Читать книгу Suomalaisia keskiajan tutkimuksia - Väinö Voionmaa - Страница 17

Sisällysluettelo

Norjalainen Ottar, joka 800-luvun lopussa kuningas Alfredille kertoi merkillisestä matkastaan Vienanmerelle, kuvaa kertomuksessaan myöskin Ruijan lappalaisten silloisia verotusoloja. Lappalaisvero oli Haalogalannin ylimysten suurin tulolähde. Veroksi saatiin turkiksia, untuvia, mursunhampaita ja mursun- ja hylkeennahasta tehtyjä laivaköysiä. Kukin maksoi varainsa mukaan; rikkaimman piti suorittaa 5 näädännahkaa, 5 porontaljaa, karhuntalja, 10 vasua untuvia, karhun- tai saukonnahkainen peski ja kaksi 60-kyynäräistä laivaköyttä, toinen mursun-, toinen hylkeennahkainen.[109]

Norjalaisessa Egilin sadussa kerrotaan Ottarin aikalaisen ja maamiehen Thorolf Kveldulfssonin tehneen laajoja verotusmatkoja Lapissa (Finmarkissa). Pohjoisimpain Lapin seutujen verotus ja ehkä kauppakin näinä varhaisina aikoina lienee kuulunut yksinoikeutena Norjan kuninkaalle, joka määrätyillä ehdoilla luovutti oikeutensa läänitysmiehille. Tällaisia lapinveroa kantavia kuninkaanmiehiä näyttävät olleen m.m. edellä mainitut Ottar ja Thorolf. V:n 1100 aikoina oli lapinvero Sigurd Ranessonin hallussa, jonka kanssa Sigurd Jorsalfarer kauan käräjöi tästä verosta; tulot Norjan lapinverosta (ynnä lapinkaupasta) laskettiin siihen aikaan 120 hopeamarkaksi, mikä oli melkoinen summa. 1300-luvun alussa oli tämä tulolähde kumminkin jo melkein kokonaan kuivunut.[110]

Ottarin esimerkkiä seuraten myöhemmät norjalaiset lapinverottajat usein jatkoivat matkaansa Vienan vesille saakka. Retkien päätarkoituksena oli turkisten hankkiminen. Thore Hund ja hänen toverinsa Karle kuuluisalla Vienanmatkallaan v. 1026 tekivät permalaisten kanssa edukkaita turkiskauppoja; Thoren mainitaan saaneen sangen paljon oravan-, majavan- ja soopelinnahkoja. Rauhallista kaupankäyntiä jatkettiin usein ryöstöillä. V. 1222 tekemällään Vienanmatkalla norjalaiset ryöstivät suuren saaliin oravannahkoja ja sulatettua hopeaa. Vienankaupan turvaamiseksi he v. 1307 perustivat Varjakan (Vardöhusin) linnan.[111]

Norjalaiset eivät olleet ainoita Lapin verottajia. Ottarin kertomuksessa kuningas Alfredille sanotaan kainulaisten (Cwênas) joskus tekevän erämaan poikki ryöstöretkiä norjalaisten alueelle ja norjalaisten joskus kainulaisten alueelle; erämaassa oli paljon järviä, joihin kainulaiset taipaleitten yli kantoivat pieniä kevyitä veneitänsä käydessään norjalaisia ryöstämässä. Kainulaiset olivat varmaan Pohjanlahden itärannikoille ja perille asettuneita suomalaisia. He ilmeisesti kilpailivat lappalaisten verottamisessa norjalaisten kanssa ja siitä syystä joskus joutuivat kahakkaan heidän kanssansa.

Mutta Lapin raukoilla rajoilla kuljeskeli vielä kolmansiakin verottajia. Egilin sadun mukaan Thorolf Kveldulfsson joutui lapinveromatkallaan v. 874 kauaksi itään ja lähti pyynnöstä auttamaan kainulaisten kuningasta Faravidia kainulaisten alueella ryösteleviä kirjaleja (karjalaisia) vastaan. Palkaksi luvattiin Thorolfille saaliista yhtä suuri osa kuin Faravid itse sai ja jokaiselle Thorolfin miehelle kahden kainulaisen osa. "Mutta kainulaisilla oli sellainen laki, että kuninkaan tuli saada kolmas osa saaliista ja lisäksi kaikki majavannahat ja soopelinnahat ja näädännahat." Sopimus syntyi ja karjalaisia vastaan tehtiin onnekas kostoretki.

Lapin rikkaudet, etupäässä tietysti turkikset, olivat siten jo sangen varhaisina aikoina saattaneet norjalaiset, kainulaiset ja karjalaiset — joukkoon lienee lisättävä vielä ruotsalaiset — käymään kauppa-, verotus- ja ryöstöretkillä Lapin laajoilla aloilla ja milloin sopi myöskin toisten verottajain alueilla. Näillä retkillä oli epäilemättä tärkeä sijansa Pohjolan muinaiskansain taloudellisessa ja valtiollisessa elämässä. Hoitaakseen kaukaisia tulolähteitänsä ja puoltaakseen omaansa ahnaita kilpailijoita vastaan täytyi lapinkävijäin perustaa joitakin alkuisia valtiolaitoksia. Sadun sanat kainulaisten kuninkaasta ja saaliinjaosta ansaitsevat siinä kohden huomiota, koska se on vanhin ja ainoa tunnettuihin oloihin perustuva tieto pakanuuden ajalla suomalaisten keskuudessa tai Suomen alueella vallinneen valtiojärjestyksen laadusta.

Jo hyvin aikaisin näkyy karjalaisten valta muita ennen ehtineen nykyisen Suomen ja Vienan Karjalan pohjoisille seuduille, aina Jäämeren rannoille saakka. Kun karjalaiset joutuivat novgorodilaisten alaisuuteen, joutui myöskin lapinverotus Novgorodille. Norjan kuninkaan ja Novgorodin ruhtinaan v. 1251 tekemästä sopimuksesta on eräs v:n 1330 aikoina tehty kirjaanpano säilyttänyt mielenkiintoisia tietoja. Aivan niinkuin Itämeren maakuntien alueilla oli seutu, jota kaksi valloittajaa verotti, niin täälläkin jätettiin yhteiseksi verotusalueeksi Malangin vuonolta Turjanniemeen ja Vieljoelle Kantalahden rannalle ulottuva alue. Edelleen selviää, että veronalaisuuteen nähden oli rotu ratkaiseva: kaikki karjalaiset olivat jäävät Novgorodin alaisiksi, mutta norjalaiset saivat verottaa paitsi lappalaisia myös puolikarjalaisia, joilla oli lappalainen äiti. Sovitulla alueella verottajat saivat ottaa ainoastaan viisi oravannahkaa jouselta.[112] Kaikesta näkyy, että lappalaisten suoritettava turkisvero oli varsinaisesti se valtio-asia, joka aiheutti pohjoisimpain valtain sopimusten teot niinkuin sodatkin.

Ikivanhaa juurta oli karjalais-novgorodilainen valta myöskin Pohjanlahden peräseuduilla. Kemiläisten kuuluisassa valituskirjassa v:lta 1490 kerrotaan venäläisten (venäjänkarjalaisten) väittävän Perä-Pohjolan maitten ja vesien kuuluvan Venäjälle Pyhäjokeen saakka etelässä ja venäläisten sillä perusteella vaativan veroa suomalaisilta "kolme valkonahkaa mieheltä" sekä puolet lohensaaliista.[113] Tässä täysin uskottavassa perinnäismuistossa epäilemättä esiintyy karjalaisten muinainen heimo- ja valtaraja muita suomalaisia heimoja vastaan sekä ikivanha turkisvero, joka alkuaan oli näiden seutujen lappalaisten karjalaisille isännilleen maksettava.