Читать книгу Matkamuistelmia Persiasta, Mesopotamiasta ja Kaukaasiasta - Sven Anders Hedin - Страница 9

Sisällysluettelo

Kaspian meren yli.

Ennenkuin jätämme ikuisen tulen maan, ohjataksemme komeassa siipilaivassa "Imperator Aleksander III", kulkumme Persian rannikkoa kohti, tulee minun lukijalle esittää nuori tattarilainen, joka on oleva seuralaiseni matkalla Persian erämaitten halki ja joka on poistava vaikeudet uskottoman tieltä uskonkiihkoisten muhamettilaisten joukossa.

Isa Begh Baki Khanov on 25 v. vanha ja ennen hyvin rikkaan maan omistajan poika. Nimi ilmaisee tosin hänen olevan beghin, eli ruhtinaan, mutta Isalla ei ole entisestä loistostaan paljon jälellä, sillä jo monta vuotta sitte pettivät kavalat veijarit hänen isäänsä ja ryöstivät häneltä hänen omaisuutensa. Isan täytyy sentähden tehdä työtä ja on muutaman vuoden ollut Nobelin palveluksessa, ansaiten 25 ruplaa kuussa. Hän on tukeva, hänellä on suuret, mustat silmät, kotkannenä, hyvin hoidetut, kastanjanruskeat viikset ja lumivalkoiset hampaat. Sen ohessa on hän notkea kuin kissa ja niin taitava ratsastaja, että hän, täyttä vauhtia nelistäen, voi ottaa esineen maasta kadottamatta tasapainoaan. Lopuksi on hän tehnyt toivioretken Meshediin Khorasanissa, ja siis ennenkin ollut tekemisissä persialaisten kanssa, joitten kieltä hän esteettömästi puhuu.

Kaikki nämät hyvät ominaisuudet vaikuttivat sen, että minä empimättä valitsin hänet kumppanikseni, varsinkin kun hän, insinööri Sandgrenin erinomaisesta hyväntahtoisuudesta sai pitää palkkansa Balakanissa, päiväpalkkana matkalla. Hänellä oli itsellään suuret toiveet tästä matkasta ja kävi jo ajatuksissaan pyhillä profeettain haudoilla. Pian saamme kuulla miten nämät hänen toiveensa raukesivat.

Tiistai, 6 p. huhtikuuta, oli meidän lähtöpäivämme. Me olimme huonosti varustetut; meillä ei ollut enemmän tavaraa kuin mitä voimme käsissämme kantaa. Paitsi vaaleanharmaita, kamelinkarvaisia matkavaatteita, oli minulla tattarilaisessa, kaksipohjaisessa matkalaukussani vielä toinen vaatekerta, talvikaapu ja matkapeitto. Isa Beghilla oli päällysvaatteena suuri tattarilaistakki. Aseina hänellä oli hopeahelainen turkkilainen pyssy ja kinsaali sivussa. Minulla oli revolveri nahkalaukussa, jota kannoin olkahihnassa. Samassa laukussa piilyi myös piirustus- ja muistiinpanokirjoja sekä Persian karttoja. Tämä oli koko meidän varustuksemme ja sen puutteellisuutta saimme pian tuntea Elbursin jääkylmissä vuoriseuduissa.

Meidän oli määrä lähteä kello 9 illalla, mutta jo kello 7 alkoi erittäin tuima pohjoismyrsky puhaltamaan, ja sitä seurasi ankarat sadekuurat. Hyvin tietäen miten vaarallista oli lähteä merelle pimeässä ja myrskyssä, oli katteini Danielssonin mielestä parempi odottaa raju-ilman taukoamista. Kaspian meren myrskyt eivät nimittäin ole semmoiset, joihin me olemme tottuneet. Täydellisesti selkeän ja tyvenen päivän perästä saattaa muutamassa silmänräpäyksessä puhjeta rajuin hirmumyrsky.

Äsken niin tyven meri alkaa kovin kuohuella, aallot ovat jyrkkiä vaahtopäitä ja hajaharjaisia. Usein lyhyemmässä kun 15 minutissa tuuli kääntyy pohjoisesta etelään — pohjois- ja etelätuulet ovat tavallisia Kaspian merellä, kun sitävastoin itä- ja länsituulet ovat harvinaisempia eivätkä koskaan ylly erittäin koviksi — ja silloin saa havaita, että aallokko vielä jatkuu toiseen suuntaan vaikka tuuli puhaltaa toisesta. Ne laivurit, jotka tämmöisissä myrskyissä ovat merellä, koettavat niin pian kuin suinkin päästä tuulensuojaan Apsheron niemen tahi jonkun muun maan turviin. Jos he sattuvat olemaan niin kaukana merellä, ettei tämä heille onnistu, täytyy heidän korjata kaikki purjeensa ja olla tuuliajolla, kunnes meri tyyntyy. Myrskyn tauottua näkee usein enemmän tai vähemmän pahoin pideltyjä aluksia tulevan Bakun satamaan, ja haaksirikkoja tapahtuu hyvin usein. Kaspian meri on sentähden tunnettu salakavalaksi ja vaaralliseksi purjehdusvedeksi.

Saimme siis rauhoittua ei ainoastaan koko yöksi vaan koko seuraavaksi päiväksikin ja vasta 8 p. huhtik., aamulla irroitettiin köydet ja Imperator vei meidät ulos satamasta. Välttääksensä erästä karia, joka oli juuri Kap Bailowin edustalla, ohjasi laiva suoraan päin Nargin saarta. Sitten muutettiin suunta, jotta Nargin jäi vasemmalle puolelle. Tuuli oli nyt ihan tyyntynyt, mutta ilma oli kolea sateen jälestä ja vasta aamupäivällä se lämpeni ja selkeni. Bakun valkoiset talot ja Neitsyttornin harmajat muurit katosivat pian taivaanrannalta, kun Imperator viilsi poikki sen lahden, joka on Apsheron niemimaan ja sen etelän puoleisen rannikon välillä. Tässä on rannikkoa pitkin saaristo, jossa on 8 tai 10 pientä kallioluotoa, joitten välistä laiva varovaisesti liukuu. Ainoastaan parilla luodolla on vähän kasvullisuutta huomattavana, yleensä ovat ne paljaita ja autioita. Ulommaiselle luodolle olivat muutamat kalastajat rakentaneet majansa tuulen suojaiseen laaksoon, ja äkkijyrkkien rantojen luona oli muutama alus vielä ankkurissa eilisen myrskyn jälestä.

Jätettyämme saariston, käy vesi ihan toisenväriseksi kuin ennen. Äsken vielä oli se heleän vihreätä ja läpikuultavaa, mutta nyt se on harmaata ja sakeata.

Tämän tekee Kura joki, joka tähän laskee suurimman suvantonsa. Tämä joki, jonka oikea alku on länsi Armeenian ylängöllä, saapi myös paljon vettä Kaukasus vuorelta, juoksee läpi Transkaspian autioita aroja ja saa lähellä laskuansa oikealta lisäksi Aras joen, joka nykyään on rajana Venäjän ja Persian välillä. Saljan kaupungin lähellä jakaantuu joki useampaan haraan, joista useimmat laskevat Kysylagatsh-lahteen, mutta eräs ja suurin niistä laskee tämän lahden pohjoispuolelle. Kura on sangen kalarikas joki ja sen suulla oli koko laivue kalastaja-aluksia ankkurissa. Mutta kun hiekkasärkkä estää laivat joelle pääsemästä, tuodaan kalat niihin pienissä soutoveneissä. Kalakauppa on täällä sangen vilkas ja Saljan on sen suurin varastopaikka.

Imperator Aleksander III on Merkuri-yhtiön suurimpia laivoja. Se on noin 2,5 metriä syvässä kulkeva siipilaiva, ilman talkaa, päästäksensä niin lähelle kuin suinkin noita usein sangen matalia rantoja ja varsinkin Volgan suvantoa. Merkuriyhtiön tehtaat ja telakat ovat Bakussa. Sen laivat, jotka ovat hienosti ja mukavasti sisustetut, hallitsevat yksinomaan Kaspian meren kauppaa. Miehistö on tattarilainen. Imperatorilla oli ainoastaan kaksi ensi luokan matkustajaa, joista toinen, eräs venäläinen professori, oli koko matkan merikipeä. Suuressa etusalongissa asusti joukko persialaisia ja tattarilaisia, edelliset palasivat Bakusta, myytyänsä siellä huivejaan ja mattojaan, jälkimmäiset olivat matkalla Teheraniin, ostamaan uusia tavaroita. Useimmat olivat kauppamiehiä. Abadulla Begh sitävastoin oli persialainen valtiomies, joka oli ollut virallisissa asioissa Istambulissa. Hän oli roteva, kaunis mies, keltaisessa silkkitakissa, hopeavyö uumalla. Ylimenon pitkinä hetkinä lyöttäytyivät muhamettilaiset yhteen, huvittaen itseään noppapelillä ja ajatusleikeillä. Viimemainittua toimitti kaksi henkeä siten, että toinen lausui jonkun vanhan persialaisen runoilijan tekemän värsyn, ja heti tämän lopetettua, tuli toisen lausua toinen värsy, jonka piti alkaa edellisen värsyn viimeisellä äänteellä. Se, joka ensin tarvitsi ajatusaikaa enemmän kuin 15 sekuntia, pidettiin voitettuna. Eräs tämmöinen ajatusleikki kahden persialaisen kauppiaan välillä kesti yli tunnin. Toinen kertaus seurasi taukoamatta toista ja molemmat kilpailijat osoittivat ihmeellisen hyvin tuntevansa Persian kirjallisuutta.

Pari tuntia ennen kuin Lenkoraan saavuimme, sivuutimme pienen, yksinäisen saaren meressä. Tässä oli tattarilainen kalastaja-alus kolme päivää sitten ajautunut matalikolle, ja viime myrsky oli heittänyt sen kauvaksi maalle. Meidän lähestyessä antoivat haaksirikkoiset hätämerkkejä, joihin Imperatorin katteini vastasi kahdella pyssynlaukauksella. Sinne lähetetty vene palasi pian, tuoden kolme tattarilaista, mutta kaksi jäi alukseen, jota he eivät millään ehdoilla jättäneet, heidät täytyi sentähden heittää oman onnensa nojaan.

Lenkora on pieni venäläinen kaupunki, vihreine tai punaisiksi maalattuine taloineen, puutarhojen ja poppelimetsikköjen ympäröimänä. Kaupungin keskellä on kirkko ja tulimajakka. Tuolla takana näkyy Talysh vuoren korkeat, tummat ja metsäiset seinämät lumiharjuineen. Me ankkuroimme vähän matkaa rannikolta ja silmänräpäyksessä ympäröi meitä tusina kömpelöitä, tattarilaisten soutamia veneitä. Näissä oli myös venäläisiä tullivirkamiehiä, asiamiehiä ja kauppiaita. Jätettyämme koko paljon siirtomaantavaroita, lähdimme Lenkorasta, sivuutimme kahden tunnin päästä Astaran, joka on rajapaikkana Persian ja Venäjän välillä ja saavuimme seuraavana aamuna kello 6 Enseliin. Ilma oli selkeä, meri tyyni, ainoastaan vähäisen mainingin röyheltämä, joka oli hyvä asia, sillä tuulisella ilmalla on ihan mahdotonta päästä Enseliin. Siinä tapauksessa jatkaa laiva matkaansa Asterabadiin ja menee sieltä takaisiin Bakuun. Tällä tavalla on moni matkustaja tarvinnut pari viikkoa kulkeaksensa tuon 30 tunnin matkan Bakusta Enseliin.

Meri on tässä jotenkin matalaa ja Imperator ankkuroi sentähden jo parin kaapelinpäässä rannasta. Heti tulla sohisi laineitten yli noin 50 alusta, joitten soutajat huutaen ja meluten kilpaa tunkeusivat Imperatorin rappusille. Tästä syntyi sanomaton rähinä. Siellä, täällä oli oikeita tappeluja, yksi ja toinen kieri mereen, ja moni alus oli kaatua, taistellessaan kunniasta että saisi meitä matkustajaraukkoja kapineinemme haltuunsa. Silmänräpäyksessä olivat soutajat iskeneet kiinni laivaan ja juoksentelivat niinkuin nälkäiset sudet laivan kannella, vaikka miehistö kaikin tavoin koetti heitä pidättää. Katosipa yksi ja toinen myös etusalonkiin, anastaen muitta mutkitta niin paljon kapineita kuin hän sai aluksiin kannetuksi. On sentähden viisainta, ensi sekamelskassa istua tahi seisoa kapineittensa päällä.

Merkuri-yhtiöllä on kuitenkin Enselissä erityinen höyryvene, jolla ensi luokan matkustajat saatetaan maalle. Tässä minä lähdin Imperatorista ja kymmenen minutin päästä olimme niiden tyrskyävien salakarien ohitse, jotka niin suuresti vaikeuttavat pääsöä Murdabin suvantoon. Höyryveneen täytyi laidehtia kapeassa juovassa tyrskyjen välitse, kareja välttääksensä. Persialaiset litteäpohjaiset alukset sitävastoin liukuvat ilman vaikeutta salmen läpi mistä hyvänsä. Kun tullaan salmen suuhun, huomaa oikealla kädellä kahdeksankulmaisen, viisikerroksisen tornin verantoineen. Seinien ulkopuolet on koristettu kirjavilla maalauksilla, esittäen Rustam sankaria taistelemassa velhoja ja metsänhaltijoita vastaan, sekä väkevää Alia voittamassa paholaista, joka makaa verissään, kädet ja jalat poikkihakattuna, ruumis sapelin lävistämänä ja tavattomat haavat päässä, joista veri vielä purskuu. Muut kuvat esittävät shaahia jalopeuranjahdissa. Hän on juuri keihäällänsä lävistänyt hevosen tallaaman jalopeuran sekä halkaisee paraikaa tuimimmassa vauhdissa toisen jalopeuran pään. Seinien sisäpuolia verhoo kipsiin painetut, pienet lasilevyt, muodostaen sateenkaaren värisiä koristeita. Päällimmäisessä huoneessa on mattoja ja kullattuja huonekaluja. Tämä rakennus on shaahin huvilinna ja tässä hän asuu, kun hän Eurooppaan matkustaessaan saa odottaa höyrylaivaa Enselissä. Hän on asunut täällä ainoastaan kaksi kertaa. Rakennusta, joka on ihan rappeentumaisillaan, ympäröi ihana, kukista, appelsiineista ja sitrooneista rikas puutarha.

Heti tämän huvilinnan takana on pieni Enselin kaupunki, jonka sillalle höyryvene laskee meidät maihin. Täällä oli joukko kalastajaveneitä ja kirjava ihmisjoukko liikkui rannalla. Toiset olivat tulleet sinne kantamaan matkustavaisten tavaroita, saadakseen siitä juomarahaa, toiset kerjäämään, mutta suurin osa vaan uteliaisuudesta. Pari persialaista tullimiestä otti heti selkoa meidän tavaroistamme, ja pikaisen tarkastuksen perästä, joka maksoi kaksi krania (Persian hopea raha, noin 1 mk), pääsimme menemään.

Enseli on pieni, vilkas kaupunki mataline olkikattorakennuksineen. Se on ikäänkuin Reshtin ja siis myös Teheranin satamakaupunkina. Suuret laivanlastit eurooppalaista tavaraa jätetään tänne, karavaaneilla kuljetettavaksi sisämaahan.

Enselissä vuokrasimme veneen, jonka neljä vahvaa soutajaa pian vei meidät Murdabille. Tällä nimellä, joka merkitsee "kuollut vesi", tarkoitetaan suurta makeaveden suvantoa, jonka kaksi kapeaa maan kielekettä erottaa merestä. Enseli on lännemmällä niemekkeellä. Usea pieni virta laskee suvantoon, ja kun nämät kuljettavat liejua ja puunoksia mukanansa, on luultavaa, että tämä aikaa myöden täyttyy ja katoaa. Vesi onkin sakeata ja korkeintaan parin metrin syvyistä.

Lähestyessämme etelärantaa, lisäsi perämies vauhtia, sauvoen perämelalla, jossa samoinkuin muissa airoissa oli sydämenmuotoinen lapa. Persialaiset soutavat epätasaisesti eivätkä lepää aironvetojen välillä. Heillä ei ole taipumusta merimiestoimeen, jota ei ole ihmettelemistäkään. Rantoja pitkin kasvaa kaihlistoa tuuheana ja rehevänä, muodostaen suorsaparville erinomaisia piilopaikkoja. Ilmassa lenteli variksia ja kalalokkeja. Tiellä kohtaa meitä isokuormaisia kalastajaveneitä, joissa usein on sangen korkeat purjeet. Suurin osa Gilanin maakunnan asukkaista elääkin kalastuksesta, ja siinä suhteessa on Murdab tyhjentymätön aarreaitta. Kala on perin halpaa ja sitä myydään täällä suuret määrät.

Sillä välin lähenemme etelärantaa ja joudumme pienelle kapealle joelle, jonka vesi näyttää olevan ihan liikkumatonta. Tämä on Sefid Rudin[7] läntinen suistamo, jonka rannat kasvavat ihan täynnä kahilistoa ja tuuheita pensaita, joissa lukuisat metsäsiat oleskelevat. Vähän matkaa ylöspäin kapenee joki. Soutajat astuvat silloin maalle ja vetävät venettä mastonhuippuun kiinnitytetyllä köydellä. Vene kiitää vedenpintaa äänettömästi ja hyvää vauhtia; moniaita isoja kaloja on rannoilla mietteisiinsä vaipuneina, ne säikähtävät venettämme ja katoavat veteen. Aamupäiväaurinko on polttava. Molemmin puolin jokea leviää reheviä niittyjä karjalaumoineen.

Kuljettuamme neljä tuntia soutoveneessä, saavuimme kello 1 pieneen Piribasarin kylään, joka on molemmin puolin jokea, uhkean kasvullisuuden peitossa. Rannassa on suuri, mutta vanha ja rappeutunut karavaaniasema tavaramakasiinineen, tulleineen ja teepuotineen. Sen ulkopuolella liikkui noin kolmekymmentä hevosta ja toisen sen verran miehiä. Toisilla hevosilla oli ratsastussatulat, toisille oli kuormitettu raskaita Reshtiin vietäviä tavarakääröjä.

Olimme tuskin päässeet maalle, kun meitä ympäröi joukko persialaisia, jotka vilkkailla eleillä ja suurin sanoin kiittelivät hevostensa hyviä ominaisuuksia. Pikaisesti valitsimme pari pientä, ei suinkaan kaunista, mutta vahvaa ja lihavaa hevosta ja näitten satuloitten taakse kiinnitettiin meidän tattarilaislaukkumme. Mutta ennen lähtöämme kävimme karavaaniasemalla, josta kuitenkaan ei saatu muuta kuin teetä ja leipää, viimemainittu sangen naurettavaa laadultaan. Se on ohutta kuin paperi, tummaa, sitkeätä ja pehmeätä, ja kukin leipä niin iso, että sitä hyvin sopisi käyttää huppuliinana tahi sadetakkina. Persialainen leipä kuuluu olevan vähemmän ravitsevaa, mutta hyvää se on — varsinkin kun on nälkä.

Syötyämme nousimme odottavien hevostemme selkään ja sitte lähdettiin Reshtiin. Tie oli kovin huono ja alkupuolelta täynnä suuria, epätasaisia mukulakiviä, loppupuoli oli paikoittain veden vallassa. Tiessä on syvät, yhtämittaisten muulikaravaanien sotkemat korot; näitä karavaaneja kulkee pitkinä jonoina Piribasarin ja Reshtin välillä. Hevoset kompastuvat alinomaa syviin vesilätäkköihin. Seutu on suoperäinen ja talot ovat kosteuden välttämiseksi rakennetut paaluille. Talvella sataa näet melkein taukoamatta Kaspian meren rantamailla Grilanin ja Masenderandin maakunnissa, ja laajoja maa-aloja on silloin suurimmaksi osaksi veden alla. Talojen seinät ovat erästä kovaa putkea, vahvasti rapatut, ja päällä on tavaton olkikatto.

Pian saavuimme Reshtin pitkille, kapeille kaduille ja menimme suoraan Venäjän kenraalikonsulin Vlassovin taloon, joka on kaupungin laidassa, ihanan puutarhan ja korkeitten kivimuurien ympäröimänä. Konsuli vastaanotti meidät oikein itämaalaisella vieraanvaraisuudella; meidän käytettäväksemme annettiin pari persialaiseen tapaan kalustettua huonetta, ja turkkilainen palvelija sai käskyn näytellä meille Reshtin merkillisyyksiä. Hänen seurassaan menimme ensin basaareihin.

Kadulla kohtaamme joukottain raskaasti kuormitettuja hevosia ja aaseja, joita säälimättömät kuljettajat ajavat. Katujenkulmissa istuu kerjääviä dervishejä kokoonkyyristyneinä. Jo kaukaa latelevat he huimaavaa vauhtia liikuttavimpia rukouksia: "Allah siunatkoon sinua ja antakoon sinulle pitkän iän. Anna minulle vaan yksi shej,[8] ainoastaan yksi shej! Ja, Ali. Ja Allah!" Siellä täällä näkee kummallisia moskeita, tiilikattoisine tornineen. Itse rakennus on matala, varustettu ristikkoakkunoilla ja korkealla katolla. Täällä on myös lukuisia kouluja, jotka melkein aina ovat avoimia kadulle päin. Molla[9] istuu siellä keskellä lattiaa, pienten persialaispoikien ympäröimänä. Nämät tulevat toinen toisensa perästä mollan eteen lukeakseen läksynsä, useimmiten värssyjä koraanista. Pitkin seiniä istuvat vanhemmat, edistyneemmät oppilaat kirjoittamassa. Kynä on leikattu kovasta ruokoputkesta, vasemmassa kädessä paperi, jota nojataan päin vasenta polvea. Kirjoittaessa vääntävät he myös paperia, jotta kirjaimille tulisi pyöreä muoto. Kaunis käsiala pidetään suurena taitona ja korkean sivistyksen ilmauksena. Kirjainten tulee olla pyöreitä ja tasaisia, samallaiset ihan samankokoisia, eikä viivan ala- tai yläpuolella saa olla mitään tarpeettomia mutkia.

Tällä välin olemme saapuneet basaareihin. Ajateltakoon joukko kapeita, mutkaisia, labyrinttimaisia katuja, jotka risteilevät joka suunnalle. Jokaisen kadun kummallakin puolella on myymälöitä järjestettyinä siten, että eräällä kadulla on ainoastaan hedelmäkauppiaita, toisella ainoastaan kultaseppiä j.n.e. Huomioamme kiinnittää varsinkin kauniit, taiteellisesti kokoonpannut mosaikkimatot, jotka korkeista hinnoista myydään Kaukaasiaan ja Armeeniaan, sekä runsaat silkkivarastot. Suuri osa Grilanin ja Masenderanin väestöä saa nimittäin elatuksensa silkkiteollisuudesta ja joka vuosi pidetään suuret markkinat Reshtissä, jossa silkkitavarakauppa on suuremmoinen. Näistä hedelmällisistä maakunnista viedään myös vuosittain suuret määrät riisiä ja pumpulia.

Basaarilaitokset ovat persialaisille erittäin tärkeänarvoiset. Ne ovat kaiken liikkeen ja kaupan keskustana. Täällä suunnitellaan teelasin ja kaljanin[10] ääressä kaikki kauppa-asiat ja tehdään tärkeitä sopimuksia, jopa naimisliittojakin. Täällä liikkuu katkeamaton, kirjava ihmisjoukko: araapialaisia kauppiaita pitkissä, valkoisissa silkkitakeissa ja punaisissa lakeissa valkea turpaani ympärillä; persialaisia käsityöläisiä sinisissä mekoissa vyöt uumalla, korkea, musta lakki päässä lörpötteleviä neekereitä ja parrakkaita armeenialaisia. Näitten välissä kulkee naisia, kokonaan käärittyinä keveisiin, tummansinisiin kaapuihin, ainoastaan pienet, sievät jalat vapaina. Jalat ovat pistetyt pieniin, korkeakorkoisiin suipputohveleihin. Kasvoja peittää valkoinen, polviin ulottuva huivi, jossa silmien kohdalla on lävet, mutta kuitenkin niin tiheä, ettei voi saada aavistustakaan tämän omistajan ulkonäöstä. Usein kantavat he pieniä, kirkuvia lapsia. Pysähtyessään johonkin myymälään ostaaksensa kangasta t.m.s. nostavat he huntunsa, paremmin nähdäkseen. Jos silloin on varuillansa, saattaa nähdä hurmaavan kauniit, soikeat, valkoihoiset kasvot, mantelinmuotoiset pikimustat silmät, suuret, nenän yli kiinnikasvaneet kulmakarvat, suoran nenän ja punaiset huulet. Lähemmin tarkastaessa huomaa kuitenkin kulmakarvat olevan mustatut ja posket valkoiseksi maalatut, sillä ilman valkoista ihoa ei ketään pidetä kaunottarena. Silmissä on kylmä ja arka orjan ilme. Mutta eipä usein näin saakaan tarkastaa persialaisia kaunottaria, sillä niin pian kuin he huomaavat jonkun olevan kyllin julkean tarkastamaan heitä, peittää huntu taas heidät silmänräpäyksessä.

Vaikka basaarit ovat näin vilkkaat ja kirjavat, eivät ne kuitenkaan tee katsojaan kaikin puolin miellyttävää vaikutusta. Ensiksikin on kauppiaitten koko päämääränä pettää toisiansa ja ostajia. Sitten on ilma epäterveellisten höyryjen myrkyttämä, varsinkin siinä basaarin osassa, missä ruokatavaraa ja vihanneksia myydään. Mädänneitä hedelmiä ja lihapalasia heitetään näet keskelle katua kaivettuun ojaan, jossa ne saavat olla, kunnes koirat ovat ne syöneet. Näkeepä aasin- ja koiranraatojakin päivä päivältä makaavan ja löyhkäävän päivänpaisteessa, eikä kukaan vie niitä pois tahi kuoppaa niitä. Tämä ei sovi meidän käsitykseemme puhtaudesta ja terveydestä. Kaupunki on suoperäisellä maalla. Suot ja lammikot ympäröivät sitä kaikilla tahoilla ja näissä rehottaa mehuisia vesikasveja ja miljoonittain kurnuttavia sammakoita. Öisin kuljeksii sakaali- ja hyeenalaumoja pitkin katuja raatojen haussa. Niitten valittavaa, kamalaa ulvontaa on kaikkea muuta kuin mieluista kuunnella eikä se juuri tee yölepoa suloiseksi. Pakottaapa nälkä kuningastiikereitäkin talvisaikana Reshtin ulkolaidoilta ankariin yrityksiin lampaita ryöstääkseen. Konsuli Vlassovilla oli suuressa salissaan, joka oli persialaisilla taideteoksilla runsaasti koristettu, kaksi aimon suurta tiikerinnahkaa. Toinen näistä oli eräästä juuri konsulaatin edustalla tapetusta eläimestä saatu.

Ilmanala Reshtissä ja sen ympäristössä on niin tappavaa, ei ainoastaan eurooppalaisille, vaan myös itse maan asukkaillekin, ettei missään muualla maan pallolla ole semmoista. Vuosittain käykin kuumeen musta aave unohtumattomilla tervehdysretkillään asukkaitten luona. Siitä on nyt kuusi vuotta, kun tämä kulkutauti kaatoi 5,000 ihmistä kaupungissa. Ei ehditty kuolleita hautaamaan, vaan ruumiit heitettiin moskeihin, joissa ne saivat kesänhelteessä mädätä. Kaikilla kaduilla makasi ruumiita huolettomasti heitettyinä, rupisten koirien ja korppien sekä kotkien suureksi mielihyväksi ja öisin söivät sakaalit kylliksensä ihmislihaa. Silloin muutti kymmenentuhatta henkeä Reshtistä pois. Kuumetta vastaan lienee paras keino pitää kylmillä pesemisillä ihonsa hyvin puhtaana.

Reshtiä kohtasi kaksi vuotta sitten toinen onnettomuus, kun tuhannen myymälää, viisitoista karavaani-asemaa ja kaksi moskeeta joutui liekkien saaliiksi. Tulen ehkäisemiseksi ei tietysti ole mitään keinoja. Täytyy antaa palaa, kunnes tuli itsestään sammuu.

Asukasluku nousee 60,000. Näistä on noin satakunta armeenialaista ja suuri osa neekereitä, tahi neekerien ja persialaisnaisten jälkeläisiä. Kun rikkaat persialaiset tekevät toivioretken Mekkaan, ostavat he nimittäin pyhässä maassa neekeriorjia — joka lienee Allahille otollista — ja lähtiessään kotiin Persiaan, ottavat he nämät mukaansa, mutta päästävät heidät, kotiin tultuaan, vapaiksi. Neekerit, joiden on melkein mahdoton yksinään lähteä tuolle pitkälle paluumatkalle, perehtyvät uuteen kotimaahansa, ryhtyvät johonkin elinkeinoon tai liikkeeseen ja menevät naimisiin persialaisnaisten kanssa. Neekerit näyttävät hyvin viihtyvän persialaisten kesken ja pian unohtavan synnyinmaansa. Heistä tulee yhtä hyviä muhamettilaisia, kuin heidän uudet veljensäkin eivätkä koskaan laiminlyö joka ilta rukoilla: Biszmillah rahman errahim.

Samoillessamme kaduilla ja basaareissa oli päivä loppuun kulunut. Juuri päivän laskiessa kuului kirkas, hopeanheleä ääni hitaasti, mutta voimallisesti ja sointuvasti laulavan juhlallista laulua. Se oli molla, pappi, joka auringon laskussa nousee moskeen tornin penkereelle ja sieltä muutamalla koraaninvärsyllä muistuttaa kaikille oikeauskoisille Allahin ja Muhametin suuruutta, ihmisten viheliäisyyttä ja elämän lyhyyttä. Se, joka kerran on kuullut näitä vakavia säveleitä — hiljaisessa iltahetkessä — sillä liike Persian kaduilla lakkaa jo kello viiden aikana — hän ei varmaankaan koskaan niitä unhota. Tämä kaunis tapa on käytännössä kaikissa Persian kaupungeissa ja kylissä, niinhyvin auringon laskiessa kuin noustessakin.