Читать книгу Suomalaisen kirjallisuuden vaiheet - Krohn Julius - Страница 14

Sisällysluettelo

Valtiollisella ja virallisella alalla suomenkieli tällä aikakaudella valitettavasti ei tullut viljellyksi yhtä ahkerasti kuin kirkollisissa asioissa, mutta onpas siinäkin suhteessa pieni itu jo nähtävänä, jonka vaan aikain kovuus ja kolkkous esti hedelmiä kantamasta.

Ensimmäinen tietty kuninkaallinen kirje Suomen kielellä tuli vielä Agricolan eläissä v. 1555. Se oli Helsingissä 21/11 päivätty kehoitus Wdhen Linnan (Savonlinnan) asukkaille varustaumaan maan varjelemiseksi Venäläisiä vastaan ja alkaa sanoilla: Mee Gustaff Jumalan Armon Kansa, Rodzin Götin Wendin &c. Kuningas, Mee tyghö sanonmee teille Meiden rackadt Alamaiset Wapahat mieheth, Papit, Nijmitys miehet, Luckarit, Neliennes miehet, Lwu(n)miehet ia kaicki muudt Meiden Crunun weroliset Talonpoijat, Samalla moto kaicki Lambodit, iotca elewet ia Aswat Wdhen Linnan Länisz Meidhen Szosijomme ia Armomme ennen &c. Tämän kirjeen suomentajaksi, niinkuin on mainittu, arvellaan Tuure Pietarinpoika Bjelkeä, joka siihen aikaan oli linnan isäntänä.

Sitä paitsi on meillä vielä joitakuita muitakin suomenkielisiä kirjeitä ja asetuksia tältä ajalta säilynyt, ja luultavaa on, että muutamia samallaisia on aikain kuluessa hukkunut. Kovin paljon ei niitä kuitenkaan ole mahtanut olla; sillä vanha tottunut tapa veti siinä asiassa enimmiten ruotsinkieleen. Kirjoituttivathan Nuijamiehetkin muiden maakuntain talonpojille ruotsiksi, vaikka eivät kirjeensaajat ymmärtäneet sitä kieltä paremmin kuin lähettäjätkään.

Paljoa merkillisemmät kaikkia näitä pieniä hajanaisia yrityksiä käyttää suomenkieltä virallisissa asioissa ovat kuitenkin ne lainsuomennokset, jotka tehtiin uskonpuhdistuksen aikakaudella.

Ensimmäisen Ruotsin maanlain suomennoksen tekijä, vanha herra Martti, on jo mainittu. Hän tavataan vuoden 1550 paikoilla kappalaisena Tukholman suomalaisessa seurakunnassa, muita tarkempia tietoja hänen elämästään ei meille ole säilynyt. Siinä kappaleessa tätä vanhinta lainsuomennosta, joka talletetaan Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa, on takakannella luku 1548, arvattavasti kirjan syntymävuosi. Paitsi tätä alkukirjoitusta, löytyy vielä viisi kopiota, jotka todistavat, että sitä käytettiin hyvin yleisesti Suomessa.

Seuraava suomentaja on herra Martin työstä lausunut, että se on sangen huonosti tulkittu ja väännetty sekä sanoilla että ajatuksilla lain tarkoituksesta pois. Totta onkin, että herra Martti on välistä väärin ymmärtänyt jonkun lakisanan. Syynsanoia esim. on pantu, missä olisi pitänyt olla asian-omainen (ikäänkuin ruotsalainen sana olisi ollut tavattava målsägande eikä måls-ägande); paatin sijrtäminen (ikäänkuin båtdrägt eikä bodrägt) muka merkitsi yhtä kuin kotivarkaus. Mutta ylimalkain hänen suomennoksensa on selvä.

Kieli siinä on jokseenkin samallaista kuin Agricolan kirjoissa, mutta puhtaammin länsisuomalaista. Oikeinkirjoituksessa pistävät silmään muutamat ruotsalaisuudet, joita ei kirkollisessa kirjallisuudessamme juuri milloinkaan tapaa. Martti näet kirjoittaa usein o-äänteen ruotsalaisella å-kirjaimella, esim. kåska, kotå, v-äänteen keskellä sanaa fw:llä esim. hyfwen (= hyvän), ja t-äänteen sanan lopussa kahdella t:llä, esim. tulott, nytt.[30]

Toinen suomennos, edellisestä parantelemalla tehty, ilmestyi Pohjanmaalla. Sen tekijä Ljungi (latinaksi Ljungo) Tuomaanpoika oli syntynyt Limingassa, jossa isä Tuomas Ingonpoika eli kirkkoherrana. Oppinsa hän taisi saada Upsalassa. Hän mainitaan ensin kirkkoherrana Pyhäjoella v. 1576, muutti sieltä Sälöisten pitäjään 1581, Kalajoelle 1592 ja oli lopulla samassa Pohjois-Pohjanmaan provasti. Paitsi kirkollisia toimiansa oli hänellä myöskin lainlukijan eli varatuomarin virka hoidettavana, jota ei pidä kummeksia; siihen aikaan oli näet hyvin tavallista, että yhdellä miehellä oli useampia, aivan erilaatuisia virkoja. Lainlukijana saikin hän sen tiedon lainsääntöin sekä vanhentuneiden sananpartten merkityksestä, että sitten kykeni lakia suomentamaan.

Aikansa meteleissä piti hän, niinkuin muutkin Pohjanmaan papit, lujasti talonpoikien puolta, sen verran kuin voi tehdä, väkivaltaiseen kapinaan osaa ottamatta. Hän kävi muutamat kerrat talonpoikain asiamiehenä Kaarle herttuan luona ja antoi alussa vuotta 1597 Arbogassa säädyille voimallisen, liikuttavan kertomuksen Fleming'in tylystä menettelystä Pohjanmaalla. Myöhemmin taas hän oli yhtenä talonpoikien päämiehenä keskusteluissa Mustasaaressa v. 1598, joissa, Fleming'in kuoltua, Stålarm hieroi sovintoa Pohjalaisten kanssa. Että hän yleensä tarkalla silmällä katseli asiain menoa, osoittaa hänen kirjoittamansa ruotsinkielinen kertomus Nuijasodasta. Hän kuoli v. 1611 Nyköping'in valtiopäivillä ollessaan.

Esipuheessa teokseensa Ruodzin waldakunnan maan elj taloin poicain laki, Ruodzin kielestä Suomeen kielelle tulkittu, joka on kirjoitettu v. 1601, sanoo hän tähän työhön ryhtyneensä, kuultuaan, että Kaarle herttua halusi saada semmoisen kirjan toimitetuksi, ynnä myös monen Suomen aatelisen ja aatelittoman kehoituksesta. Itselläänkin on hänellä ollut hyvä tilaisuus huomata, kuinka usein hyvät ajatukset pahimmalla tavalla väännetään, kun ei toisen kieltä ymmärrä. Sillä monasti on tuomarinviroissa suomalaisia miehiä, jotka eivät oikein taida ruotsinkieltä, saatikka laissa käytettyjä vanhan-aikuisia puheenparsia; samaten pannaan usein tuomareiksi suomalaisiin kihlakuntiin ruotsalaisia miehiä, jotka huonosti osaavat suomea. Paitsi sitä on Ruotsissakin monin paikoin työansiolla Suomalaisia, joille välistä sattuu oikeudenkäymisiä. Lopuksi sanoo hän tässä käännöksessä enimmiten käyttäneensä sitä kieltä, mitä puhutaan Turussa ja Turun ympäristössä, Pohjois-Suomessa ja Pohjanmaalla, jonka kielimurre onkin kaikista puhtain ja selvin sekä kautta koko Suomenmaan paraiten ymmärrettävä, kun sitä vastoin Uudenmaan suomi on ruotsinvoittoista, Viipurin ja Savon suomi Venäjän-Karjalan kielen sekaista ja Hämeen suomi aivan epämääräistä, kaikellaisista suomen murteista koottua.[31]

Ljungi Tuomaanpoika antoi käsikirjoituksensa v. 1602 Kaarle IX:lle, kun tämä Pohjanlahden ympäri palasi Ruotsinmaalle. Myöhemmin, v. 1609, suomensi hän myös Kaupungin lain. Kuningas lupasi toimittaa molemmat painon kautta julkisuuteen. Huolenpidon siitä uskoi hän hovikanslerille, lain-opintohtorille Niilo Chesnecopherus'elle, ennen mainitun suomenvihaajan tohtori Anteruksen sisarenpojalle. Mutta kauas ei työ päässytkään edistymään, vaan lakkasi, kun 1 1/2 arkkia maanlaista oli saatu painetuksi. Syyksi siihen on mainittu Kaarle IX:n kuolema ja se ahdinkotila, johon valtakunta oli joutunut hänen loppuvuosinaan. Seuraavana sotaisena aikakautena menivät valtionvarat muihin tarpeihin, ja Ljungi Tuomaanpojan lainkäännökset saivat maata arkiston hyllyllä, kunnes ne viimein meidän aikoinamme tulivat painosta v. 1852 W.G. Lagus'en toimesta, ei enää käytöllisen tarpeen täyttämiseksi, vaan kirjallishistoriallisena ja kielitieteellisenä kummana.

Kielensä puolesta ovat Ljungi Tuomaanpojan suomennokset erittäin selvät ja sujuvat; ne osoittavat tuntuvaa kielemme edistystä Agricolan ajoilta. Pohjanmaan rannikkomurteen omituisuuksia on vokaalin heittyminen h:n edeltä muodoissa semmoisissa kuin tarphexi, silthan, tulkhan, turmelthin. Oikeinkirjoituksessa ilmaantuu samallaista ruotsalaisen kirjoitustavan vaikutusta kuin herra Martillakin, esim. åma; hirffuen, luffuata (= hirven, luvata); nytt, märänn.

Sekä herra Martin että Ljungi Tuomaanpojan maanlain-suomennoksessa on vielä huomattava eräs hyvin omituinen kohta.[32] Käräjän-asian kaaren 11:nnessä luvussa sanotaan ruotsiksi: Och ägher Laghman vppå alla sina Dooma Breff gifiva å Swensko. Sen on herra Martti suomentanut: Ja twle lakimiehen caicken duomioittens päälle aina kirian anda ruotzin eli swomen kielen; samoin Ljungi Tuomaanpoika: Silloin tule laamannin caickein domiottens pälle kiria anda maan kielellä. Nähtävästi oli suomi aijottu viralliseksi kieleksi maassamme, vaikka sitä aikomusta ei milloinkaan toteutettu.[33]