla, joka on eräässä vajassa, ja se taas on puraustornin yhteydessä. Tulen vaaran välttämiseksi on konehuone noin 50 tai 60 askeleen päässä puraustornista, ja höyry vaikuttaa koneeseen torvijohtoa myöden. Höyryn vaikutuksesta kiertää iso pyörä ja väkipyörässä juokseva köysi liikkuu ylös tahi alas. Köyden toiseen päähän on kaikellaisia työkaluja kiinnitetty, sen mukaan kuin niitä puratessa tarvitaan, esim. soikea rautalieriö, joka nostaa puratessa irtaantunutta savea, santaa ja kiviä. Puraus toimitetaan suureen, vaakasuoraan puuhun kiinnitetyllä taltalla, joka voimapyörän avulla pannaan ylös ja alas liikkumaan. Tällä tavalla talttakin vähitellen tunkee maan sisälle. Sitä myöden kuin se tunkee alaspäin, täytyy sitä vääntää ympäri ja puun ja taltan välistä köyttä täytyy jatkaa. Tämän toimittaa yksi tahi kaksi tattarilaista. Taltan alinomaisista iskuista syntyy ihan ympyriäinen ja pystysuora reikä maahan. Reikä varustetaan rautatorvilla, jotka ovat noin 45 senttiä läpimitaten; nämät vaipuvat, osaksi omasta painostaan, osaksi väkivivun vaikutuksesta siihen kohtaan, missä taltta työskentelee. Pian kuitenkin torvet istuvat kiinni maan painon vaikutuksesta sivulta päin ja silloin täytyy sovittaa näiden sisälle uusia torvia, joiden läpimitta on vaan 37 senttiä, sekä käyttää pienempää talttaa. Kun tämä toinen torvijakso pysähtyy, upotetaan kolmas vielä hienompi. Tämmöisiä torvijaksoja on 6, joista viimeisen läpimitta on 15 senttiä. Vaikka yöt, päivät purataan, kuluu kuitenkin vuosikausia ennenkuin päästään siihen syvyyteen, missä naftaa on. Joskus löydetään naftaa vasta kolmanneksen- tai puolen vuoden purauksen päästä, usein vasta parin vuoden perästä. Syvin purausreikä koko Kaukaasiassa kuuluu Nobelille ja on Zikh nimisen tattarilaiskylän vieressä. Kun ei siinä 500 metrin syvyydessä löydetty naftan merkkiäkään, katsottiin olevan viisainta laata puraamasta, koska jo oli turhaan maahan kaivettu kokonainen pääoma. On toisia purausreikiä, jotka ovat ainoastaan 80 à 90 m. syviä ja niistä saadaan kuitenkin naftaa.

Kun vihdoinkin on löydetty naftaa, käytetään taas väkipyörässä juoksevaa köyttä, jonka päähän nyt on kiinnitetty "shalonka", eli soikea rautalieriö. Shalonka hinataan alas naftaan, jossa se täyttyy, nostetaan taas ylös ja tyhjennetään. Tällä tavoin voidaan 24 tunnissa pumputa 6,000 puutaa (1 puuta = 16,38 k.). Tällä tavoin saatu nafta johdetaan kanavia myöten suuriin "ambareihin", eli kaivettuihin kuoppiin, joista se sittemmin pumputaan suuriin säiliöihin. Neljään tämmöiseen säiliöön Balakanissa mahtuu 100,000 puutaa jokaiseen, erääseen toiseen mahtuu 300,000 puutaa; ne ovat kaikki Nobelin omia. Salakanista johtaa Mustan kaupungin tislauslaitoksiin 13 torvijohtoa, joista kaksi on Nobelin. Nämät viimemainitut ovat 15 senttiä läpimitaten ja voivat yhteensä 24 tunnissa viedä 240,000 puutaa raakaa naftaa Mustaan kaupunkiin. Ennenkuin johtotorvia oli, kuljetettiin nafta nahkasäkeissä rattailla (arboilla) Bakuun. Katkeamaton jono nafta-arboja kulki silloin Balakanista merelle asti. Koko naftakentiillä nostetaan vuosittain noin 100 miljoonaa puutaa naftaa. Tästä määrästä tulee noin 20 milj. Nobelin purausreijistä.

Saattaa laskea, että jokainen purausreikä antaa naftaa keskimäärin viisi vuotta. Tällä ajalla tapahtuu kuitenkin usein, että nafta itsestään viskaantuu ulos maasta, muodostaen suihkulähteitä, "fontaaneja". Tämän vaikuttaa ääretön kaasujen paino, mikä syntyy niissä maan sisäisissä suurissa onkaloissa, joissa naftan luullaan olevan. Geoloogit eivät vielä ole selvillä naftan synnystä ja naftailmiöistä. Saattaa kuitenkin jotenkin varmasti otaksua, että tämä kallis neste viruu pitkissä käytävien muotoisissa onteloissa, eri syvyyksissä maan sisässä. Löytyypä monta esimerkkiä siitä, että kaksi purausreikää on yhteydessä keskenänsä, niin että toisen antaessa naftaa, toinen kuivuu ja päinvastoin. Tapahtuupa vielä että toistensa läheisistä purausreijistä, toinen antaa 100 m syvyydestä naftaa, kun sitä vastoin toista täytyy purata ehkä 300 m, ennenkuin naftaa löytää. Ennenmainittujen ontelojen olemassa oloa todistaa muun muassa ne äärettömät vieremät, jotka keväällä v. 1886, minun vielä Balakanissa ollessani, tapahtuivat erään puraustornin kohdalla, josta oli suuret määrät naftaa pumputtu. Maahan painetut torvet taipuivat, puraustornien alle muuratut kiviaukot katosivat, ja osa puraustorneja upposi maahan.

Kun kaasut puristavat naftan ylös torvien lävitse, viskaantuu se huumaavalla jyryllä puraustorvista ylös semmoisella voimalla, että tämän ylemmät osat usein menevät pirstaleiksi. Suuria kiviä ja savimöhkäleitä lentää noin 300 metrin korkeuteen ilmaan, jotavastoin itse naftasuihku harvoin nousee 60 m korkeammalle. Nafta, joka hienona vihmana putoilee puraustorvien ympärille, kootaan niin tarkoin kuin suinkin läheisiin "kuoppiin". Suuret määrät joutuvat kuitenkin hukkaan ja tuulien kuljetettaviksi. Jos naftasuihku on runsas ja kauvan kestävä, muodostaa se puraustornin ympärille oikein santa- ja savivallia, joitten poistamiseen kuluu kuukausia. Jotta ylösviskaantunutta naftaa voitaisiin helpommin koota, käytetään, ameriikkalaisissa puraustorneissa n.s. "kalpakkia" s.o. purausreiän suuhun kiinnitettyjä polvitorvia, jotka pakottavat naftasuihkun heittäytymään sivullepäin. Vaikka nämät polvitorvet ovat 5 sentin vahvuisesta valinraudasta, voipi väkevä naftasuihku muutamassa minuutissa ne kokonaan kuluttaa, kun santa ja savi alinomaa hankaa polvitorven taivunta vastaan. Toistakin tapaa käytetään naftasuihkun sivullepäin taivuttamiseksi: sysätään taaja rivi rautatiekiskoja naftasuihkun päälle. Eräänkaltaista laitosta käytetään sulkemaan ja avaamaan naftasuihkua sen mukaan kuin naftaa tarvitaan. Tapahtuu kuitenkin sangen usein, että suihku on niin väkevä, että se rikkoo kaikki tämmöiset esteet ja heittää ne sivulle. Naftan suihkuminen saattaa kestää koko vuoden ja antaa 20,000 puutaa tunnissa. Voimallisimpia naftasuihkuja Balakanissa olivat Nobelin n:o 25 ja n:o 9. Edellinen, joka suihkusi kokonaisen vuoden, lyhyillä väliajoilla, antoi 400,000 puutaa naftaa 24 tunnissa. Jälkimmäinen suihkusi 6 viikkoa, antaen voimallisimmin suihkutessaan puolen miljoonaa puutaa naftaa yhtä lyhyessä ajassa. Edellisessä huomattiin sitäpaitsi erinomaisen väkevä kaasuvirta.

Kun koko Balakani on täynnä naftajärviä ja kanavia, ja kun maa, talot ja puraustornit ovat ihan naftan liottamia, on helposti ymmärrettävissä, että täällä on sangen tulenarkaa, varsinkin lämpymänä vuoden aikana, jolloin ilma on rasittavan kuuma ja helteinen. Tulipalot eivät olekaan Balakanissa harvinaisia. Kesällä on tuskin viikkoakaan, ettei olisi tulipaloa. Nämät ovat useinmitten ajattelemattomuuden tai varomattomuuden seurauksia, mutta usein syntyvät ne myös räjähdyksistä tahi konehuoneiden kipinöistä. Niinkuin sanottu, purataan ja pumputaan useimmat purausreiät höyryn avulla. Poikkeuksena tästä ovat tattarilaisten purausreijät. Niitä tehdään käsi- tahi hevosvoimalla. Kun itse olen katsellut valkeanvaaraa Balakanissa, en saata olla lyhyesti kertomatta tätä sekä komeata että kauhistavaa nähtävää. Oltiin helmikuussa v. 1886. Ilta oli hiljainen ja tyyni, kun äkkiä alkoi kuulua kamalia huutoja: "pashar" ja "jango", edellinen venäläisten, jälkimmäinen tattarilaisten huulilta. Nämät molemmat sanat merkitsevät tulipaloa ja herättävät aina Balakanissa kauhua ja säikähdystä. Kiirehditään ulos, sillä aavistetaan jotain tavatonta tapahtuvan. Ulkona kohtaa silmiämme häikäsevä tulimeri. Koko aro on monen virstan alalla taikamaisessa, valahtavassa valossa. Läheiset ja etäiset puraustornit näyttävät vaaleata taustaa vastaan ikäänkuin yökummituksilta. Kaikki ne, jotka omistavat naftamaata ja puraustornia, kiirehtivät ensiksi tulenpaikalle, ei niin paljon estääksensä tulta, vaan enemmän suojellaksensa omaisuuttaan. Toiset kiirehtivät sinne uteliaisuudesta. Mitä lähemmäksi tulipaloa tullaan, sitä selvemmin voi eroittaa noita tavattomia, valkoisia liekkiä, jotka oikullisina kiertelevät ylös ilmaan, levittäen savupilviä ylitsensä. Palopaikalle tultuamme huomattiin suuren, 100,000 puutaa sisältävän naftajärven sekä puraustornin olevan ilmiliekissä. Tuli oli päässyt valloilleen seuraavalla tavalla. Palavassa puraustornissa oli samana päivänä ollut väkevä suihkuvirta, jotta tornin lattia ja seinät olivat ihan naftalla valetut, mutta tästä huolimatta oli armeenialainen työmies mennyt kello yhdeksän illalla sinne sisälle lyhtyineen, noutamaan joitakuita työkaluja. Tultuaan puraustorniin, oli hän pudottanut lyhtynsä, sillä seurauksella, että rakennus silmäräpäyksessä oli liekissä. Itse oli hän paennut. Sillä välin kun turhaan koetettiin sammuttaa palavaa puraustornia, vei tuuli kipinöitä ja hehkuvia lastuja ihan vieressä olevaan naftajärveen, joka myös heti syttyi.[4]

Pian kukistuivat puraustornin hiiltyneet seinät, mutta purausreiästä nousi vielä kaasuja, jotka paloivat tavattomina liekkeinä. Kun monasti oli koetettu sammuttaa näitä heittämällä kosteita turkkeja reiän suulle, onnistui se vihdoinkin siten, että 20 tattarilaista asettui purausreiän ympäri, jokaisella käsissänsä lapiollinen kosteata multaa jolla he annetun merkin mukaan tukkivat reiän. Mutta naurettavaa olisi ollut koettaa sammuttaa nafta-ambaria. Nafta kiehui huumaavalla kohinalla ja maa oli yltympäri ihan kuumeentunut. Nobelin palokunta, joka tämmöisissä onnettomuustilaisuuksissa tavallisesti on ensimmäisenä paikalla, oli nytkin saapunut, mutta kun he huomasivat, että oli mahdotonta sammuttaa palavaa naftamerta muutamilla vesisuihkuilla, jotka muuttuivat höyryksi, ennenkuin ne edes ehtivät ambariin, oli käsketty pysymään alallaan. Täytyi antaa palaa, kunnes tuli vähitellen sammui. Jos tämmöistä tulipaloa saa rajoitetuksi vähempään alaan, tapahtuu se enemmän sattumuksesta, kuin läsnäolevien huomaavaisuudesta ja toimenpiteistä.

Puraustorni ja ambari oli erään venäläisen, herra Palashovskin oma, jolle tuli 10,000 ruplan vahinko. Satatuhatta puutaa naftaa oli 4:ssä tunnissa palanut ja sitäpaitsi oli yksi puraustorni menetetty. Sitten kuin joka naftatippa oli haihtunut, kiehui jälellä oleva vesi vielä ambarin pohjalla ja läpinäkymätön pimeys peitti taas aron.

Tuskin virstan päässä Bakusta itään näkee matkustavainen suuren ryhmän mustia huoneustoja sekä korkeita tehtaan savutorvia. Näitten yli leijailee aina raskas, pikimusta savupilvi. Tämä taloryhmä on "Musta kaupunki", ja savu, joka sen yli leijailee, tulee täällä olevista, lukemattomista tislauslaitoksista, joissa raaka nafta valmistetaan. Täällä on pitkä rivi tavattoman suuria tislauspannuja, joissa nafta kuumennetaan, saatetaan kaasunmuotoiseksi, tiivistetään taas jättiläissuuruisissa jäähdytystorvissa, jotka ovat kiemuraisina vedellä täytetyissä puu-ammeissa. Tislauksessa eroittuu toinen toisensa perästä: bentsiiniä, gasoliiniä, kerosiinia, solariöljyjä, voi-öljyjä ja loput — venäjäksi "astadka" — käytetään höyrypannuissa polttoaineeksi. Sadasta osasta raakaa naftaa saadaan 25 osaa puhdasta kerosiinia. Bakusta viedään vuosittain noin 25 miljoonaa puutaa kerosiinia.

Naftan kuljettamista varten on Nobelilla 12 Motalassa rakennettua höyrylaivaa, joilla useimmilla on itämaalaiset nimet niink. Soroaster, Braama, Mooses j.n.e. Muutamia vuosia sitten paloi satamassa höyrylaiva "Nordenskiöld", jolloin usea tattarilainenkin menetti henkensä. Näitten laivojen rungot käytetään suuremmaksi osaksi öljysäilyttiminä. Jokaiseen laivaan mahtuu 45,000 puutaa. Ne vievät öljyn Astrakaniin, josta se kuljetetaan matalassa käyvillä aluksilla Zaritsyn'iin. Täältä se viedään rautatiellä erityisissä, sitä tarkoitusta varten rakennetuissa öljyvaunuissa, Venäjän valtakunnan kaikkiin osiin.

Se, joka kerran on nähnyt Nobelin naftalaitoksen Balakanissa ja Mustassa kaupungissa, ei voi muuta kuin ihmetellä sitä tarmoa ja tahdonlujuutta, jota on osoitettu näitten perustamisessa. Tämä työ olisi oikeastaan suuremmoista jo sivistyneessäkin maassa, jossa kaikki nykyajan teollisuuden apuneuvot ovat helposti käytettävissä, mutta mitä on sanottava tämmöisestä yrityksestä kaukaisessa maan-osassa, johon kaikki koneet on kuljetettava satoja penikulmia ja jossa raaka ja sivistymätön kansa tietämättömyydessään ja kateudessaan koettaa mitättömiksi tehdä ja ehkäistä kaikki hankkeet. Tämän teollisuuden perustajat ovat ruotsalaiset veljekset Roopertti ja Ludvig Nobel. Kun ensinmainittu eli vanhempi veli kerran oli matkalla Bakuun, johtui hänelle mieleen se onnellinen ajatus, että täällä epäilemättä löytynee tyhjentymättömiä aarteita kätkössä maan sisässä, ja näin hänestä tuli tämän toimen varsinainen alkuunpanija, mutta Ludvig Nobelin voimakkaassa ja viisaassa johdossa tämä yritys yhä kasvoi, laajeten niin jättiläismäiseksi, kuin se nyt on. V. 1874, kun tämä yritys pantiin alkuun ja sitä lähinnä seuraavina vuosina, saatiin taistella uskomattomia vaikeuksia vastaan. Murhat, murhapoltot ja varkaudet olivat tavallisia, ja sekä tattarilaiset, että venäläiset ja armeenialaiset koettivat kaikin tavoin vahingoittaa näitä uusia laitoksia ja niitten omistajia. He kaivoivat maan alaisia kanavia näitten nafta-ambareista, tyhjentääkseen ja varastaakseen naftaa niistä. He raastivat ylös pitkät mitat niitä torvijohtoja, jotka vievät naftan Balakanista "Mustaan kaupunkiin", mutta pelästymättä tästä, enensi Nobel vaan ponnistuksiaan. Hän asetti aseellisia "karaolshik'eja", eli yövartioita tehtaisiinsa ja hänen onnistui näin suojella niitä. Näillä varokeinoilla voitti "Öljykuningas", joksi häntä täällä yleisesti nimitetään, pian vastustajansa. Yritys kasvoi vuosi vuodelta, uusia puraustorneja rakennettiin, tehtaat laajennettiin, konepaja ja naftasäiliöitä perustettiin sekä Balakanissa että "Mustassa kaupungissa", insinööri- ja työväenasuntoja, klubihuoneustoja, piirustuskonttooreja, laivatelakoita, siltoja, rautatievaunuja ja laivoja rakennettiin ja näin on vähäisestä alusta maamiestemme tarmokkaisuudella Bakussa paisunut eräs maailman suurimpia teollisuuslaitoksia.