Читать книгу Lotin avioliitto - Pierre Loti - Страница 27
XXIV.
ОглавлениеPilvi.
Koko tuo huoleton, laiska seurue oli täysilukuisena Apiré-puron rannalla ja Tétuara, jonka kieli kävi kuin hengen voimalla, linkosi, sulloen sisäänsä kookospähkinöitä ja oransseja, meille ruohokossa puoleksi nukkuville pilaa ja hullutuksia, jotka olisivat sopineet Rabelais'n suuhun.
Kuului tuskin muuta kuin hänen rämeä äänensä sekaantuneena sirkkojen sirinään, kun ne lauloivat puolipäivävirttään samaan aikaan kuin minun entisaikaiset ystäväni maanpallon toisella puolen viluissaan ja hyvästi vaatteihinsa kääriytyneinä lähtivät Parisin teattereista ulos talviyön jäätävään sumuun…
Luonto oli tyyni ja veltostuttava, vieno viri heilutti hiljaa puiden latvoja ja meidän paaliamme tanssi nopeasti koko joukko pieniä, pyöreitä auringontäpliä, jotka guavepensaiden ja mimosojen lehvien läpi seuloutuneina monistuivat lukemattomiksi.
Aivan aavistamatta näimme me erään henkilön tulevan puettuna pitkäliepeiseen, merenvihreään harsohameeseen, pitkä tukka huolellisesti palmikoituna, otsallaan jasmiiniseppele…
Ohuen puvun läpi saattoi erottaa neidon rinnan puhtaat muodot, joiden kehitystä eivät mitkään esteet olleet ehkäisseet… Saattoi myöskin huomata, että hän oli kietonut lanteittensa ympärille kallisarvoisen pareon, jonka suuret, valkeat kukkaset näkyivät ohuen kankaan läpi punaista pohjaa vasten…
En ollut koskaan nähnyt Rarahua niin kauniina, eikä hän ollut koskaan käyttäytynyt niin arvokkaasti.
Innokas hyväksyvä ihailu tervehti häntä hänen esiintyessään… Hän näytti tosiaankin hyvin kauniilta — ja hänen hiukan kainosteleva kiemailunsa teki hänet vielä viehättävämmäksi…
Hän tuli hämillään ja säikkyneenä minun luokseni, istuutui ruohokkoon rinnalleni ja jäi siihen liikkumattomaksi posket punastuen ihomaalin alla ja silmät alas luotuina kuin lapsi, joka on tehnyt pahaa ja vapisee levottomuudesta, että häntä kuulusteltaisiin ja toruttaisiin.
"Sinä ajat asiaasi hyvin, Loti", kuului katselijoiden joukosta.
Ja nuorten naisten parvesta, joilta minun hämmästykseni ei ollut jäänyt huomaamatta, kuului korkeasta ruohokosta pieniä, hillittyjä naurahduksia, joissa piili koko joukko ilkeyttä — ja viekas, armoton Tétuara virkahti kaunista harsohametta tarkoittaen nuo kavalat sanat:
"Tuo on kiinalaista kangasta!"
Ja naurun puuskat monistuivat — niitä tuli kaikkien guavepensaiden takaa, niitä tuli puron vedestä, niitä tuli kaikkialta — ja pikku Rarahu oli purskahtamaisillaan itkuun…
