Читать книгу Suomalaisia keskiajan tutkimuksia - Väinö Voionmaa - Страница 14

Sisällysluettelo

"Perevaara"-kysymystä on viimeksi ja laajimmin käsitellyt J. V. Ronimus. Vatjan viidenneksen verokirjan muutamissa Laatokan rannikkopokostoissa esiintyviä "perevaara" nimisiä verokuntia hän kuten O. A. Hainari pitää alkuperäisenä suomalaisena (karjalaisena) yhteiskuntamuotona, mutta eräitten venäläisten asiakirjain perusteella, joissa samannimisiä yhdyskuntia mainitaan Novgorodin alueella, Valdain tienoilla, hän katsoo näitä tienoita perevaarain alkukodiksi: "Valdain metsäisillä ylängöillä olivat luultavasti jo kaukaisessa muinaisuudessa perevaarat syntyneet, täältä ne myöskin pohjoiseen siirtyvien karjalaisten mukana olivat Suomeen muuttaneet".[85]

Tähänastiset perevaaran selitykset ovat rakentuneet sille kielelliselle otaksumalle, että nimitys johtuisi sanoista "per(h)e" ja "vaara". Tästä selityksestä lienee kumminkin luovuttava jo historialliseltakin kannalta asiaa arvosteltaessa. Jokaista perevaaraa ei voi selittää yhteenkuuluvaksi asutusalueeksi. Kun Niinisyrjän kylän taloja Jänisjärven lähellä kuului kahteen Sortavalan perevaaraan, niin tuntuu hyvin uskottavalta, että Niinisyrjän asukkaat olivat alkuaan kotoisin noista kahdesta perevaarasta.[86] Mutta kun keskellä vanhaa asutusta pienellä Laatokan saarella olevan Mäkisalon kylän talot, jotka kaiketi muodostivat jokseenkin vanhan yhteenkuuluvan asutuksen, kuuluivat neljään eri perevaaraan,[87] niin on vaikea sen perusteella ilman muuta väittää, että nuo talot olivat alkuaan tulleet perustetuiksi eri perevaaroista käsin. Ei voi kieltää sitäkään mahdollisuutta; mutta joka tapauksessa se aika oli verokirjan olojen vallitessa jo ollut ja mennyt ja Mäkisalon kylä jo kauan ollut omana yhteenkuuluvana asutuksenaan.

Verokirjasta täysin selviää ainoastaan se, että perevaarat ovat olleet määrättyjä veroalueita, joita yhdessä pokostassa on ollut useita. Mutta kun Ronimus katsoo niitä alkuperäisiksi asutusalueiksi, joiden olemassaoloa veronkantajat vain ovat käyttäneet hyväksensä, näyttää uskottavammalta, että perevaarat ovat muodostetut veronkantoa varten, vaan kerran muodostettuaan muuttuneet uudenlaisiksi, verotaloudellisiksi asutusaloiksi. Oli näet luonnollista, että perevaaraan sitä muodostettaessa luettiin kaikki perevaaran asukkaille kuuluvat etäisetkin omistukset ja että kaikki perevaarasta kenenkään omistamattomille takamaille siirtyneet uutisasukkaat joutuivat maksamaan veronsa sen perevaaran mukana, josta olivat lähteneet. Sillä tavoin saattoi Laatokan rannalla olevana Sorolan perevaaraan kuulua kalapaikkoja ja asutuksia Pielisjoella j.n.e. Juuri sellainen tapa vallitsi vielä uuden ajan alussa laajoilla aloilla sisä-Suomea. Tämä verotaloudellinen asutustapa on omituista suomalaisten alueitten keskiaikaisille oloille ja on vanhemman sukulaisuuden pohjalle rakentuvan heimokunnallisen asutustavan historiallinen vastakohta.

Joka tapauksessa ovat Karjalan perevaara-verokunnat sangen vanhoja laitoksia. 1500-luvun alussa niitä oli tavattavana enään vain Laatokan pohjoispuolisella alueella. Verokirjassa mainitaan kuitenkin yksinäinen perevaara Sakkulassa, josta päättäen perevaarajako oli ollut käytännössä etelämpänäkin.[88]

Ronimuksen esittämäin venäläisten asiakirjain mukaan ovat Novgorodin alueen perevaarat olleet ruokaveroja, erityisesti olut- ja simakestitystä, suorittavia verokuntia (ven. perevar = oluenkeittovero, olut). Siinä on epäilemättä Karjalankin perevaaran alkujuuri. Keskiajalla yleisesti, myöskin Suomessa, kinkeriverojen suuruutta ilmaistiin niiden tärkeimmän erän, oluttynnörien, luvulla. Aivan oikein Ronimus tätä veroa vertaa muinaisruotsalaiseen kinkeriin. Vertaamiskohtia löytyy muitakin. Walesin keltiläiset elivät heimokaudellaan hajanaisissa asutuksissa, joista oli keinotekoisesti muodostettu veropiirejä kinkeriverojen suorittamista varten. Intiassakin keinotekoiset veropiirit ovat olleet yleisiä alkuperäisimmissäkin oloissa.[89] Sentapainen, sangen vanha kinkeri- eli olutkunta lienee ollut Karjalan perevaarakin. Laajemmilla alueilla yhdenmukaisesti järjestettyinä veropiireinä Karjalan perevaarat varmaankin ovat vieraan verottajan luomia keinotekoisia laitoksia.[90] Perevaaran kehitys siis olisi pääpiirteissään samanlainen kuin liivinmaalaisen "vakan" tai läntisemmän Suomen suomalaisten verokuntain, joista tuonnempana tulee puhe.

Edellä esitettyjen muinaisten olojen perusteella voidaan ottaa kysymykseen, eikö "pitäjä" nimityskin alkuperäisesti ole tarkoittanut määrätynlaisten verojen suorittamista varten muodostunutta alueellista yhdyskuntaa.[91] Varmaan pitäjä on katsottava itäisten suomalaisalueitten vanhan "pokosta"-laitoksen läntiseksi vastineeksi. Venäläiset aikakirjat kertovat suuriruhtinatar Olgan 900-luvun puolivälissä säätäneen pokostia Novgorodin suomalaisilla alueilla. 12. vuosisadalla pokostia mainitaan verohallinnollisina piireinä. Vatjan viidenneksen verokirjassa v:lta 1500 pokosta-laitos esiintyy juurtuneena yhteiskunnallisena laitoksena koko Käkisalmen Karjalassa. Uusimpain venäläisten tutkijain mukaan pokostat alkuaan olivat liikepaikkoja, joihin muinoin eläintenpyytäjät ja hunajankerääjät kokoontuivat kaupantekoa, "gost'haa" varten; sellaisia paikkoja ruvettiin kutsumaan "pokosteiksi" ja niistä kehittyi veropiiriä.[92]

Samantapaisia keskuspaikkoja ovat myöskin läntisten alueitten "pitäjät" alkuaan voineet olla ja siitä kehittyä veropiireiksi. Mutta se aika on hyvin kaukana, sillä vanhimmat pitäjät, joiden jälkiä paikallisella tutkimuksella on voitu seurata, kuntia, ovat olleet jo kehittyneitä maanomistus-yhdyskuntia.[93] On tietysti kulunut pitkiä aikoja, ennenkuin maanomistusolot ovat ehtineet täysin mukaantua hallinnollisten ja elinkeinollisten tarpeitten synnyttämäin yhdyskuntain mukaisiksi. Että kehitys on siinä järjestyksessä tapahtunut — s.o. että verollinen ja hallinnollinen alkupitäjä on vanhempi kuin maanomistuspitäjä — selviää Karjalan pokostoista (pitäjistä), jotka pysyvinä verohallinnollisina piireinä ovat ikivanhoja, mutta vasta isonjaon kautta ovat kehittyneet maanomistus-yhdyskunniksi.[94]

Edellisen nojalla saamme suomalaisten verotuksen ja hallinnon alkumuotojen kehityksestä seuraavanlaisen yleiskuvan. (1) lähtökohtana on ollut heimokautinen yhdyskunnallinen uhritoiminta, joka on antanut aihetta paikalliseen uhriverotukseen ja varmaan muunlaiseenkin yhteistoimintaan. (2) Ulkopuolelta tuleva pakkovalta on sittemmin aiheuttanut uhriverojen kehittymisen pysyväksi veronalaisuudeksi sekä uskonnollisten yhdyskuntain muuttumisen pysyviksi verotus- ja hallintopiireiksi. (3) Näin syntyneet uudet olot ovat vuorostaan tulleet myöhemmän maanomistuksen ja asutuksen perusteiksi.