Читать книгу Paholaisen silmä - Øvre Richter Frich - Страница 4

Tapahtuipa kerran — ja samoin on tapahtunut usein — että kolme pohjoismaista taiteilijaa löi tuumansa tukkoon Parisissa ja elosteli kolme päivää yhteen menoon. Raudanlujalla johdonmukaisuudella he kaatoivat sisäänsä suuret määrät hyvää ja huonoa väkiviinaa. He häiritsivät aamukahviloita, tappelivat pika-ajurien kanssa ja tuottivat vaivaa poliisikonstaapeleille Sacré-Coeurista aina Belfortin leijonaan saakka. Mutta he putosivat aina jaloillensa. Niin tekevät pohjoismaiset matkailijat aina — elleivät jonkun erityisesti katalan onnettomuuden vuoksi joudu tutkimaan poliisivankilaa.

Kolmantena päivänä viiden ajoissa he syystä tai toisesta menivät Café de la Régenceen. He olivat harvasanaisia, juhlallisia ja humalasta jäykistyneitä. Näytti siltä, kuin he eivät voisi välttää kohtaloaan. Katsomatta oikealle tai vasemmalle syöksyivät he suoraapäätä sen shakkipöydän luo, jossa Napoleon I aikoinaan pelasi. He istuutuivat, järjestivät pelinappulat ja aloittivat pelin miettiväisen näköisinä.

Totiset herrat herättivät suurta huomiota. Arveltiin heidän olevan hyvin eteviä shakinpelaajia, koska olivat uskaltautuneet luutnantti Bonaparten rauhoitetun pöydän ääreen. Oliko siinä ehkä Tarrasch tai kerrassaan itse Lasker?

Joukko innokkaita katselijoita kokoontui pöydän ääreen. Heitä katseltiin hämmästyneinä. Tässä oli ilmeisesti kysymyksessä aivan uusia järjestelmiä. Pelin alku oli jotakin ainutlaatuista shakkipelin historiassa. Kumpikaan ei luovaillut eikä väistynyt askeltakaan. Molemmat pelaajat teurastivat toistensa pelinappuloita, niin että sitä oli ilo katsella. Talonpojat, hevoset, juoksijat ja tornit kaatuivat, ja kuningattaret poistettiin mitä rauhallisimmin.

Katselijain silmät kävivät lautasen suuruisiksi, kun kaksi viimeistä talonpoikaa teki itsemurhan ja kuninkaat kaikessa majesteetillisuudessaan kahden seisoivat taistelutantereella. Innostunut joukko veti helpotuksen huokauksen. Hauska peli!…

Mutta mitä oli tekeillä? Shakinpelaajat eivät näyttäneet tahtovan lopettaa. Nyt vasta vaikeudet alkoivat oikein toden teolla. Pelaajat siirtelivät heidän majesteettejaan liikuttavalla huolellisuudella. Maailmansodan päättymisestä saakka ei ole nähty mokomaa itsevaltiuden siirtyilemistä. Toinen kuningas ajoi toista takaa ympäri koko shakkilaudan. Silloin pakeneva kuningas yht'äkkiä rupesi hyökkäämään…

Siiloin katselijat lopulta kävivät viheriäisiksi raivosta. Heistä siis tehtiin pilkkaa?…

Sen jälkeen on oltu varovaisia shakkipelin katselemiseen nähden Café de la Régencessä. Ja Napoleonin pöydässä on kielletty pelaamasta. Mutta eräänä päivänä, monta vuotta edelläkerrotun jälkeen, tärisytti Café de la Régenceä seuraava tapaus.

Kaksi ulkomaalaista tuli shakkihuoneeseen. He olivat keski-ikäisiä, tunnettua kansainvälistä tyyppiä olevia miehiä. Paheiden leimaamia, juoponnäköisiä, tunnusmerkillisiä rosvonaamoja. Mutta he pelasivat shakkia erinomaisesti — se oli ilmeistä. Niinpä kerääntyi varovainen joukko noiden pelipöydässä istuvien vaiteliaiden herrojen ympärille. He pelasivat sisilialaista peliä, ja katselijat olivat ihastuneet molempien pelaajien nopeuteen ja täsmällisyyteen. Pelatessaan he joivat ahkerasti, ja heidän vieressään oleva whiskypullo tyhjeni nopeasti. Sitten alkoivat pelaajatkin käyttäytyä tyynemmin. Peli oli joutunut ratkaisukohtaan, missä yksi ainoa harhasiirto ratkaisi tuloksen. Katsojain jännitys kohosi kohoamistaan. He astuivat toistensa varpaille, kuiskailivat toisilleen ja hermostuksissaan raapivat päätänsä. Tämäpä oli kerrankin oikeata kunnon peliä.

Siirtojen väliajat kävivät yhä pitemmiksi. Pelaajien silmät tuijottivat jäykästi eteensä. Sitten peli tykkänään pysähtyi. Kului neljännes, kului puoli tuntia ilman mitään muutosta. Katselijat kävivät yhä kärsimättömämmiksi. Parittain menivät he erääseen nurkkaan ja väittelivät innokkaasti seuraavasta siirrosta. Sitten palasivat he takaisin ja murahtelivat kärsimättömästi. Salissa oli tullut aivan hiljaista.

Eräs vanha ammattipelaaja, joka viidestä frangista uhrasi taitonsa ja tietonsa amatööreille, tunsi mielialansa ihan kaameaksi. Molempiin pelaajiin oli ilmaantunut jotakin jäykkää ja tylsää, mikä suorastaan täytti hänet pelolla. Hän rupesi tuijottamaan nuorempaan heistä. Noilla leveillä, voimakkailla kasvoilla näkyi jotakin merkillisen ankaraa ja vastenmielistä. Hän näytti puusta veistetyltä. Hänen piirteensä olivat ikäänkuin jähmettyneet. Ja äkkiä hän keksi, mikä teki nuo kasvot niin ihmeen elottomiksi ja muuttumattomiksi.

Miehen silmäluomet eivät liikkuneet!

Vanha herra rupesi miettimään. Mitä ihmettä tämä saattoikaan olla? Viimeisestä siirrosta oli nyt kulunut yli kolme neljännestä. Äkkiä hän nousi, ikäänkuin jonkun ajatuksen valtaamana.

Hän tunkeutui katselijajoukon läpi pöydän ääreen ja hetkisen epäröityään löi toista pelaajaa olkapäälle. Mies ei liikahtanut. Ei myöskään hänen vastapelaajansa osoittanut mitään elonmerkkejä. He molemmat vain tuijottivat shakkilautaan ihmeen jäykin ja lasimaisin silmin.

Katselijat vetäytyivät säikähtyneinä takaisin. Mitä tämä merkitsi?

Noudettiin isäntä, joka lähetti lääkäriä kutsumaan. Lyhyen tutkimuksen jälkeen totesi tämä, että molemmat shakkimestarit olivat tehneet toisistaan "matin".

He olivat molemmat kuolleet samassa silmänräpäyksessä.