Читать книгу Pietolan tytöt - Heikki Meriläinen - Страница 13

Sisällysluettelo

Pajupuron korpi se oli tyttöjen suurin työtanner. Oli taasen viime talvena auennut yksi latoala uutta niittyä, josta nyt kesän tultua siivottiin risut ja murrot pois ja nuori heinänalku kuhotti perkkiöllä jo kantojen tasalla. Uusi nelisylinen lato katto päällä odotti heinäistä tungosta.

Oli kesäkuun mieluinen Sunnuntai-ilta. Petäjän juuressa tytöt istuivat ja katselivat Kalliojärven tyynellä pinnalla lekottelevia sorsaparia. Väliin ne aina puklahtivat vedenpinnan alle ja taasen kohosivat, jolloin veden kimalteleva pinta särkyi ja väreaallot pyöreinä piirinä lähtivät vierimään kaikille suunnille. Ne levisivät siksi, kunnes vesi taasen itsestään asettui, ja alkoi kimallella ilta-auringon ruusuhohtehessa ja luoda puhtaita kuvia taivaan kupukannella lepäävistä kultakylkisistä pilvenloikareista.

Kerttu istui olkapäätään nojaten petäjään. Näytti olevan mielessä joku ajatus. Päivettyneet, muhkeat kasvot väreilivät ja raikas loimo välähteli vesiharmaista suurista silmistä. Tummat tuuheat kulmakarvapensaat liikahtelivat ja pullea otsa vähän kurtisteli. Viimein silmänsä osotti rinteelle päin.

"Mitähän, jos hakattaisiin kaskeksi tämä kotirinne. Tuommoinen metsänpohja ja päivärinne! Se jos saadaan raajuun ja sattuu vuoteen, niin se päästää meidät leipään käsiksi. Ja koska vuosi vuodelta näkyy niittyä tulevan, niin tarvitaan sitä peltoakin. Ja siitäpä halmeen sängestä sitä tulisikin puolella vaivalla."

Aunon kasvot kirkastuivat.

"Samaa olen jo ajatellut monta päivää… Ja nythän on siihen aivan paras aika, on kohta täysi lehti. Siitä saamme vastojakin samasta. Ja eipä ole heinäntekoon vielä heti kiirettä, ei ole nurmikkaassa päätä yhdessäkään. Nyt kun niityn raivuu loppui, niin mitäpä tässä lomassa muutakaan tekisimme semmoista, josta olisi eineen jatkoa."

Sanna: "Lyödään lattiaan!"

Vappu: "Se on mieluinen työperä. Lähdetään vaan huomisaamuna!"

Riikka: "Tuossapa tulee isä. Kysytään siltä, mitä se sanonee."

Katri: "Mitäpä hänestä isäkään kieltää. Mieluinen vahinko se toki on."

Reeta: "Paras kuitenkin on kysyä."

Kerttu: "Kysytään vaan."

Pieto seisahti lähelle tyttöjä. Löyhällä riippui lanteilla alas laskeuneet hurstihousut; karkea piikkopaita reuhotti auki solesta ja ruskeana paistoi päivettynyt rinta. Iloisenvirkeänä katseli hän poutaista taivaankantta.

Kerttu: "Aiomme hakata kaskea tuohon kotirinteelle. Mitä siitä sanotte?"

Pieto silmäsi rinteelle, mietti vähän ja virkkoi: "Kun hakannette, niin hakatkaa. Lähti kävelemään rantaa pitkin ja näkyi miettivän omia mietteitään."

Huomenna lähtivät tytöt kasken kaadantaan. Losahtelemalla irtautuivat pälkäreet lastuuksista ja hurtankorvina lentelivät suuret lastukimpaleet murtoiselle tantereelle. Humahtaen lankesi ryheväoksainen kuusi tahi tuuhakkalehtinen koivu. Yksi lotina kuului murtoisen aukean rinteestä ja kirkkaina läihkivät kirveiden terät auringon helteisessä paisteessa.

Niin kaatui kaski ja kahden viikon työnä makasi kahden tynnyrinalainen aukea. Kaikki puut siuottivat poikkirinteestä yhtenä suortuvana. Ei pientä vesaakaan ollut ristissä enää.

Rohkeamielisinä ja iloisina, kirveet olallaan, käyskelivät tytöt jälekkäin raateeltaan kotiin Lauantain lauhkeana iltana, silmäillen avaraa risumurrostaan. Risujen repimät paidat riippuivat viilekkeinä selissä, päivän polttamat rinnat ja olkapäät paistoivat, kuin petäjälevyt, ja nilkat ja pohkeet olivat pöheissä risujen piirtelemistä haavoista.

Saunaan työntyivät tytöt kylpemään. Reeta se oli löylynlyöjä, Saara ja Martta istuivat loukossa vasta sylissä; toiset olivat lauteella.

Sanna kipristeli ja virkkoi:

"Voi riettaan metso-Eera, kun polttaa noita olkapäitä!"

Vappu: "Eihän tästä tunnu nyt tulevan mitään."

Kerttu: "Panehan suopaa."

Sanna: "Nyt pannaan nahkat paittoon. Mutta tämä se vasta karvastelee! Ei tätä kestä ei hirvennahkainen… ä-hä-hä-hä-hä… Älä pöljä, lyö sitä löylyä! Aivanhan silmätkin päästä pullistuvat."

Auno ähki ja hammasta purren lykkäsi vastalla itseään ja virkkoi: "Ei tässä ole lysti, vaan puhdasta tulee."

Kerttu: "Kaukana on nyt leikki, mutta pihkasta pitää päästä erilleen."

Vappu: "En minäkään olisi pihkalle sukua, mutta ei tätä leikkiä kestä; juoksu minulle tulee."

Riikka: "Ei ole helppo; mutta pihkoineni en jää pyhäksi; — en vaikka terveys menköön."

Katri: "Puhdasta teen. Antaahan tulla vähän enemmän löylyä!"

Reeta: "Yksi kieltää, toinen käskee, kuin Seppälän talkoissa."

Kerttu: "So-so, äläpäs porauttele! Määrä se on makeallakin."

Sanna: "Ähäh, koskeepa se koiraankin, jos karttuunkin."

Auno: "Koski mitä koski! Kohta olisin puhdas, kuin pulmunen; mutta tuo pää se on sellainen tarvas, että kyllä saa polttaa nuo hapenet. Ne ovat niin pihkan kanssa tallostuneet, että ovat yhtenä turpeena ihan."

Riikka: "Pää olisi pää, mutta eihän tuota näy muutenkaan selviävän."

Kerttu: "Panehan suopaa ja lykkää vaan, kuin turkkinahkaa, niin kyllä lähtee!"

Riikka: "Eihän tuota kärsi."

Kerttu: "Kyllä tämä koskee, että silmät valehtelevat; mutta ei auta."

Sanna: "Hätähän tässä on, vaan mennäänhän tätä."

Niin puhkailivat tytöt saunassa pitkän hetken. Viimein höyryävinä ja voimakkaasti puhallellen tulivat ulos ja istahtivat kentälle riviin, kuni sotkanpoikue rannantelalle. Ottivat pyhähameiden taskuista isot, häränsarvista tehdyt kampalostikkaat, joilla rupesivat päitään selvittämään. Vesi tihkui silmistä ja hampaat yhteen puristettuina kiskoivat pihkavanukkeita tukistaan; — kiskoivat ja ähkivät ja kurttuun vetäytyivät kasvot.

Hetken perästä olivat kuitenkin tukat selvinä ja jokaisen vieressä nurmella oli melkoinen tukko pihkaisia talloksia, kuin koirantakkuja. Jokaisen niskassa oli vaaksan pituinen palmikko, latvat sinisellä nauhalla sidottu ja päällä puhtaat hamppupaidat ja ahdashelmaiset puolivillahameet, jotka kankeina köpöttivät, kuin pajumerta tyttöjen leveöillä lanteilla. Äänettöminä ja syvä tyytyväisyys kasvoissa, he astelivat jälekkäin saunasta pirttiin, kuni matkalintujen raito tullessaan viimeistä taivalta syntymämailleen kesäyön mieluisessa hämärässä.