Читать книгу Lotin avioliitto - Pierre Loti - Страница 24

Sisällysluettelo

— — — Sinä iltana kun Rarahu ensi kerran joutui yhteen Papeeten nuorien naisten kanssa, oli suuri juhla.

Kuningatar piti nimittäin tanssiaisia erään fregatin esikunnalle, kun se sattumalta oli käymässä saarella.

Aivan avoimessa salissa olivat euroopalaiset toimihenkilöt, hovinaiset ja siirtomaan koko henkilökunta jo valinneet paikkansa täysissä juhlapukeissa.

Ulkopuolella, puutarhassa, vallitsi suuri melu ja suuri sekasorto. Kaikki palvelijattaret ja kaikki juhlapukuiset, kukkaseppeleiset nuoret naiset valmistelivat siellä äärettömän suurta upa-upaa. He valmistautuivat tanssimaan aina aamuun saakka avojaloin, patarumpujen tahtiin, kun taas kuningattaren luona tanssittaisiin silkkikengissä, pianon soidessa.

Ja upseerit, joilla jo oli ystävättäriä molemmissa naismaailmoissa, sekä ulkona että sisällä, kulkivat molempien välillä muitta mutkitta tuolla omituisella, kainostelemattomalla välinpitämättömyydellä, jonka tahitilais-tavat oikeuttavat.

Uteliaisuus ja varsinkin mustasukkaisuus olivat saaneet Rarahun tälle kauan aiotulle retkelle. — Mustasukkaisuus, joka on verrattain harvinainen intohimo Oceaniassa, oli salaa kaivautunut hänen pieneen, villiin sydämeensä.

Kun hän nukahti yksin metsiensä keskellä ruvetessaan levolle vanhojen sukulaistensa majassa yhtaikaa auringon kanssa, kyseli hän itseltään, mitä mahtoivatkaan olla nuo Papeete-illat, jotka hänen ystävänsä Loti vietti kuningattaren hovinaisten, Faïmanan tai Terian seurassa. Ja sitten oli prinsessa Ariitéa myöskin mukana, ja hänessä oli Rarahun naisellinen vaisto aavistellut kilpailijaa…

"Ia ora na, Loti!" (Tervehdin sinua, Loti) kuulin minä äkkiä takanani pienen tutun äänen, joka tuntui vielä liian nuorelta ja raikkaalta tässä juhlahumussa.

Ja minä vastasin hämmästyneenä: "Ia ora na Rarahu!" (Tervehdin sinua Rarahu).

Se oli sentään todellakin hän, pikku Rarahu, joka valkoiseen pukuun puettuna piteli kädestä Tiahuita. Ne olivat tosiaankin nuo molemmat — ja nähtävästi hämmästyneinä olostaan tässä oudossa ympäristössä, missä niin monet nuoret naiset heitä katselivat. He lähenivät minua puoleksi hymyilevin, puoleksi noloin ilmein — ja oli helppo nähdä, että ilmassa oli myrskyä.

"Etkö halua kävellä kanssamme, Loti? Etkö tunne meitä täällä? Emmekö ole yhtä hyvin puetut ja yhtä kauniita kuin toisetkin?"

He tiesivät kyllä, että he päinvastoin olivat vielä kauniimpia kuin toiset — ja jolleivät he olisi olleet vakuutettuja siitä, eivät he olisi uskaltaneet antautua koko seikkailuun.

"Mennään lähemmäksi", sanoi Rarahu. "Minä tahdon nähdä mitä tekemistä noilla naisilla on kuningattaren talossa."

Ja pitäen toisiamme kädestä tunkeuduimme me eteenpäin musliinihameitten ja kukkaseppeleiden keskitse avoimien ikkunoiden luo katsellaksemme yhdessä tuota enemmän kuin yhdessä suhteessa omituista näytelmää: kuningatar Pomarén vastaanottajaisia.

"Loti", kysyi Tiahui aluksi. "Mitä nuo tekevät?"… Hän osoitti sormellaan erästä ryhmää naisia, jotka lievästi maalattuina, puettuina pitkiin, räikeävärisiin tunikoihin, istuivat upseerien seurassa vihreällä liinalla peitetyn pöydän ympärillä. He liikuttelivat kultarahoja ja pieniä, maalattuja kortteja, joita he nopeasti muuttelivat sormissaan, samalla kuin heidän mustissa silmissään säilyi muuttumaton eksoottisen välinpitämätön ja imarteleva ilme.

Tiahuilla ei ollut aavistustakaan poker ja baccara pelien salaisuuksista ja hän käsitti vain epätäydellisesti ne selitykset, mitä minä saatoin antaa hänelle.

Kun pianon ensimäiset äänet alkoivat kaikua lämpimässä, kirkkaassa ilmassa, syntyi hiljaisuus ja Rarahu kuunteli haltioituneena… Mikään sellainen ei ollut koskaan tavannut hänen korviaan; hänen omituiset silmänsä laajenivat hämmästyksestä ja ihastuksesta. Rummut olivat myöskin vaienneet ja meidän takanamme tunkeilivat ihmiset vaiti ollen — kuului vain keveitten kankaiden kahina ja suurten yöperhosten surina, kun ne siivillään koskettelivat kynttilöiden liekkejä, ja Tyynen meren kaukainen kohina.

Silloin näyttäytyi Ariitéa, korkea-arvoisen englantilaisen upseerin saattamana, ja valmistautui alkamaan valssin.

"Hän on hyvin kaunis, Loti", sanoi Rarahu aivan hiljaa.

"On, hyvin kaunis, Rarahu", vastasin minä…

"Ja sinä menet tuohon juhlaan ja sinun vuorosi tulee tanssia hänen kanssaan ja pitää häntä rintaasi vasten, kun Rarahu saa palata aivan yksin Tiahuin kanssa ja mennä surullisena levolle Apiréssä!" — —

"Ei, sinä et todella saa Loti, sinä et saa mennä!" sanoi hän kiivastuen äkkiä. "Minä olen tullut hakemaan sinua!" — — —

"Saatpa kuulla, Rarahu, kuinka kauniisti piano tulee soimaan minun sormieni kosketuksesta; sinä saat kuulla minun soittavan, eikä suloisempi musiikki ole koskaan korviasi hyväillyt. Sitten saat mennä, sillä yö pimenee. Huominen päivä tulee pian ja huomenna olemme me yhdessä…"

"Herran tähden, Loti, sinä et saa mennä!" toisteli hän taas lapsellisella, raivosta värisevällä äänellään…

Vikkelästi kuin nuori, hermostunut ja kiukkuinen kissa, riisti hän pois minun kultaneyleeni, rypisti kaulukseni ja repi rikki ylhäältä alas saakka minun kunnianarvoisan, britannialaisen paidanrintani…

Minä en tosiaankaan voinut noin pahoin pideltynä mennä kuningattaren tanssiaisiin, vaan olin pakotettu pitämään hyvänäni huononkin pelin ja nauraen seuraamaan Rarahua Apiré-piirin metsiin…

Mutta kun me olimme yksin maalla, kaukana juhlan melusta, keskellä metsiä ja pimeyttä, oli minusta kaikki tyhmää ja ikävää: yön tyyneys ja taivas, josta säteilivät tuntemattomat tähdet, ja tahitilaisten kasvien suloiset tuoksut, kaikki, vieläpä tuon viehättävän lapsen äänikin, hänen, joka kulki rinnallani… Minä ajattelin Aritéaa ja hänen pitkää, sinistä satiinihamettaan, kuinka hän tanssi valssia tuolla kuningattaren luona, ja tulinen intohimo veti minua hänen puoleensa. — Tänä iltana oli Rarahu kääntynyt väärälle suunnalle vetäessään minut mukaansa yksinäisyyteensä.