Читать книгу Suomalaisen kirjallisuuden vaiheet - Krohn Julius - Страница 15

Sisällysluettelo

Kaikki tällä aikakaudella ilmestynyt suomenkielinen kirjallisuus oli käytännöllistä luonteeltaan. Historialliset ja muut tieteelliset teokset toimitettiin latinan tai ruotsin kielellä. Juusten'in vieraskielisistä kirjoituksista on jo ollut puhetta. Mainittava on vielä Klaus Hermaninpoiha Fleming'in, Kaskisten herran, ruotsinkielinen aikakirja, ulottuva vuoteen 1591, sekä latinankielinen kertomus tapauksista Suomessa Sigismund'in aikana, jonka tapainen ruotsiksikin löytyy. Myös Sigfrid Aronus Forsius'en tähti- ja luonnontieteelliset tutkimukset: almanakat, astroloogiset ennustukset, Physica (käännös latinasta) ja Minerographia ovat kaikki ruotsinkielellä kirjoitetut.

Ainoa tältä ajalta mainittava kaunokirjallinen teos on niin-ikään ruotsinkielinen. Sen nimi on: Hanhi kuningas (Gåås Kong), lystillinen ja hupainen runoelma Martin päivän hanhesta, Viipurin-karjalaisen Johannes Sigfridinpojan ruotsintama ja painattama Tukholmassa 1619.

Paitsi näitä tuli vielä painosta koko joukko väitöskirjoja, joita suomalaiset miehet ulkomaiden yliopistoissa julkaisivat, sekä erityisissä tilaisuuksissa pidettyjä saarnoja, etenkin hautapuheita. Useimmiten ne kirjoitettiin latinaksi, joskus myös ruotsinkielellä. Samoilla ynnä muilla vierailla kielillä sepitettiin ne tilapäiset runot, joita oli tapana painattaa yleisten ja yksityisten juhlien muistoksi. Suomenkielisiä runoja ei ole tiedossamme useampia kuin neljä. Ensimmäinen niistä on suomalaisen jesuiitan Valentinus Tuomaanpojan riemuruno Sigismund kuninkaan tulosta Vilnaan v. 1589, joka painettiin Jesuiitta-opiston oppilaiden toimittamaan juhlajulkaisuun.[34] Toinen löytyy kahden, latinan- ja ruotsinkielisen onnittelurunon jäljessä, jotka on kirjoitettu Turun koulun rehtorin Jaakkima Stutaeus'en häiden kunniaksi v. 1609, vaan painettu vasta 1611 Wittenberg'issä. Tekijäksi ilmoittautuu ylioppilas Olavi Yrjönpoika Suomalainen Huittisista, joka vieraalla maalla oli sairastunut pitkälliseen tautiin ja sen kautta joutunut kovaan raha-ahdinkoon, kun eivät kotolaisetkaan hänelle apua lähettäneet. Runon edellä on suorasanainen kappale, jossa hän selittää, minkä johdosta oli runonsa painattanut: ETtä täsä siaa oli, eikä paljan Paperin edhest Färmäjän Raha anda täytynydh ja ettei Breiweiä cummingan enä, näjemmä, cwlla eli totella. Kolmantena sopii pitää kuuden säkeen pituista häärunoa, joka tavataan liitteenä saman miehen v. 1610 sepittämässä latinankielisessä onnentoivotuksessa. Se on niin-ikään painettu Wittenberg'issä, jossa tekijä kuoli v. 1613.[35] Neljännen suomenkielisen runon on kamariviskaali Samuli Kroell kirjoittanut v. 1624, harjoittaessaan opintoja Rostock'issa, erään yliopistosta maisterin-arvolla eroavan Ruotsalaisen kunniaksi. Tämäkin on julkaistu yhdessä muunkielisten runojen kanssa.[36]

Viimeksi on huomattava Korsholman voudin Hannu Ingenpojan v. 1564 tilikirjaansa muistiinpanema loitsuruno ruttoa vastaan,[37] joka on merkillinen aikaisimpana näytteenä vanhoista kansanrunoistamme ja esimerkkinä sen-aikuisten virkamiesten taikauskoisuudesta. Mainittu Hannu Ingenpoika tiedetään kolmea vuotta myöhemmin olleen syytteen-alaisena vilpillisestä virantoimituksesta ja tuomitun hirsipuuhun, niin ett'ei hänen loitsuluvuistaan näy suurta apua olleen.

Uskonpuhdistuksen aikakausi on kumminkin ollut ainoa meidän aikaamme asti, jolloin suomenkielinen kirjallisuus on voinut vetää vertoja maassamme ilmestyneelle vieraskieliselle. Lukumäärältään se oli yhtä suuri kuin ruotsinkielinen, — latinankielinen oli tosin kahta vertaa lukuisampi, — mutta tärkeydessä se oli molempien tasalla.

Kaikissa tapauksissa oli tämän kirjallisuuden kautta suomenkieli saatettu kirjakieleksi ja pelastettu vajoamasta raa'aksi talonpoikaismurteeksi. Mitä kielestämme muukalaisetkin alkoivat arvella, näkyy seuraavasta lausunnosta Eerik Schroderus'en toimittamassa latinais-ruotsalais-saksalais-suomalaisessa sanakirjassa vuodelta 1637. "Ei ole suomen kieli niinkään viljelemätön, kuin muutamat luulevat, koska sillä löytyy painettuna useimmat sekä Vanhan että Uuden Testamentin kirjat, vieläpä virsikirja ja katkismus, ja päivä päivältä yhä karttuu. Eikä se ole uusi ja nykyisin keksitty, vaan on heti Suomen kansan ensi syntymisestä alkain tähän päivään saakka, monen vuosisadan kuluessa, säilynyt eheänä, rikkomattomana; sitä ei ole saanut hävitetyksi venäläinen naapuri eikä Suomen maan valloittanut ruotsalainen".