Читать книгу Suomalaisia keskiajan tutkimuksia - Väinö Voionmaa - Страница 4

Sisällysluettelo

Seuraavilla lehdillä on koetettu yksityiskohtaisemmin käsitellä ja valaista muutamia Suomen keskiajan yhteiskuntahistorian kysymyksiä.

Keskiajan valtiollisen ja kirkkohistorian tutkimuksen rinnalla tämä tutkimushaara näihin saakka on ollut verraten vähäantoinen. Se seikka näyttää johtuneen ensi sijassa keskiaikaisten tietolähteitten runsaudesta edellisellä ja niukkuudesta jälkimäisellä alalla.

Tärkeimmät keskiaikamme yhteiskunnalliset asiakirjat havaitsi varmalla silmällä jo H. G. Porthan, ja hän niistä myöskin esitti tulkinnan, joka suurimmaksi osaksi on pätevä tänäkin päivänä. Mutta asiakirjat olivat harvalukuiset, ja ne koskivat vain hajanaisia yhteiskunnallisia seikkoja. Porthan ei niiden pohjalla yrittänytkään luoda täydellisempää kuvaa keskiajan yhteiskunnasta. Ja kun Porthanin jälkeinen keskiajan tutkimus ei pitkiin aikoihin sanottavasti poikennut oppi-isän aukaisemilta urilta, jäi tieto Suomen keskiajan yhteiskuntaelämästä noiden harvain asiakirjain varaan, joista ei uudistettukaan tutkimus voinut saada esiin enempää kuin ne sisälsivät.

Myöhempinä aikoina on kumminkin melkoinen joukko uusia Uusia keskiajan yhteiskunnallisia asiakirjoja sekä Suomesta että Ruotsista tuotu päivän valoon ja jatkuva tutkimus siten tehty mahdolliseksi. Tärkeän alustavan työn on suorittanut Suomen valtionarkisto (R. Hausen) ryhtymällä julkaisemaan karttuneita lähdevaroja järjestettyinä ja tarkastettuina kokoelmina (merkilliset Johan Buren otteet Eerik Pommerilaisen verokirjasta 1413, Hämeen ja Varsinais-Suomen tuomiokirjat keskiajan lopulta, Birger Trollen linnantilit 1463-1464 ja Kallialan kirkon tilit 1469-1524, julaistut kokoelmassa Bidrag till Finlands historia I, 1881-1883; Åbo Domkyrkas Svartbok, julaistu 1890; Finlands Medeltidsurkunder I, — 1400, julaistu 1910).

Mutta keskiajan yhteiskunta ei ole jättänyt muistojansa ainoastaan omiin asiakirjoihinsa. Myöskin seuraavain aikain asiakirjaperusta niitä on löydettävissä. Ei ole vain ennakkopäätelmää, että Kustaa Vaasan ajan yhteiskunnalliset asiakirjat, etupäässä suunnaton verotiliaineisto, sisältävät paljon välillisiä todisteita keskiajankin oloista. A. G. Fontell on menestyksellä käyttänyt mainittuja verotilejä erään keskiajan hämärän yhteiskunnallisen kysymyksen, suomalaisen ja ruotsalaisen oikeuden, valaisemiseksi (Om "svenska och finska rätten", 1883) ja J. W. Ruuth on Fontellin alkamaa uraa kulkien esittänyt mielenkiintoisia piirteitä Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan keskiaikaisesta asutushistoriasta (Satakunnan asutusoloista keskiajalla, 1896, Hist. Ark. XV; Silmäys Hämäläisten muinaisiin asutusoloihin Suupohjassa, 1897, Joukahainen XI). Mutta Kustaa Vaasan ajan kulttuurikerrosta kannattaa keskiajan harrastajan vielä enemmän kaivella. Kuten lukija on havaitseva, on seuraavissa tutkimuksissa keskiajan olojen valaisemiseksi runsaassa määrin käytetty asiakirjoja uuden ajan alulta ja niiden suomaa tilaisuutta yksityiskohtaisten maakuntaisten ja vielä paikallisempain vertailujen tekemiseen.

Keskiajan yhteiskuntaolojen tutkimuksen suuntaan ovat paljon vaikuttaneet vanhemmat käsitykset muinaissuomalaisen yhteiskunnan — tarkemmin määräten pakanuuden ajan loppukauden ja ruotsalaisen valloituskauden suomalaisen yhteisteiskunnan — luonteesta. Asiakirjattomasta suomalaisesta yhteiskunnasta vain harvat yhteiskuntaelämään kohdistuvat kulttuurisanat ja Kalevalan runot, sitten kuin ne olivat tulleet tunnetuiksi, näyttivät säilyttäneen joitakuita enemmän tai vähemmän hämäriä piirteitä; niistä kuitenkin luultiin voitavan varmuudella päätellä pakanallisen suomalaisen yhteiskuntajärjestyksen kehittymättömyyttä, heikkoutta ja aikuisuutta. Toiselta puolen Ruotsin maakuntalakien tarkemman tuntemisen ja pohjoisgermanilaisen oikeushistorian jatkuvan tutkimuksen kautta varmistuivat käsitykset muinaisruotsalaisen yhteiskunnan lujista muodoista ja muista etevistä ominaisuuksista. Yleisessä käsityksessä pakanallis-suomalainen ja kristillis-ruotsalainen yhteiskunta aivan luonnollisesti joutuivat toistensa jyrkimmiksi vastakohdiksi. Juurtui se mielipide, että ruotsalainen yhteiskuntalaitos ja järjestetty yhteiskuntaelämä Suomessa yleensä merkitsivät samaa ja että ruotsalaiset valloittajat toivat tänne puhtaasti ruotsalaisen yhteiskuntajärjestyksen. Suomen kuuluisimman oikeushistorioitsijan J. J. Nordströmin kirjoittamaa ruotsalaisen yhteiskuntalaitoksen historiaa (Bidrag till den svenska samhällsförfattningens historia I-II, 1839-1840), jonka esipuheessa lyhimmiten käsiteltiin alkuperäistä suomalaista yhteiskuntaa, varmaan kaikki aikalaiset pitivät Suomen yhteiskunnan lopullisena historiana.

Tätä käsitystä vastaan, joka Suomen tosihistoriallista yhteiskuntaa tarkemmin tuntematta kuitenkin teki mitä laajakantoisimpia päätelmiä sen laadusta ja vaiheista, Yrjö Koskinen esitti toisen, kotimaan oman historian huolelliseen tarkkaamiseen perustuvan käsityksen (Suomenmaan keskiaikaisesta aatelistosta, 1880, Hist. Ark. VIII; Tutkimus maanomistus-seikoista Suomenmaassa keskiaikana, 1881). Pääasiallisesti keskiajan hallinto-oloja koskevain havaintojen perusteella Yrjö Koskinen osoitti, ettei Suomen Ruotsiin liittämisen seurauksena ollut niin paljon Suomen vanhan yhteiskunnan kukistaminen ja uuden perustaminen kuin kahden erilaisen yhteiskuntalaitoksen sekaantuminen ja uusien yhteiskunnallisten muotojen syntyminen, joissa nykyaikaista sanontaa käyttääksemme valtakunnallisten piirteitten ohella esiintyi sangen huomattavia paikallisia piirteitä. Tätä peruskäsitystä tuki myöskin Y. K. Yrjö-Koskisen vertailevaan sosiologiaan perustuva tutkimus "Suomalaisten heimojen yhteiskunta-järjestyksestä pakanuuden loppu-aikoina" (1890), jossa m.m. ruotsalaisen valloituksen vaikutusta Suomen maanomistusoloihin valaistiin. Yrjö Koskisen edustaman kannan omaksui myöskin Jaakko Forsman julaistussa luentojaksossaan "Suomen lainsäädännön historia" (1896), ja suomalaisessa historiankirjoituksessa se kanta on nykyään yleisesti vallitseva. Mutta kun tämä keskiajan yhteiskuntahistoriamme keskuskysymys on useimmissa kohdissaan vielä tarkemmin tutkimatta,[1] on vaillinaisiin tietoihin ja vääriin otaksumiin perustuvain päätelmäin vaara tällä alalla edelleenkin suuri. Niinpä, muihin kohtiin koskematta, ei ole täysin oikein asettaa ruotsalaisen yhteiskuntajärjestyksen vastakohdaksi ainoastaan yhdenlainen suomalainen yhteiskuntalaitos, koska Suomessa valloituskaudella ja aikaisemmin oli kaksi toisistaan eroavaa yhteiskuntamuotoa, joihin yhdistävä ruotsalainen valtiojärjestys vaikutti eri tavalla.

Tässä teoksessa esitettäväin tutkimusten pohjana ja lähtökohtana ovat keskiajan vero-olot. Työn on täytynyt mukaantua lähteitten mukaan, jotka valtaavaksi osaksi — niin keskiajan omat kuin erittäinkin seuraavan aikakauden lähteet koskevat juuri vero-oloja. Mutta todellisuudessa onkin verolaitos se keränpohja, jonka ympäri keskiajan hallinto- ja muut yhteiskuntaolot ovat kiinteimmin kiertyneet.

Ensimäisen yleiskatsauksellisen esityksen Suomen vanhimmista tunnetuista vero-oloista — jos jätämme huomioonottamatta J. G. v. Bonsdorffin suuren kameraliteoksen (Stor-Furstendömet Finlands Kameral-Lagfarenhet I-III, 1833), joka ainoastaan vähäisessä määrässä valaisee vanhimpia vero-oloja — on laatinut J. W. Rosenborg (Bidrag till jordbeskattningens historia i Finland, under medlet af sextonde seklet, 1860). Tämä paljon käytetty pieni teos sisältää maakunnittain järjestetyn luettelon Suomen veroista ja veroperusteista uuden ajan alulla, mutta mitään tutkimusta niiden synnystä ja kehityksestä saati keskiajan vero-oloista ei kirjassa ole tehty. Kokonaan toisensuuntainen on Axel Liljenstrandin verohistoriallinen teos (Finlands jordnaturer och äldre skatteväsende 1879, uusi painos 1894). Siinä tapaamme mielenkiintoisia piirteitä Suomen vanhimmasta verolaitoksesta, mutta nuo rohkeat ja lennokkaat kuvaukset eivät ole kaikissa paikoin olleet värinsäpitäviä, joskin monet huomiot ovat hyvin sattuvia ja saavat vahvistuksen uusista todistuskappaleista.

Yrjö Koskisen kirjoitus keskiaikaisesta "ruokaruotsi" verosta (Muutamista keski-aikaisista veroitus-seikoista, 1873, Hist. Ark. IV) oli onnistunut tutkielma eräästä keskiajan verolaitoksen yksityiskohdasta, mutta toisia sellaisia ei ole ilmestynyt.

Käkisalmen Karjalan keskiaikaisten yhteiskuntaolojen tuntemiselle sangen tärkeään asiakirjaan perustuu J. V. Ronimuksen tutkimus "Novgorodin vatjalaisen viidenneksen verokirja v. 1500 ja Karjalan silloinen asutus" (1906, Hist. Ark. XX). Useissa tutkimuksissa on esitetty Kustaa Vaasan aikaisia vero-oloja määrätyillä alueilla.[2] Monessa niissä on lausuttu arveluita myöskin keskiajan vero-oloista, mutta täyttä hyötyä ei niistä keskiajan tutkimukselle ole voinut olla, kun yhdistävää kokonaiskäsitystä ja välttämättömiä esitöitä on puuttunut.

Ruotsin lukuisista historiantutkijoista on C. G. Styffe ainoa, joka erityisemmin on kiinnittänyt huomiota Suomen keskiaikaisiin vero- ja hallinto-oloihin, ja todellinen vahinko on, ettei hänen alottamaansa alueellisia jakoja ja paikallisia laitoksia tarkkaavaa ja varmapohjaista työtään (Skandinavien under unionstiden, 1867, kolmas pain. 1911) ole Suomessa jatkettu. Styffen muissakin tutkimuksissa, joista tässä on mainittava etupäässä kruunun omistuksia koskeva (Framställning af de så kallade Grundregalernas uppkomst och tillämpning i Sverige intill slutet af sextonde århundradet, 1860, Vitterh., Hist. o. Ant. Akad. Handl. XXIV) on Suomen keskiaikaisia yhteiskuntaoloja ansiokkaalla tavalla valaistu.

Siinä lähimain kaikki, mitä viimeisten sukupolvien aikana on erityistutkimuksia tehty Suomen keskiaikaisten vero- ja hallinto-olojen alalla. Tähänastiset osittain hyvin ansiokkaat tutkimukset vaativat jo täydennyksekseen yhdistävää kokonaisesitystä samalla kuin näiden kysymysten uusi käsittely alkulähteitten perusteella on käynyt kipeäksi tarpeeksi.

Niinkuin keskiajan kirkollinen elämä kaikissa kristityissä maissa muodostui samansuuntaiseksi, niin tavataan keskiajan Europan maitten maallisessakin elämässä paljon yhteisiä, kansainvälisiä piirteitä. Kieltämättömän kotimaisen luonteensa ohella Suomen keskiaikaiset yhteiskuntaolot, eritoten verotus- ja hallinto-olot, osoittavat selvää kehitysyhteyttä muitten maitten, varsinkin skandinavialaisten, vastaavain olojen kanssa. Meidän maamme keskiaikaisten yhteiskuntaolojen tutkimuksen täytyy alati pitää silmällä samalla alalla tapahtuvaa tutkimusta muissa Europan maissa. Kirjan loppuun liitetyssä kirjallisuusluettelossa on mainittu ne tutkimukset, jotka tavalla tai toisella valaisevat tässä teoksessa käsiteltyjä kysymyksiä. Erityisesti tässä muistettakoon Skandinavian maitten, etupäässä Ruotsin ja Tanskan keskiaikaisten vero- ja hallintolaitosten läheistä suhdetta Suomeen. Siltä kannalta katsoen ovat Ruotsin maakuntalait edelleenkin tärkeitä lähteitä suomalaistenkin olojen ymmärtämiseen. P. E. Bergfalkin yhä vieläkin erinomainen verohistoriallinen katkelma ja uudemmat ja vanhemmat erikoistutkimukset kuten Skandinavian vanhempia aluejakoja koskevat, joita C. G. Styffen lisäksi ovat kirjoittaneet C. J. Schlyter, Rudolf Tengberg, Joh. C. H. R. Steenstrup ja äsköisin S. Tunberg, tärkeää markkajärjestelmää koskevat Kr. Erslevin tutkimukset, Gabr. Thulinin perinpohjainen selvitys manttaalin kehityksestä, C. W. Ramstedtin Sveanmaan sotalaitoksesta, C. G. Malmströmin vanhimmista virkamiehistä, sekä Emil Hildebrandin, H. D. Rydinin ja Hans Hildebrandin yleisteokset ovat kaikki meikäläisellekin tutkimukselle tärkeitä.

Suomalainen tutkimus tällä alalla ei voi sivuuttaa myöskään vastaavia tutkimuksia Keski- ja Länsi-Europassa. Sikäläisissä maissa keskiajalla vallinnut feodalinen yhteiskuntajärjestys vero- ja hallinto-oloineen on kuitenkin pohjoismaisista ja vielä enemmän suomalaisista oloista niin poikkeava, että hyöty vertailuista on enimmäkseen ainoastaan välillinen; Englannin keskiaikaista yhteiskuntahistoriaa koskevat uudemmat tutkimukset (Th. Rogersin, J. W. Ashleyn, W. Cunninghamin, Fr. Pollockin, Fr. W. Maitlandin, N. Neilsonin, Fr. Seebohmin, P. Vinogradoffin y.m.) ovat aiheensa vuoksi pohjoismaiselle tutkimukselle mielenkiintoisimmat.

Suomen keskiajan yhteiskuntahistorialla on useita kosketuskohtia myöskin itäisen naapurimaan ja eteläisen heimoalueen vanhan yhteiskuntahistorian kanssa. Sikäläisiä keskiajan tietolähteitä (kuten liivinmaalaisia ja venäläisiä aikakirjoja) ja erityisiä kokoelmia ja tutkimuksia (A. W. Hupelin, Fr. G. v. Bungen, Fr. v. Keusslerin, A. Transche-Roseneckin, P. Miljukowin) on seuraavissa tutkimuksissa voitu hyväksi käyttää.