Читать книгу Matkahavaintoja puoli vuosisataa sitten - Zacharias Topelius - Страница 6

Mä muistan sen päivän

kirkkaan, helon,

niin suloisen;

vain lauluissa

semmoisen luo elon

runoilija.

Tää kaupunki!

Laineet, kukkaismäet

sen saartavi.

Niin pehmoisen

helmass' aaltoin näet

sa vehreyden.

Ja taivaalta

säteitä ilma valaa

niin kirkkaita;

Siell' yllä on,

linnaa kohti palaa,

silm' auringon.

Ja kansa tää

rattoisasti vaivat

voi selvittää;

nää ihmiset

tehtävikseen saivat

työt kevyet.

Vaan henkinyt

toinen tuuli ennen

tääll' on kuin nyt;

näät kansa, maa

vaihtaa, ajan mennen,

oloja saa.

Se verta joi,

näiden rantain hiekka,

nyt vihannoi;

nyt käsissä,

joiss' on ollut miekka,

on helyjä.

Hävittäen

voima karski nousi

tääll' ilmoillen,

näilt' aalloilta

vainopurret sousi,

toi tuhoa.

Miespolvi tuo

voiman oikeudella

maan veriin luo

ja hiomaan

tällä kannaksella

riens aseitaan.

Oi Mälari,

kuinka aika muuttaa

voi osasi!

On kalmisto

urhos niellyt, uutta

on kaikki jo.

Taa aaltojen

päivän painuessa

niin aattelen;

jos totuutta

ei liene aatoksessa,

se unhota.

Se anteeks suo!

Arvossa on mainees.

Kaupunki tuo,

mi rannallen

kasvoi kirkkaan lainees,

on iloinen.

Sit' armastan.

Muistoillensa annan

ma kunnian,

ja rakkaaksi

tunnen kauniin rannan,

oi Mälari!