Читать книгу Veljeni - Pierre Loti - Страница 4

Sisällysluettelo

Elokuun 28 p:nä 1851 oli kaunis kesäinen ilma Saint-Pol-de-Léonissa,

Finistèressä.

Bretagnen kalpea aurinko hymyili ja juhli pientä äskensyntynyttä, joka myöhemmin tulisi suuresti rakastamaan aurinkoa ja Bretagnea.

Yves tuli tähän maailmaan suuren, pyöreän ja pronssivärisen vauvan muodossa. Hänen saapumisensa todistajina olleet nunnat antoivat hänelle liikanimen: Bugel-Du, mikä suomeksi tarkoittaa pientä, mustaa lasta. Tuo pronssinväri kuului muuten perheeseen, sillä Kermadec'it olivat isästä poikaan olleet pitkänmatkan merimiehiä ja — kovasti merituulen ahavoittamia.

Kaunis kesäpäivä Saint-Pol-de-Léonissa on harvinainen tässä usvien kotipaikassa: jonkunlainen säteily leviää kaikkialle; vanha, keskikokoinen kaupunki on kuin herännyt kolkosta sumu-unestaan ja nuorentunut, vanha graniitti lämmitteleikse auringossa, Creizkerin kellotorni, jättiläinen bretagnelaisten tapulien joukossa, kylpee taivaan sinessä, valon kyllyydessä ja keltaiset sammaleet kirjavoittavat sen harmaita särmiä. Ja kaikkialla ympärillä leviää karu nummi punervine kanervineen, kullanvärisine hiirenherneineen, kukkivien kinsterien suloisesti tuoksuessa.

Ristiäisissä oli eräs nuori tyttö naiskummina, eräs matruusi mieskummina, ja heidän takanaan molemmat pikku veljet Goul'ven ja Gildas, jotka pitivät kädestä pikku sisariaan, kukkia kantavia Yvonnea ja Marieta.

Kun saattue astui Léonin piispan vanhaan kirkkoon, oli suntio, kellon köydessä riippuen, valmiina aloittamaan asiaankuuluvan, iloisen soiton. Mutta kirkkoherra sanoi hänelle, väliin tullen äkäisellä äänellä:

— Ole Herran nimessä aloillasi, Marie Bervrac'h! Nuo Kermadecit ovat sitä väkeä, joka ei koskaan maksa uhreja ja ukko menettää kapakassa koko omaisuutensa. Sellaisille ihmisille ei soiteta, kuuletko!

Ja niin astui veljeni Yves tähän maailmaan köyhien tavoin.

Jeanne Danveoch jännitti vuoteessaan huolestuneena kuuloaan, tarkkasi painojen aavistusten vallassa noita pronssin värähdyksiä, jotka viipyivät. Hän kuunteli kauan, eikä kuullut mitään, ymmärsi julkisen loukkauksen tapahtuneen ja itki.

Hänen silmänsä olivat tulvillaan kyyneleitä, kun saattue nolona palasi kotiin.

Koko elämäksi jäi tuo nöyryytys painamaan Yves'n sydäntä; hän ei koskaan voinut antaa anteeksi huonoa vastaanottoa hänen maailmaan tullessaan; ja hänessä säilyi katolista papistoa vastaan unohtumaton kauna, joka sulki hänen bretonilaisen sydämensä äidiltämme, kirkolta.