Читать книгу Suomalaisia keskiajan tutkimuksia - Väinö Voionmaa - Страница 19

Sisällysluettelo

Myöhemmin keskiajalla pirkkalaiset esiintyvät isäntinä ja verottajina suuressa osassa Lapinmaata. Kun näiden lapinkävijäin olot suuressa määrin valaisevat Perä-Pohjolan ja etelämmänkin Suomen alkuisia yhteiskuntaoloja, on lyhyt katsaus niihin tässä paikallaan.[117]

Nimitys "pirkkalainen" lienee alkuaan merkinnyt yksinkertaisesti vain kauppamiestä ja johtunee muinaisruotsalaisesta sanasta "birka", kauppala, kauppapaikka. Perä-Pohjolan pirkkalaiset esiintyvät keskiajan loppupuolella järjestettynä kauppakuntana, joka harjoitti Lapin verotusta ja kauppaa yksinoikeutenaan kuninkaan suojeluksessa ja suorittaen kruunulle määrättyä veroa.

Oikeuksia nauttivain Perä-Pohjolan pirkkalaisten luku oli verraten vähäinen. 1500-luvun puolivälissä oli heitä Piitimessä 16, Luulajassa 15 ja Torniossa 19; keskiajalla oli lukumäärä arvatenkin vieläkin pienempi. Kansallisuudeltaan pirkkalaiset nimistä päättäen olivat suurimmaksi osaksi ruotsalaisia ja vain pieneksi osaksi suomalaisia, nekin yksinomaan Kemissä ja Torniossa asuvia. Näillä pirkkalaisilla oli kieltämättä hämäläisiä (satakuntalaisia) alkujuuria. Mutta aikain kuluessa arvatenkin monen hämäläisen lapinosuudet olivat joutuneet Perä-Pohjolassa vakituisesti asuvain kauppiaiden käsiin. Näitä kauppiaita oli kaiketi alkuaan Ruotsin ja Suomen eri tahoilta kerääntynyt Perä-Pohjolaan, missä he ja heidän jälkeläisensä asuivat talonpoikais-porvareina harjoittaen maalaiselinkeinoja, mutta ensi sijassa lapinkäyntiä.

Jo 1300-luvulla nämä pirkkalaiset muodostivat pysyviä kauppakuntia, jotka olivat järjestetyt myöhempäin aikain kauppakomppaniain tapaan. Oikeutensa pirkkalaiset saivat turvatuksi v. 1328 Helsinglannin asukkaitten kanssa tekemällään sopimuksella, v. 1358 kuninkaan vahvistamilla erioikeuksilla ja useilla myöhemmillä oikeuskirjoilla.

Pirkkalaisten kauppakuntia oli neljä, nim. Luulajassa, Piitimessä, Torniossa ja Kemissä, joista paikoista niillä oli nimensäkin. Kullakin kauppakunnalla oli oma kauppa- ja valta-alueensa, mitkä vastasivat myöhempiä pitäjiä. Kauppakunnalla oli yksinoikeus harjoittaa lapinkäyntiä alueellaan. Nähtävästi suorittivat saman alueen pirkkalaiset retkiänsä osittain yhdessä. Muudan Lapinvouti kertoo v. 1602 pirkkalaisten jakavan kannetut verot arvalla keskenään "perintölaskunsa" mukaan.

Pirkkalaisten isännyys Lapissa oli ikivanhaa perhevaltaista laatua. Piitimessä v. 1424 tehdystä pirkkalaisten lapinkäyntiä koskevasta sopimuksesta näkee, että lappalaiset olivat henkilöllisesti jaetut pirkkalaisten kesken. Kun uuden ajan alussa mainitaan Tornion ja Kemin pirkkalaisilla olleen kullakin omat lapinkylänsä, niin sillä ilmeisesti tarkoitettiin kylässä asuvia määrättyjä sukuja tai perheitä eikä kylän maita.

Mutta kehittyvät asutus- ja hallinto-olot aiheuttivat lappalaisten vero-oloissa erikoisia muutoksia. Monet lappalaiset joutuivat maksamaan veroa yhtaikaa kahdelle isännälle, torniolaiselle ja kemiläiselle. Tämä seikka varmaankin johtui Perä-Pohjolan seutujen jakamisesta määrättyihin pirkkalaisalueisiin (pitäjiin) ja lappalaisten siirtymisestä toisesta tällaisesta alueesta toiseen. Sellainen kahden isännän alainen lappalainen maksoi kuten ennenkin yhden veron, mutta vero jaettiin tasan vanhan heimollisen ja uuden alueellisen isännän kesken. Sillä tavoin kehittyneemmät valtiolliset ja hallinnolliset seikat muuttivat alkuperäisiä lapinkäyntioloja.

Piitimen sopimuksessa v:lta 1424 mainitaan tärkeimmät kauppatavarat, joita pirkkalaiset tapasivat lappalaisille myydä. Niitä olivat verkot, kirveet, padat ja kattilat, porot ja ruokatavarat. Mutta lappalaiset olivat tarkimmasti jaetut pirkkalaisten kesken, ja ainoastaan suurimmassa hädässä, kun hengen pelastaminen oli kysymyksessä, sai pirkkalainen auttaa toisen pirkkalaisen lappalaista ja sen jälkeen pitää lappalaista määrävuodet kauppa-alaisuudessaan.

Pirkkalaiset kuten tietty eivät ainoastaan käyneet kauppaa lappalaisten kanssa, vaan myöskin verottivat heitä. Näistä lappalaisten maksamista veroista on tarkempia tietoja v:lta 1553. Tornion Lapissa maksoi siihen aikaan kukin lappalainen vuotuista veroa ("Tornion veroa") 3 porontaljaa tai 3 näädännahkaa tai 6 leiv. haukia, kinkeriä (gingärd) väen (lapinkävijäin) elatukseksi 1 leiv. haukia tai määrän poronlihaa, ja lisäksi vielä lahjanahkoja, joita Tornion lappalaiset puheenaolevana vuonna antoivat 5 suden, 1 mustan ketun, 1 ristiketun ja 1 siniketun nahkan. Kaikki nämä verot maksettiin alkuaan pirkkalaisille, vaikka v. 1553 jo kuninkaan vouti kantoi lahjanahat. Tämä verotusjärjestelmä on hyvin muinaisaikainen, mutta varsin täydellinen määrättyine vuosiveroineen ja veronkantoretkineen ynnä niihin kuuluvine kinkereineen ja lahjoineen. Pirkkalaistoiminta Lapissa antaa yksityiskohtaisen, elävän kuvan maamme muinaisimmista kauppatavaroista ja verokäytännöstä.

Verraten myöhään esiintyy kruunu Lapin verottajana. Helposti näkee, että pirkkalaisten oikeudet Lapissa olivat vanhemmat, kruunun nuoremmat. Pitkään aikaan ei kruunun verotus suoranaisesti koskenut lappalaisia, vaan ainoastaan pirkkalaisten harjoittamaa lapinkauppaa. V. 1528 tehdyn sopimuksen mukaan tuli Tornion pirkkalaisten maksaa kruunulle vuodessa 16 kiihtelystä oravannahkoja ja 4 näädännahkaa, mikä oli kahta vertaa suurempi vero kuin ennen.

Jo aikaisemmin oli kruunulla ollut Pohjois-Ruotsissa omiakin lappalaisia, joita se verotti. Samoin piti kruunu jo 1400-luvulla pirkkalaisten Lapissa erityistä lapinvoutia, joka ratkaisi lappalaisten ja pirkkalaisten oikeusasioita. Kustaa Vaasan aikana pirkkalaiset vihdoin kokonaan menettivät veronkanto-oikeutensa. Lappalaiset muuttuivat silloin kruunun alamaisiksi ja pirkkalaiset jäivät vain erioikeutetuiksi Lapin kauppiaiksi. Kemin lappalaisten kruununvero teki 1530-luvulla yhteensä 7 näädännahkaa.[118]

Tämän kruunun turkisveron suoraa jatkoa on kalastaja-, tunturi- ja metsälappalaisten vielä meidänkin aikanamme valtiolle maksama vero ("Lapin vero").[119] Se on Suomen vanhin vero ja sen juuret johtavat pakanuuden aikoihin saakka.