Читать книгу Matkahavaintoja puoli vuosisataa sitten - Zacharias Topelius - Страница 21

Saksan suurempien kaupunkien pikkuteaatterit ovat monia suuria etevämmät kansanelämän eri puolien reippaassa luonnollisessa ja elävässä esittämistaidossa. Näytteleminen on usein mestarillista, jokainen vivahdus oivalletaan silmänräpäyksessä ja tuo yleisön pirteä tunnelma siirtyy jörömäiseen arvostelijaankin, jolla muuten olisi paljonkin huomautuksia kappaletta vastaan.

Olet niin useasti kuullut puhuttavan kielletyistä teaatterikappaleista, että kerrankin kuulet mielihyvin eräästä, jota ei ole kielletty. Samassa maassa, jossa niin sokeasti pelätään kaikkia nykyaikaisia aatteita, annetaan kahden varkaan ja roiston mitä hullunkurisimmalla tavalla polkea lakeja Friedrich-Wilhelmstädterin teaatterissa, joka on arvojärjestyksessä kolmas Berlinin teaattereista.

Nuo lystikkäät veljekset ovat nimeltään Robert ja Bertram. Näemme heidät visusti teljettyinä lukkojen takana. Vankilassa on kolme kerrosta: ylimmässä on Robert, keskimäisessä Bertram ja alimmassa vanginvartija. Robert sahaa lattiaansa reijän. Vanginvartija, joka on päästään pyörällä sisarenpoikansa kanssa pitämiensä kekkereiden jälkeen, tulee ylös katsomaan mikä kolina sieltä kuuluu. Keskimäinen huone on tyhjä; Bertram on ryöminyt ylös Robertin luo. Vanginvartija syöksyy ylimpään huoneeseen, vangit ryömivät alas keskimäiseen, juoksevat ulos lukitsemattomasta ovesta ja salpaavat vanginvartijan sisään. Tämä istuu nyt putkassa sillaikaa, kun nuo lurjukset alhaalla jatkavat kekkereitä. Sitte he livistävät tiehensä kaikessa rauhassa.

Maalla vietetään talonpoikaishäitä. Sinne tulevat Robert ja Bertramkin. Mutta ratsastavat santarmit ovat kintereillä, sieppaavat arvoisat herrat talteensa ja sulkevat heidät erääseen ylishuoneeseen. Täällä he narraavat muutaman nuoren tytön päästämään itsensä vapauteen, kaappaavat sukkelasti talonpojan rahalippaan ja ratsastavat santarmien hevosilla nelistäen tiehensä.

Muuan rikas turhamielinen pankkiiri panee toimeen suuret tanssiaiset. Vieraiden joukossa herättää huomiota muuan espanjalainen kreivi ja italialainen laulaja. Nuo hienot, tomppelimaiset herrat eivät ole muita kuin Robert ja Bertram. Pankkiiri on ihastunut, ja he syleilevät häntä niin sydämellisesti, että kaikki hänen jalokivikoristeensa katoovat. Naiset ovat ihastuksissaan ja kadottavat kaikki kalleutensa. Nyt alkaa suuret naamiaiset. Näemme kreivi Manteuffelin, punaisena tietysti, kävelevän erään paksupäisen hölmön rinnalla. Näemme lihavan turkkilaisen ennen sodan alkamista ja laihan turkkilaisen sodan päätyttyä lord Palmerstonin seurassa, haikaran ja muiden kuuluisuuksien rinnalla. Lopulta syntyy yleinen hälinä; kaikilta on jotakin varastettu. Robert ja Bertram ryömivät kakluuniin ja katoovat.

Sen jälkeen on markkinat ja suuri kansanjuhla. Täytetään paraikaa mahdottoman suurta ilmapalloa. Kaksi lihavaa maalaismatamia kuleskelee ympäri ja varastaa oikealta ja vasemmalta. Ketäpä muita he olisivat, ellei Robert ja Bertram? Lopulta heidät tunnetaan. Poliisit ja santarmit ajavat heitä takaa. Mutta Robert ja Bertram eivät ole milloinkaan neuvottomia. Juuri kun heidät aijotaan ottaa kiinni, hyppäävät he täytetyn ilmapallon veneeseen, leikkaavat nuoran poikki ja nousevat yläilmoihin katsojien loppumattomien hyvähuutojen kaikuessa.

Hyvin vähän ylentävää, mutta tavattoman hauskaa!