Читать книгу Tutkielmia: Valikoima - Michel de Montaigne - Страница 16

Sisällysluettelo

Taakkain kantajalle, vaan ei urholle, on ansioksi, että hänellä on tanakammat käsivarret ja sääret; voimakkuus on kuollut ja ruumiillinen ominaisuus; on onnenpotkaus saada vihollisensa kompastumaan ja sokaista häneltä silmät auringon valolla; on taitoa ja oppia kysyvä konsti, joka voi sattua pelkurimaisen ja mitättömän miehen osalle, olla etevä miekkailija. Ihmisen arvo ja merkitys on sydämessä ja tahdossa; siinä piilee hänen tosi kunniansa. Urhoollisuus, se ei ole säärien ja käsivarsien, vaan rohkeuden ja mielen lujuutta; se ei ole hevosemme eikä aseittemme, vaan meidän omassa uljuudessamme. Ken kaatuu järkähtämättömänä rohkeudessaan, si succiderit, de genu pugnat,[91] ken läheisen kuolemanvaaran vuoksi ei menetä hitustakaan levollisuudestaan, ken vielä henkensä heittäessäänkin katsoo vihollistaan lujalla ja halveksivalla katseella, hänet lannistaa, emme me, vaan kohtalo; hänet surmataan, mutta häntä ei voiteta; urhoollisimmat ovat joskus onnettomimmat. Niinpä onkin tappioita, jotka ovat yhtä voittoisia kuin voitot. Nuo neljä sisarusvoittoa, kauneimmat, mitkä aurinko koskaan on silmillään nähnyt: Salaminin, Plataian, Mykalen, Sicilian, eivät koskaan ole uskaltaneet korottaa koko yhteistä kunniaansa kuningas Leonidaan ja hänen miestensä Thermopylain solassa kärsimän täydellisen tappion kunnian rinnalle... Onko mitään voittajille tarkoitettua voitonmerkkiä, jota eivät paremmin ansaitsisi nämä voitetut? Todellinen voittaminen näyttäytyy taistelussa eikä sen menestyksessä, ja urhouden kunnia on taisteleminen eikä vastustajansa lannistaminen.