Читать книгу Matkahavaintoja puoli vuosisataa sitten - Zacharias Topelius - Страница 9

Mademoiselle!

Kansa voi olla jalo ja kunnokas, se on saattanut paljon kokea, paljon oppia, paljon ajatella ja sen ohessa avoimin silmin tarkata muiden kansojen edistyksiä, mutta siltä voi puuttua rohkeutta itse esiintyä toimivana suuntaan tai toiseen. Sellaiseen kansaan voi tieteen totuus ja taiteen ikuinen kauneus tehdä syvän vaikutuksen; mutta se voi siitä huolimatta seisoa mykkänä, uskaltamatta lausua julki tai pukea näkyvään muotoon sitä, mitä rakastaa ja kunnioittaa sisimmästä sielustaan. Sillä sitä kahlitsee pelko ja se ei tunne voimaansa. Mutta niin kauvan, kun se ei liikuta kättä eikä kieltä jollakin inhimillisen pyrkimyksen erityisellä alalla, niin kauvan on sen sivistyskin tuolla samalla alalla eloton, puolinainen. Ja sellainen on meidän ja meidän kelpo Suomen kansamme laita taiteeseen nähden. Meiltä puuttuu siinä suhteessa ainoastaan rohkeutta ja ulkoista herätintä. Askel vain, ja ura aukeaisi eteemme aina siintävään etäisyyteen.

Kun Ruotsin kansan luonne, päinvastoin kuin meidän, on kaikessa niin ratkaisevasti suunnattu käytännölliseen ja yrittelevään, on se myöskin, vaikka samalla tietopuolisella sivistysasteella kuin mekin, ennättänyt ennen meitä ottaa ensimäiset askeleensa taiteenkin alalla. Todisteeksi voisin mainita joukon nimiä. Mutta sen sijaan halunnette te, teaatterin, musiikin ja muut kuultavat taiteet sivuuttaen, luoda silmäyksen kunink. vapaitten taiteitten akademian näyttelyyn kesäkuussa 1843.

Luettelo sisältää kaksisataa kolmekymmentä numeroa viideltäkymmeneltä kahdeksalta taiteilijalta, joiden joukossa seitsemän naista. Pystykuvia, relieevejä ja puuveistoksia y.m. samaan alaan kuuluvia on sangen vähän. Qvarnström näyttää tällä alalla olevan lupaava nimi. Lukuisimmat ovat nyt, niinkuin ainakin, maalaukset. Saamme tehdä tuttavuutta sellaisten kuuluisuuksien kanssa kuin Kraft, C.J. Fahlcrantz, Westin, Sandberg. Viimemainitun teosten joukossa on myöskin tämän taiteilijan Vaasan kirkkoa varten maalaaman alttaritaulun luonnos. Westiniltä on neljä numeroa. Upein on hänen "Vuodenaikansa". Tämän taitelijan värisävylle omituinen vienous ja sametinlaheus ilmenee koko taulussa aina liijotteluun saakka, tuo kaikkien piirteiden pehmeys, tukehuttaa sen voiman ja rohkeuden, mikä näyttää alkuperäisesti ryhmityksessä piilleen. Tunnetteko Södermarkin muotokuvia? Täällä on muuan kuva, jonka tutut, kauniit silmät tarkastavat niin hellästi suomalaista maanmiestään. Ja tuo käsi, joka hienoon vaaleaan hansikkaaseen puettuna esiintyy niin silmäänpistävänä mustaa silkkipukua vasten, on sama käsi, joka vielä silloin, kun se oli suomalainen, sitoi seppeleet 1840-vuoden nuorukaisille Helsingissä. Miksi lahjotamme sillälailla muille ruusujamme?

Käykäämme eteenpäin järjestyksestä huolimatta, miten mieli milloinkin vetää. Cronstrand, tuo kuuluisa matkailija, on rikastuttanut näyttelyä seitsemällä numerolla paikalla suoritettuja graafillisia piirroksia muinais-egyptiläisestä rakennus- ja kuvanveistotaiteesta. Kolmekymmentäkuusi vuosisataa on katsellut vanhan Theben Ammonintemppeliä, ja yhdeksästoista vuosisata tavailee vielä sen hieroglyyfejä. Mutta salaisuuksien paljastumishetki on lähellä; muuan saksalainen professori on ilman Ariadnen lankaa löytänyt tien labyrintin kamarien läpi, ja pianpa ei enää jää mitään salaisuuksia tulevan sukupolven perinnöksi.

Wickenbergin sivellin on loihtinut esiin erään perspektiiviltään erinomaisen, hymyilevän maiseman ja muutaman liikuttavaa suloa uhkuvan perhekohtauksen. Ei voi tavata hartaampia, kohtaloonsa tyynemmin alistuvia ja kristillistä nöyryyttä ilmaisevampia kasvoja kuin tuon sokean ukon, joka, seisoen lastensa keskellä, näyttää ikäänkuin astuvan kankaalta esiin ja opettavan kieltäymyksen rauhaa. — Nuori, Roomassa paraikaa oleskeleva göteborgilainen Brusewitz on jättänyt näyttelyyn mieltäkiinnittävän alkuteoksen, nuoren frescatilaisen naisen pienen poikansa kera. — Wahlbom on kiinnittänyt Katarina Maununtyttären ilmielävänä kankaalle. Hän antaa hänen syleillä Räävelissä maanpakolaista poikaansa Kustaa prinssiä, tuota Vasa-suvun harhailevaa ritaria. Ryhmitys on erinomainen, värit hämmästyttävän eloisat. Oletteko ollut Liuksialassa ja nähnyt tuon lempeän kuningattaren haamun katselevan miettiväisenä kauniin ulapan laineita iltahämyssä?

Ekman — meidän Ekmanimme — esittää meille ryövärinluolan sisuksen, räikeän ja synkän fantasiakuvan. Tehän tunnette Ekmanin? Se oli hän, joka oli professori Sandbergin apulaisena Upsalan tuomiokirkon kauniita freskomaalauksia maalattaessa, ja se oli hän, jolle yksinään Sandberg uskoi keksintönsä salaisuuden näiden maalausten säilyttämiseksi pohjolan ankarassa ilmanalassa. Ollen lahjakas kuin koko sukunsa, voimme täydellä syyllä kiinnittää Ekmaniin, joka nyt oleskelee kuninkaan apurahalla ulkomailla, mitä parhaimmat toiveet, ellei siinä huhussa ole jotakin perää, että hänkin olisi taipuisa tuohon ylen tavalliseen epäsäännöllisyyteen. Varmaan te, niinkuin minäkin, toivotte että huhu tällä kertaa kulkisi vanhaan tapaansa valheen kengissä.

Kun emme kuitenkaan voi viivähtää kaikissa mieltäkiinnittävissä yksityisseikoissa, lienee paikallaan heittää nopea jäähyväissilmäys teidän sukupuoltanne edustaviin taiteilijoihin. Mad:lle Maria Röhl on tosin pannut näytteille ainoastaan muutamia mustallaliidulla piirrettyjä muotokuvia, mutta ne suoritettuna tunnetulla mestarillisella kyvykkyydellä, joka on hänelle äskettäin hankkinut tunnustuksen tulla kutsutuksi vapaitten taiteitten akademian vakinaiseksi jäseneksi. — Mad:lle Plageman, joka on antanut neljätoista numeroa, lienee mainittava uutteruutensa, joskaan ei juuri muun vuoksi. Maisemat, kukat, linnut ja muotokuvat ovat niitä aiheita, joita nämät seitsemän naistaiteilijaa nähtävällä mielihalulla valitsevat. Hyvä niin. Tuntuuko se niin ihmeelliseltä, että teidän sukupuoleisenne taiteilijat maalaavat mielellään valoisia maisemia, sieviä kukkia, kauniita, mitä sielukkaimmilla viiksillä varustettuja luutnantteja, mitä romantillisimpia univormuja ja ylevimpiä asentoja, tai jumalkauniita Fingaleja, kaihoavia Fritiofeja kaikkine sisäisine ja ulkoisina täydellisyyksineen, joita muuan vapaaherratar Knorring on tuhlannut Aksel Löwensterniinsä? Eikö kaikkien naisten fantasia haaveile siihen suuntaan?

Näyttelyn kokonaisvaikutus tuntuu tyydyttävältä, vaikkapa ei kaikiste ole oltukaan kyllin tiukkoja valinnassa. Oikeutta myöten tätä tuskin voimme sanoa muuksi kuin aluksi, aamunsarastukseksi Ruotsin taiteen taivaalla. Toivon vaan että meillekin koittaisi samanlainen aamunpilkahdus ja että sen herätin, jo jonkun aikaa puheenaollut Helsingin taidenäyttely vihdoinkin saataisiin aikaan. Sillä, mademoiselle, kun meillä on jo kotona ollut rohkeutta julkilausua tieteellisen sivistyksemme tulokset, miksi epäröisimme taiteenkaan alalla rientää from sounds to things, hiljaisesta mietiskelystä rohkeaan ja jaloon toimintaan?