Читать книгу Tutkielmia: Valikoima - Michel de Montaigne - Страница 11

Sisällysluettelo

Madame Diane de Foixille, kreivitär de Gursonille.[39]

En ole koskaan nähnyt isää, joka olisi ollut tunnustamatta poikaansa, olipa tämä vaikka kyttyräselkäinen ja rupipäinen; ei sillä, ettei hän, jollei ole täydellisesti tämän hellyytensä huumaama, huomaisi tämän heikkoa puolta: mutta se on joka tapauksessa hänen poikansa. Niinpä minäkin näen paremmin kuin kukaan muu, että nämä tässä ovat vain sellaisen miehen haaveita, joka ei ole maistanut tieteistä muuta kuin päällimmäistä kuorta lapsuudessaan, eikä ole säilyttänyt niistä mielessään muuta kuin ylimalkaisen ja muodottoman hahmon: vähän kutakin lajia, eikä mitään kokonaista, suoraan puhuen. Sillä yleensä sanoen kyllä tiedän, että on olemassa lääketiede, lakitiede, neljä erikoisalaa matematiikassa, ja pääpiirteittäin mihin ne tähtäävät; ja mahdollisesti tiedän vielä tieteiden yleensä pyrkivän palvelemaan meitä elämässämme; mutta perehtynyt niihin syvemmälti en koskaan ole, en kynnet hampaissa pinnistänyt ajatuksiani tutkiessani Aristotelesta, yksinvaltiasta nykyisen oppineisuuden maailmassa, enkä sitkeästi harrastanut mitään tiedettä; eikä ole sitä tiedettä, josta osaisin piirtää edes ensimmäiset peruspiirteet, eikä sitä keskiluokkain koululasta, joka ei voisi sanoa itseään oppineemmaksi kuin minä, joka en pysty edes kuulustelemaan häneltä hänen ensimmäistä läksyään; ja jos minut siihen pakoitetaan, täytyy minun jokseenkin sopimattomasti pusertaa siitä jonkinlainen yleiskeskustelun aihe, jonka nojalla tutkin hänen luontaista ymmärryskykyään: jollainen läksy on heille yhtä outo kuin heidän on minulle.

En ole tutustunut mihinkään ainettaan perusteellisesti käsittelevään kirjaan, paitsi Plutarkhokseen ja Senecaan, joista ammennan kuin Danaidit, täyttäen ja tyhjentäen lakkaamatta. Panen siitä jotakin tähän paperille; omaan mieleeni tuskin jää mitään.

Historia se on minun mieleistäni luettavaa, tahi runous, johon olen aivan erikoisesti rakastunut ja mieltynyt: sillä, kuten Kleanthes sanoi, aivan niin kuin torven ahtaaseen putkeen pakoitettu ääni lähtee siitä raikuvampana ja voimakkaampana, samoin näyttää minusta ajatus, puserrettuna runon rytmillisiin mittoihin, ponnahtavan esiin paljoa äkkinäisemmin ja iskeytyvän minuun voimakkaammalla vauhdilla. Mitä luontaisiin kykyihini tulee, joita tässä koetellaan, tunnen niiden pettävän taakan alla; ajatukseni ja ymmärrykseni kulkevat vain hapuillen, horjahdellen, kangerrellen ja kompastellen; ja kun olen mennyt niin pitkälle kuin voin, niin en kuitenkaan ole lainkaan tyytyväinen itseeni: näen maata vielä edempänäkin, mutta himmeästi ja kuin sumussa, jota en voi häivyttää. Ja jos, ryhtyessäni puhumaan eroituksetta kaikesta, mitä mieleeni johtuu, ja käyttäessäni siinä vain omia ja luontaisia keinojani, minulle tapahtuu, niinkuin usein käy, että sattumalta tapaan hyvien kirjailijain teoksissa nämä samat aiheet, joita olen ryhtynyt käsittelemään, niinkuin vastikään tapasin Plutarkhoksella hänen esityksensä mielikuvituksen voimasta, niin säälin tahi halveksin itseäni tuntiessani itseni niin heikoksi ja heiveröiseksi, niin kömpelöksi ja unteloksi noihin miehiin verraten; kuitenkin onnittelen itseäni siitä, että mielipiteilläni on kunnia usein käydä yhteen heidän mielipiteittensä kanssa, ja että edes kaukana kuljen heidän jäljissään yhtyen heidän sanoihinsa, ja myöskin siitä, että vaikka osaankin (mitä kaikki eivät tee) huomata suunnattoman eroituksen heidän ja minun välilläni, siitä huolimatta päästän julkisuuteen niin heikot ja halvat keksintöni semmoisinaan, paikkailematta ja parsimatta puutteellisuuksia, jotka tämä vertailu on minulle niissä paljastanut. Täytyy olla aika vankkaselkäinen ryhtyäkseen astumaan rinnan noiden miesten kanssa. Meidän aikakautemme häikäilemättömät kirjailijat, jotka mitättömiin teoksiinsa sirottelevat kokonaisia otteita muinaisajan kirjailijain teoksista, lisätäkseen kunniaansa, saavat sillä aikaan aivan päinvastaisen vaikutuksen: sillä tuo ääretön kiiltojen erilaisuus saa sen, mikä on heidän omaansa, näyttämään niin kalpealta, niin himmeältä ja niin rumalta, että he sillä menettävät paljoa enemmän kuin voittavat.

Seuraavassa esimerkki kahdesta vastakkaisesta ajatustavasta: filosofi Khrysippos ei liittänyt kirjoihinsa vain kohtia toisten kirjailijain teoksista, vaan kokonaisia teoksia, esimerkiksi erääseen Euripideen Medean; ja Apollodoros sanoi, että jos niistä karsisi pois sen, mikä oli muiden omaa, niin hänelle ei jäisi muuta kuin tyhjä paperi. Epikuros sitävastoin ei ollut pannut ainoatakaan lainausta niihin kolmeensataan niteeseen, jotka hän jätti jälkeensä.

Satuin tässä eräänä päivänä tapaamaan tuollaisen kohdan: olin raukeana seurannut ranskalaisia sanoja, niin verettömiä, niin laihoja, niin sisällyksettömiä ja merkityksettömiä, että ne todellakaan eivät olleet muuta kuin ranskalaisia sanoja; pitkän ja ikävän matkan taivallettuani sattui eteeni ylevä, uhkea, jopa pilviin saakka kohoava lainakohta: jos rinne olisi tuntunut loivalta ja nousu vähän verkkaiselta, niin asia olisi ollut anteeksi annettavissa; mutta siinä oli niin pysty ja äkkinäinen jyrkänne, että kuudesta ensi sanasta huomasin olevani lentämässä toiseen maailmaan; sieltä näin lokalätäkön, josta tulin, niin alhaalla ja niin syvänä, etten sitten enää koskaan rohjennut jälleen laskeutua siihen. Jos pukisin jonkin esityksistäni moisiin upeisiin lainakoruihin, niin se valaisisi liiaksi muiden kohtien typeryyttä.

Että moitin omia virheitäni muissa, se ei minusta näytä sopimattomammalta kuin että moitin muiden virheitä itsessäni, niinkuin usein teen. Niitä tulee syyttää kaikkialla eikä suoda niille missään tyyssijaa. Tiedän kyllä, kuinka suurta uskallusta minulta itseltäni vaatii yritys vetää joka hetki vertoja niille kohdille, jotka olen ryöstänyt muilta, pysytellä niiden tasalla, uhkarohkeasti toivoen voivani pimittää tuomarien silmät sellaisia kohtia eroittamasta; mutta yritän sitä yhtä paljon ponnistuksieni kuin kekseliäisyyteni ja kykyni avulla. Ja sitten en painiskele noiden vanhojen mestarien kanssa rutosti, enkä sylipainia, vaan moneen otteeseen, pienin ja kepein hyökkäyksin; en täyttä totta hyökkää heidän kimppuunsa, minä vain tunnustelen heitä, enkä niin paljon käy päälle kuin hankin päällekäymistä. Jos voisin pitää puoleni heille, niin olisinpa aika mies: sillä käyn käsiksi vain heidän vahvimpiin puoliinsa. Tehdä niinkuin olen huomannut muutamain tekevän: peittää itsensä toisten aseilla niin tyystin, ettei näytä edes omien sormiensa päitäkään, kehittää suunnitelmaansa (niinkuin on helppo taitavien tehdä, kun sisällys on yleistä laatua) vanhojen keksintöjen varassa, paikaten näitä sieltä täältä, sellainen on niiden taholta, jotka tahtovat niitä peitellä ja esittää ominaan, ensiksikin vääryyttä ja raukkamaisuutta, koska he, kun ei heillä ole mitään omaperäistä, millä esiintyä, koettavat tehdä itsensä huomatuiksi yksinomaan muiden ansioilla, ja toiseksi suurta typeryyttä, joka tyytyy petkuttamalla hankkimaan tietämättömän alhaison hyväksymisen, mutta joutumaan huonoihin kirjoihin asian ymmärtäjäin taholla, jotka halveksivat tuollaisia lainakoristeita; ja he ovat kuitenkin ainoat, joiden kiitos jotakin painaa. Minä puolestani tahdon kaikkein vähimmän menetellä niin. Käytän toisten sanoja vain lausuakseni sitä paremmin omat ajatukseni. Tämä ei koske otekokoelmia, jotka julkaistaan sen nimisinä: ja sellaisia olen, paitsi muinaisaikuisia, nähnyt sangen näppäriä omalta ajaltani, muiden muassa erään, jonka on julkaissut Capilupi.[40] Tekijät ovat älykkäitä miehiä ja todistavat sen sekä muilla teoksillaan että näillä, kuten esim. Lipsius[41] tuolla oppineella ja huolellisesti rakennetulla Valtio-opillaan.

Oli miten oli, tarkoitan, ja olivatpa nämä mietelmäni millaisia jaarituksia tahansa, en ole päättänyt salata niitä, enempää kuin salaisin kaljupäistä ja harmahtavaa kuvaani, johon maalari ei olisi pannut ihanteellisia kasvoja, vaan minun kasvoni. Sillä nämä ovat myöskin minun mielialojani ja mielipiteitäni; esitän niillä sitä, mikä on minun uskoni, en sitä, mitä muiden tulee uskoa; tarkoitukseni tässä on vain näyttää oma itseni, joka mahdollisesti jo huomenna on toinen, jos uusi kokemus minut muuttaa. Minulla ei ole sitä arvovaltaa, että minua uskottaisiin, enkä sitä pyydäkään, koska tunnen olevani liian vähän oppinut opettaakseni muita.

Eräs henkilö siis, joka oli nähnyt edellä olevan kirjoitelman, sanoi minulle kotonani tässä eräänä päivänä, että minun pitäisi hiukan laajemmin esittää käsitykseni lasten kasvatuksesta... Totta puhuen en ymmärrä siitä muuta kuin että inhimillisen tieteen suurin vaikeus ja tärkeys näyttää olevan tuolla alalla, joka käsittelee lasten kasvatusta ja opetusta... Heidän taipumuksensa näyttäytyvät tuolla varhaisella iällä niin heikosti ja hämärästi, lupaukset ovat niin epävarmoja ja pettäviä, että on vaikea niistä päättää mitään varmaa. Katsokaa Kimonia, katsokaa Themistoklesta ja tuhansia muita, kuinka suuresti alkuperäisestä poikkeavaan suuntaan he ovat kehittyneet. Karhujen ja koirien pennut näyttävät luontaisen kehityssuuntansa, mutta ihmiset, omaksuen heti tottumuksia, mielipiteitä, lakeja, muuttuvat helposti tahi pukeutuvat valepukuun. Kuitenkin on vaikea voittaa luontaisia taipumuksia. Siitä johtuu, että kun ei ole oikein valittu lasten uraa, nähdään usein turhaa vaivaa ja kulutetaan paljon aikaa harjaannuttaessa heitä sellaiseen, missä he eivät voi menestyä, joka tapauksessa olen tästä vaikeasta kysymyksestä sitä mieltä, että heidät on aina suunnattava parhaaseen ja hyödyllisimpään, eikä ole pantava varsin paljon huomiota noihin herkkiin ennustuksiin ja arvelmiin, joihin heidän lapsuutensa oireet antavat meille aihetta. Platon näyttää minusta Valtiossaan antavan niille liiaksi arvoa.

Tiede on jalo kaunistus, rouvani, ja ihmeen tehokas väline nimenomaan niin korkeassa asemassa oleville henkilöille kuin te olette. Oikeastaan sitä eivät halvat ja alhaiset kädet voi oikein käyttää; se on paljon ylpeämpi antaessaan apuaan sodan johtamiseen, kansan hallitsemiseen, jonkun ruhtinaan tahi vieraan kansakunnan ystävyyden hankkimiseen kuin dialektisen todistelun laatimiseen, tahi valitusasian ajamiseen tahi pillerilääkkeen määräämiseen. Siispä, rouvani, koska uskon että te ette unohda tätä puolta omaistenne kasvatuksesta, te joka olette maistanut sen makeutta ja olette kirjallisella alalla toiminutta sukua (onhan meillä vielä kirjoitelmia noilta vanhoilta de Foixin kreiveiltä, joista Herra Kreivi teidän puolisonne ja te polveudutte, ja François Monsieur de Candale, teidän setänne, luopi niitä joka päivä toisia, jotka ulotuttavat tiedon tästä sukunne ominaisuudesta useampiin vuosisatoihin), tahdon esittää teille siitä yhden ainoan käsitystavan, joka minulla on ja joka on päinvastainen kuin tavalliset. Siinä kaikki, millä voin teitä palvella tässä asiassa.

Sen opettajan toimessa, jonka pojallenne annatte ja jonka valinnasta riippuu koko hänen kasvatuksensa tulos, on useita muita tärkeitä puolia, mutta niihin en koske, kun en tiedä niistä sanoa mitään arvokasta; ja mitä tulee tähän asiaan, josta ryhdyn antamaan hänelle neuvoja, uskokoon hän minua, mikäli katsoo sanani todenmukaisiksi.

Tahtoisin, että ylhäissukuiselle lapselle, joka pyrkii kirjalliseen sivistykseen ei ansion vuoksi (sillä niin halpamainen tarkoitusperä ei ole runotarten armon ja suosion arvoinen, ja sitäpaitsi se tarkoittaa toisia ja on riippuvainen toisista), eikä niin paljon vierasten etuja kuin omiansa varten ja sisällisesti siitä rikastuakseen ja kaunistuakseen, haluten sen avulla kehittää itsensä pikemmin taitavaksi kuin oppineeksi mieheksi, tahtoisin, että hänelle myöskin huolellisesti valittaisiin ohjaaja, joka olisi pikemmin älykäs kuin tietorikas, ja että siihen vaadittaisiin kumpiakin, mutta enemmän siveellisiä ominaisuuksia ja ymmärrystä kuin tietoja, ja että hän toimessaan noudattaisi uutta menettelytapaa.

Lakkaamatta huudetaan korviimme, niinkuin kaadettaisiin suppiloon, ja meidän tehtävänämme on vain toistaa, mitä meille on sanottu; tahtoisin, että hän korjaisi tämän kohdan ja heti alun alkaen, ohjattavansa henkisten kykyjen mukaan, ryhtyisi panemaan ne koetukselle, antaen hänen itsensä päästä asiain makuun, valita ja eroitella ne, joskus avaten hänelle tietä, joskus antaen hänen itsensä avata sen. En tahdo, että hän yksin esittää omia ajatuksiaan ja puhuu; tahdon, että hän kuuntelee, kuinka hänen oppilaansa vuorostaan puhuu. Sokrates ja sittemmin Arkhesilaos[42] panivat ensin oppilaansa puhumaan ja puhuivat sitten heille. Obest plerumque iis, qui discere volunt, auctoritas eorum, qui docent.[43] On hyvä, että hän panee hänet ravaamaan edessään, voidakseen arvostella hänen juoksuaan ja päättää, kuinka pitkälle hänen tulee alentua, asettuakseen hänen kykynsä kannalle. Jollemme vaarinota tätä suhdetta, niin turmelemme kaikki; ja osata määrätä se ja noudattaa sitä hyvin täsmällisesti, se on vaikeimpia tehtäviä mitä tunnen; ja etevän ja voimakkaan hengen osoituksena on osata alentua noiden lapsellisten elkeiden tasalle ja ohjata niitä. Minä astun vakavammin ja varmemmin ylä- kuin alamäkeä.

Ei ole kumma, jos ne, jotka, niinkuin meillä tavallisesti tehdään, ryhtyvät samalla opetuksella ja samanlaisella menetelmällä ohjaamaan useampia niin erimittaisia ja -muotoisia henkiä, kokonaisessa lapsilaumassa tuskin tapaavat pari kolme, jotka saavat jotakin oikeata hyötyä heidän opetuksestaan. Älköön opettaja vaatiko oppilaalta tiliä vain opetuksensa sanoista, vaan myöskin sen ajatuksesta ja sisällyksestä, ja älköön hän arvostelko hänen edistystään hänen muistinsa, vaan hänen elämänsä antaman todistuksen mukaan. Pankoon hän oppilaan muuntelemaan vasta oppimansa sataan muotoon ja soveltamaan sen yhtä moneen eri aiheeseen, nähdäkseen, tokko hän vielä on sen hyvin käsittänyt ja hyvin omaksunut, ottaen ohjeen työnsä kululle Platonin kasvatusopillisista mielipiteistä. Ruuan purkaminen takaisin sisästään sellaisena, kuin sen on niellyt, on ruuan sulamattomuuden ja huonon sulatuskyvyn merkki; vatsa ei ole tehnyt tehtäväänsä, jos se ei ole saanut sitä, mikä sen sulatettavaksi on annettu, muuttamaan näköä ja muotoa. Meidän sielumme liikkuu vain toisten turvissa, sidottuna ja pakoitettuna jäljittelemään toisten ajatuksia, heidän opetuksensa mahdin orjana ja vankina; meidät on siihen määrään totutettu talutusnuoriin, ettemme enää osaa liikkua vapaasti; meidän voimamme ja vapautemme on riutunut. Numquam tutelae suae fiunt.[44]

Seurustelin hänen kodissaan Pisassa erään henkilön kanssa, joka oli hieno mies, mutta niin jyrkkä aristotelikko, että hänen yleisin uskonkappaleensa oli, "että kaikkien paikkansa pitävien ajatusten ja kaiken totuuden koetuskivi ja ojennusnuora on niiden yhtäpitäväisyys Aristoteleen opin kanssa, että sen ulkopuolella on vain harhakuvitelmia ja tyhjyyttä, että hän on kaikki huomannut ja kaikki sanonut". Kun tätä hänen väittämäänsä oli tulkittu vähän liian laajasti ja väärin, joutui hän taannoin ja jäi pitkäksi aikaa rettelöihin inkvisitsionin kanssa Roomassa.

Pankoon opettaja oppilaan tyystin seulomaan kaikki älköönkä ajako mitään hänen päähänsä vain mahtisanalla ja uskonkappaleena. Aristoteleen perusajatukset älkööt olko hänelle perusajatuksia enempää kuin stoalaisten ja epikurolaistenkaan. Esitettäköön hänelle nämä eri mielipiteet; hän saa valita, jos voi; jollei, niin jääköön hän niistä epäilevälle kannalle:

Che, non men che saver, dubbiar m'aggrada.[45]

Sillä jos hän omaksuu Xenophonin ja Platonin mielipiteet oman päättelynsä nojalla, niin ne eivät enää ole heidän mielipiteitään, ne ovat hänen. Ken seuraa toisen mielipiteitä, se ei seuraa mitään, ei löydä mitään, eipä edes etsikään mitään. Non sumus sub rege; sibi quisque se vindicet.[46] Tietäköön hän ainakin tietävänsä. Hänen tulee imeä itseensä heidän henkensä, mutta ei oppia heidän sääntöjänsä; ja unohtakoon hän rohkeasti, jos tahtoo, mistä hän on ne saanut, mutta osatkoon omistaa ne omiksensa. Totuus ja järkipuhe ovat yhteisiä kaikille, eivätkä enemmän sen omia, joka ne ensiksi on sanonut, kuin sen, joka sanoo ne jäljestäpäin: sehän ei tapahdu enemmän Platonin mukaan kuin minun mukaani, koskapa hän ja minä ymmärrämme ja huomaamme asian yhtälailla. Mehiläiset kokoavat mettä siellä täältä kukkasista, mutta sitten ne tekevät siitä hunajaa, joka on kokonaan heidän omaansa; se ei ole enää ajuruohoa eikä meiramia. Niinpä hänkin muodostelee ja sulattaa yhteen toisilta lainaamansa ainekset, tehdäkseen niistä teoksen, joka on kokonaan hänen, nimittäin oman ymmärryksensä. Hänen kasvatuksensa, työnsä ja opiskelunsa tarkoittavat vain sen kehittämistä. Salatkoon hän kaiken sen, mistä hän on saanut avustusta, ja tuokoon julki vain sen, mitä hän siitä on tehnyt. Ryöstäjät, lainanottajat näyttelevät rakennuksiaan, ostoksiaan, eivätkä sitä, mitä ottavat toisilta; te ette näe hovioikeuden jäsenen saamia palkkioita: te näette ne naimisliitot ja kunniasijat, jotka hän on toimittanut lapsilleen. Ei kukaan pane julkiseen tiliin sitä, minkä on saanut lahjaksi; jokainen panee siihen sen, mitä on ansainnut. Opiskelusta saamamme hyöty on siinä, että siitä olemme tulleet paremmiksi ja viisaammiksi. Ymmärrys, sanoi Epikharmos,[47] se näkee ja kuulee, ymmärrys se hyötyy kaikesta, järjestää kaikki, toimii, hallitsee ja vallitsee; muu kaikki on sokeaa, kuuroa ja sielutonta. Tosiaankin me teemme sen orja- ja pelkurimaiseksi, kun emme anna sille vapautta tehdä mitään omintakeisesti.

Kuka on koskaan kysynyt oppilaaltansa, mitä hän ajattelee retoriikasta ja kieliopista, siitä ja siitä Ciceron mietelauseesta? Ne isketään muistiimme täysin valmiina, kuin oraakelin vastaukset, joissa kirjaimet ja tavut ovat asiallista sisällystä. Ulkoa osaaminen ei ole tietämistä, se on sen omistamista, mitä on antanut muistinsa säilytettäväksi. Mitä todella tietää, sitä voi vapaasti käyttää, katsomatta malliin, kääntämättä silmiään kirjaansa kohti. Pelkkä kirjanmukainen taitaminen ei ole kehuttavaa taitamista. Toivon, että sellainen saa olla koristuksena, ei perustana, Platonin mielipiteen mukaisesti, kun hän sanoo "vakavuuden, tunnollisuuden, vilpittömyyden olevan oikean filosofian; muiden ja muuta tarkoittavien tieteiden olevan vain ulkokiiltoa". Tahtoisinpa, että le Paluël tahi Pompée, nämä minun aikani hienot tanssijat, opettaisivat tanssihyppäyksiä antamalla meidän vain katsella, kuinka niitä tehdään, liikahtamatta paikaltamme, niinkuin nämä tahtovat opettaa meidän järkeämme panematta sitä liikkeelle; tahi että meitä opetettaisiin käsittelemään hevosta tahi keihästä tahi luuttua tahi ääntä, harjoittamatta meitä siihen, niinkuin nämä tahtovat opettaa meitä oikein arvostelemaan ja hyvin puhumaan, harjoittamatta meitä puhumaan tahi arvostelemaan. Nythän tuollaisessa harjoittelussa kaikki, mikä sattuu silmäimme eteen, käy riittävästi kirjan verosta: hovipojan oveluus, palvelijan typeryys, jokin pöytäpuhe, ne ovat kaikki uusia harjoitusaiheita.

Siitä syystä ihmisten seura ja vierailla mailla matkustaminen ovat siihen ihmeesti omiaan; ei palataksemme sieltä tietäen vain, kuten meidän ranskalaiset aatelisemme, montako porrasta on Santa Rotondassa tahi, kuten toiset, paljonko pitemmät tahi leveämmät Neron kasvot ovat jonkin vanhan raunion kuvapatsaassa kuin jossakin samaa kuvaavassa mitalissa; vaan palataksemme sieltä tuntien ennen kaikkea noiden kansojen luonnonlaadut ja tavat, ja hieroaksemme ja hioaksemme aivojamme toisten aivoja vastaan. Tahtoisin, että alettaisiin antaa pojan jo varhaisessa lapsuudessaan liikkua, ja ensiksi, toimittaakseen yksin tein kaksi asiaa, niiden naapurikansain keskuudessa, missä kieli poikkeaa enemmän meidän kielestämme ja on sellaista, että kieli ei voi siihen kääntyä, jollei sitä ajoissa siihen taivuteta.

Myöskin on yleisesti hyväksytty mielipide, ettei ole järkevää kasvattaa lasta sen vanhempien povella: tuo luontainen rakkaus tekee heidät liian helliksi ja pehmeiksi, vieläpä järkevimmätkin; he eivät raahdi kurittaa häntä hänen vioistaan eivätkä nähdä hänen saavan yksinkertaista ruokaa, niinkuin pitää, ja mitä milloinkin sattuu; he eivät voi sietää, että hän palaa hikisenä ja pölyisenä ruumiinharjoituksistaan, että hän juopi lämmintä, juopi kylmää, eivätkä voi nähdä häntä vikurin hevosen selässä tahi floretti kädessä kovaa miekkailijaa vastassa tahi ensi kertaa pyssy kourassa. Sillä siitä ei päästä: jos mieli tehdä hänestä kelpo mies, niin täytyy epäilemättä olla häntä säälittelemättä tällä nuorella iällä ja useinkin rikkoa lääketieteen sääntöjä: