Читать книгу Matkamuistelmia Persiasta, Mesopotamiasta ja Kaukaasiasta - Sven Anders Hedin - Страница 8

Tämä on sanasta sanaan tehty käännös tattarilaisesta hääkertomuksesta, jonka sain eräältä Balakanin tattarilaiselta. Hän oli siinä itse ollut ylkänä. Vaikka tämä kertomus on pidettävä tattarilaishäitten mallina, niin on itsestään ymmärrettävä, että häät saattavat olla paljon yksinkertaisemmat, tai myös vielä juhlallisemmatkin, riippuen varallisuudesta, asuinpaikasta ja perheoloista.

Tattarilaiset hautajaiset vietetään seuraavalla tavalla: Kun sairas tuntee kuoleman lähestyvän, kutsuu hän mollan luoksensa. Tälle hän sanelee testamenttinsa. Sitte lukee molla koraanista rukouksia kuolevaiselle, kunnes hän on viimeisen henkäyksensä vetänyt. Ruumis pestään tarkoin ja kääritään kolmeen valkoiseen liinaan. Otsaan kiedotaan myös side. Kädet ovat suorina pitkin ruumista.

Samana päivänä kutsutaan kuolleen kaikki sukulaiset, joille tarjotaan teetä ja makeisia, mollan yhä koraania lukiessa. Sitte viedään ruumis hautausmaalle, jossa se lasketaan lähes metrin syvyiseen hautaan, jonka seinät ovat muuratut, mutta lattia on sotkettua maata. Kasvot ovat paljaat ja Mekkaan päin käännetyt. Kuolleen miessukulaiset ja ystävät tulevat haudalle, onpa jokunen hunnutettu nainenkin läsnä, vaikka kauvempana. Kun hautaustoimitus ja rukoukset ovat päätetyt, pannaan haudan suulle suuri litteä kivi, jonka lyhyeen sivuun on neliönmuotoinen syvennys hakattu, ja siihen sovitetaan pystysuora hautakivi. Korkokirjaimilla ilmoitetaan tässä kuolleen nimi, ikä, ammatti ja kuolinpäivä. Alimmaisena on koraanista värssy, jossa puhutaan maallisen elämän katoavaisuudesta ja taivaallisen elämän kirkkaudesta. Kun hautajaisista on viikko kulunut, kokoontuvat sukulaiset taas pitoihin kuolleen kotiin ja 40 päivää tämän jälestä päätetään hautajaisjuhlallisuudet vielä lopullisilla pidoilla. Kolmena vuonna tulee kuolleen perheenjäsenten jokaisena juhlapäivänä rukoilla ja itkeä hänen haudallaan. Monet täyttävät tämän velvollisuuden, monet sen laiminlyövät, eivätkä enää vuoden, tai vielä lyhyemmänkään ajan jälestä tule haudalle.

Lopuksi tahdon tähän lyhyeen kansantieteelliseen kuvaelmaan liittää muutaman sanan tattarilaisten kielestä, koska minulla, heidän luonansa oleskellessani, oli tilaisuus jotenkinhyvin siihen tutustua. On itsestään selvää, ettei tässä sovi tehdä selkoa kielen rakennuksista; siis vaan muutama sana sen suhteesta Turkin kieleen.

Kun tattarilaiset ovat turkkilaisia, on heidän kielensäkin turkin kieltä. Mutta etäisyys, erilaiset valtiolliset harrastukset ja eri elämänolot ovat vaikuttaneet, että nämät molemmat kielet vähitellen ovat toisistaan eronneet. Osmannit, jotka vaelsivat kauvemmaksi länteen ja tulivat eurooppalaisten sivistyksen ja politiikin kanssa tekemiseen, ovat sekä tapoihin että kieleen ottaneet yhtä ja toista vierasta ainesta. Heidän kielensä on kehittynyt ja niin sanoakseni hienontunut, kun sitä vastoin köyhempien ja sivistymättömien tattarilaisten kieli on jäänyt ennalleen. Ainoa muutos, mikä siinä on tapahtunut, on se, että siihen on tullut monta venäläistä sanaa, senjälkeen kuin venäläiset valloittivat maan. Venäläisiä nimiä on varsinkin talouskapineilla, aseilla y.m.s., joita venäläiset kaupassa ja seurustelussa ovat tattarilaisille tuoneet.

Nämät molemmat kielet eroavat toisistaan varsinkin siinä, että turkinkieli on paljon kehittyneempi, sanarikkaampi ja säännöllisempi kuin tattarinkieli. Kuitenkin ymmärtää Konstantinopolin turkkilainen ja Apsheron niemen tattarilainen melkein täydellisesti toinen toistaan, sillä poikkeuksella vaan, että tattarilainen saa tutustua moneen uuteen sanaan, jota ei ole hänen kielessään. Sen minäkin tulin huomaamaan Konstantinopolissa, jossa minua hyvin ymmärrettiin ja minä taas ymmärsin pääasiassa sen, mitä puhuttiin, kun taas monet sanat olivat minulle ihan vieraat, kun niitä ei koskaan tattarilaisten kesken käytetty. Mainittakoon tässä muutama lyhyt lause, esimerkiksi näitten molempien kielien yhtäläisyydestä:

Turkin kieltä: ewin byjyk-my — onko talosi suuri? Tattarin kieltä: sennun övun böog-mi?

Turkin kieltä: ewet, efendim, ewim pek byjyk dyr — on, herraai, taloni on sangen suuri. Tattarin kieltä: bäli, mennim, oovim tjoek böög dur.

Turkin kieltä: pederim shehirde dyr — isäni on kaupungissa. Tattarin kieltä: mennim attam shaharda dur.