Читать книгу Suomalaisia keskiajan tutkimuksia - Väinö Voionmaa - Страница 13

Sisällysluettelo

Maamme vanhimman vero- ja hallintohistorian jälkiä etsiessä huomio ei voi olla kiintymättä muutamiin suomalaisiin nimityksiin, jotka näyttävät luovan jonkin verran valoa Suomen suomalaisten heimojen yhteiskunnallisiin oloihin ennen historiallisesti tunnettua aikaa.

Eräs sellainen nimitys on vero. Porthan ja Fellman mainitsevat tämän sanan lapinkielessä (varro) merkitsevän sekä uhria että veroa; myös Luulajan lapin murteessa sama sana esiintyy sellaisessa merkityksessä.[64] Fellmanin kuvauksesta päättäen lappalaisten "varro" kohdistui eläin- eli veriuhriin: "varro muorra" (veropuu) oli puinen jumalankuva, joka pystytettiin maahan peitetyn tuohisen uhriastian kohdalle ja siveltiin uhrieläimen verellä. Vesisaaren (Vadsön) kauppalan lappalaisen nimen "Vera" eli "Värra" Fellman asettaa yhteyteen kauppalan entisellä paikalla olleen tärkeän lappalaisen uhripaikan kanssa, jota norjalaiset vielä kertojan aikaan kutsuivat nimellä "Finne kirke".[65]

Lapin kielen sanan perusteella Porthan arvelee "vero" sanan suomessakin alkuaan merkinneen uhria, mutta kristinuskon vaikutuksesta sittemmin saaneen maallisen veron merkityksen. Tämä käsitys tuntuu varsin hyväksyttävältä: onhan matka luonnollinen ja johdonmukainen uhrista uhrivarain keräämiseen, uskonnolliseen verotukseen ja vihdoin saman tavan käyttämiseen muunkinlaisia tarkoituksia varten. Uskonnollisen verotuksen laajeneminen maalliselle alalle on ollut hyvinkin mahdollinen jo pakanallisella ajalla, jolloin uskonnollisten ja maallisten asiain välillä ei voi otaksua olleen sellaista selvää rajaviivaa, minkä kristinoppi niiden väliin teki. Näin on puheenaoleva nimitys omansa tukemaan sitä yleistä katsomusta, että yksi julkisoikeudellisen verotuksen juuria menee muinaiseen uhriyhteiskuntaan.

Toinen suomenkielinen nimitys, joka samalla tavoin näyttää olevan yhteydessä toiselta puolen uskonnollisten uhrien ja toiselta puolen maallisen verotuksen kanssa, on vakka.

Tämä sana esiintyy yleisesti Suomen historiallisissa asiakirjoissa uuden ajan alussa, ja se on täällä ollut tunnettu niin suomalaisilla kuin ruotsalaisillakin alueilla. Ruotsissa sitä ei ole tavattu. Aivan yleinen sitävastoin se on ollut Itämeren maakuntain sekä virolaisilla että lättiläisillä alueilla.[66] Kun sana ei myöskään liene johtunut mistään venäläisestä sanasta, niin sen tunnettu käyttö siten rajoittuu Itämeren lähimpiin itäisiin alueisiin.

Nykyisessä suomenkielessä vakka yleisesti merkitsee määrätynlaista juuri- tai tuohikoppaa tai puuastiaa, määrätyntapaista viljan mitta-astiaa tai viljamittaa (määrää), joka on eri seuduilla eri suuruinen, missä 4, missä 5 kappaa, j.n.e.[67] Vanhemmissa asiakirjoissa vakka yleensä merkitsee määrätyn suuruista viljamittaa.[68] Vanhoina aikoina sillä myöskin yleisesti tarkoitettiin virkamiehelle maksettua viljapalkkaa, joko tiettyä palkkamäärää tai epämääräisesti virkamiehen saatavia yleensä (lukkarin, papin, nimismiehen, voudin, tuomarin "vakat").[69] Heinjoelta on tunnettu nimitys "vakan talo", jolla on tarkoitettu 1/12 manttaalin tilaa.[70]

Tällaisessa veroa tarkoittavassa merkityksessä vakka sanaa on kauan käytetty Itämeren maakuntain lättiläisellä alueella. Saksan kieleen lainatulla paikallisella nimityksellä "Wacke" tarkoitettiin 1500-luvun lopulla ja seuraavan sataluvun alussa ritaritilaan kuuluvain talonpoikaistalojen muodostamaa yhtenäistä piiriä, jonka vastakohtana olivat hajatilat; vielä v:n 1744 maakirjassa mainitaan Riian lähellä "Wacke" nimellä kolmea 11, 19 ja 28 alustalaistalon muodostamaa piiriä. Kun Wacke usein oli yksiönä verojen suorituksessa, kutsutaan Liivinmaan tilain maakirjoja nimellä "Wackenbücher", rahavero on "Wackengeld" ja maksuajastakin käytetään nimitystä "Wacke".[71] Erinomaisen valaisevan ja elävän kuvauksen liivinmaalaisen vakka-piirin verovelvollisuuksista antaa Rüssow tunnetussa kronikassaan 1500-luvun loppupuolelta. Suomennettakoon tähän asiaankuuluva kohta:

"Mutta liivinmaalaisten vakkain laita on niin, että kaikkien herrain ja aatelismiesten kylät on jaettu vakkoihin. Suuria ja varakkaita kyliä on vakassa yksi tai kaksi, ja pienempiä ja köyhempiä on useita pantu yhteen, niin että itsekullakin herralla ja aatelismiehellä kyläinsä luvun mukaan on ollut muutamia vakkoja. Ja kunkin vakan täytyi joka vuosi toimittaa herralle tai junkkerille uljaat pidot, joihin silloin myöskin kaikkien siihen vakkaan kuuluvain talonpoikain ja vapaatalollisten (Landfreien) oli tultava maksamaan herralle tai junkkerille vuotuisia verojaan ja maksujaan. Silloin ovat ritarikunnan herrat Mikonpäivänä alkaneet pitää vakkoja, joihin myöskin koko heidän hoviväkensä ja kaikki ympärillä asuva aateli ja vapaatilalliset, saksalaiset ja vierasheimoiset, ovat joukolla saapuneet. Ja kun vero oli maksettu, on ruvettu juomaan ja hummaamaan kaikin voimin. — — Tätä vakkajuhlaa on kautta koko maan kestänyt Mikonpäivästä jouluun kaikkien ritarikunnan herrain, haltijain ja aatelin mailla — —".[72]

Liivinmaalla 1500-luvulla tunnetun perimystarinan mukaan siis vakoiksi kutsuttiin määrättyjä verokuntia ja niiden toimeenpantavia veropitoja.

Huomattava on, että suomenkielessäkin "vakat" on tunnettu pitojen merkityksessä.[73] Mutta vakkapitojen alkuperä näyttää olevan liivinmaalaisia veropitoja vielä vanhemmissa ja aikuisemmissa yhteiskuntaoloissa.

Suomalaisilla ja virolaisilla "vakka" sana on merkinnyt myös uhriastiaa, uhrivakkaa. Suomalaisilla oli muinoin Ukonvakkansa, joka Agricolan tunnetun säkeen mukaan haettiin esille Ukon juhlaan kevätkylvön aikana. Virolaisilla oli Kreutzwaldin tietojen mukaan joka talossa tuohesta tai päreistä tehty kannellinen Ukolle pyhitetty uhrivakka, jota säilytettiin aitassa ja jolle Ukon juhlassa uhrattiin. Samanlainen uhrivakka oli virolaisten "Tönne vak" ja "Vana Tönni vak".[74]

Meille tunnetussa muodossaan uhrivakat ilmeisesti olivat maanviljelysjumaluuden palvelukseen kuuluvia vilja-, leipä- (ja olut)-uhria. Tässä kohden aitassa säilytetyn joululeivän esillekanto ja jakaminen kylvöpäivänä (toukoleipä, kylvöleipä), mikä tapa on tunnettu eri tahoilta Suomea, muistuttaa niin läheisesti Ukon vakkaa, että ne tuskin ovat voineet olla toisilleen vieraita uhreja.[75]

Vakan merkitys leipäuhrina on myöskin säilynyt nimityksessä "leipävakat", joiksi jo v. 1345 Karjalassa ja uuden ajan alussa kutsuttiin papinmaksuja, varsinkin rukiissa suoritettua papinmaksua.[76] Kun tämän veron aine (rukiit) ja peruste (mies- eli taloluku) Savossa olivat samat kuin Hämeen ruokaverossa, vieläpä määräkin Savossa oli sama kuin Hämeessä (1 pannin- tai 2 karpion "kolmannesta"),[77] täytyy Savon ruisveroa pitää ruokaverona ja "leipävakkaa" ruokalisän (matskott) kansanomaisena suomalaisena nimenä. Kysymyksessä on kaikkein alkuperäisimmän laatuinen ruokalisävero, sillä Ruotsissa oli Helsinglannin lain mukaan ruokalisän pääosana alttarille viety leipäuhri[78] — pakanallinen suomalainen vakka kristityssä ruotsalaisessa muodossa. Näin saavat luonnollisen historiallisen selityksensä vakkauhrit ja vakkanimen kiintyminen erityisesti viljamittaan ja jauhovakkaan.

Uhrit ovat helposti voineet tulla suurempain yhdyskuntain yhteisiksi ja yksityiset vakkajuhlat suuremmiksi vakkapidoiksi. Agrikolan mainitsema kylvöjuhla, johon ukon vakka haettiin, oli yleinen juomajuhla, jota arvatenkin vietettiin kokonaisin kylittäin, niinkuin Pohjois-Hämeessä vielä viime vuosisadan puolivälissä "Ukon vakkoja" keväällä pidettiin.[79] Kustaa Vaasan aikaisessa asiakirjassa Savon asukkaiden juomingeista käytetty ruotsalainen nimitys "thordhns gildhe" myöskin viittaa yhteiseen Ukon juomajuhlaan.[80] Kurkijoella on "Ukon vakoiksi" kutsuttuja pitoja pidetty kesäkuussa kuivuuden aikana.[81] Inkerinmaan Tarinaisin kylä on viettänyt yhteistä "Vakkove" nimistä olutjuhlaa — ilmeisiä Ukon vakkoja — Eliaanpäivänä.[82] Olemme täten löytäneet suomalaisella alueella liivinmaalaisia vakkajuhlia yksinkertaisemman ja vanhemman vakkajuhlan.

Tarinaisin Vakkove juhlan olutta varten hankki jokainen isäntä maltaita olojensa ja varojensa mukaan. V. 1757 syytettiin muutamia Sortavalan Rekolan asukkaita siitä, että he Yrjön päivänä — Ukon vakkoja vastaavana juhlana — "olivat kokoontuneet Rekolaan ja koonneet varoja yhteisiä pitoja varten".[83] Rautalammilla ja Kurkijoella kustansi kukin talo Ukon vakat arvan määräämässä järjestyksessä.[84]

Tällaisesta varain kokoamisesta tai vuorojärjestyksestä määrätyn piirin yhteisiä uhripitoja varten, joista niin runsaat vakkamuistot kertovat, varmaan on verotuksen alku suomalaisten heimojen keskuudessa haettava.