Читать книгу Lotin avioliitto - Pierre Loti - Страница 7

Sisällysluettelo

Harry Grant (ennen kastetta) sisarelleen Brightburyssä, Yorkshiren kreivikunnassa (Englannissa).

Tahitin redillä 20 p. tammik. 1872.

Rakas sisko!

Minä olen siis nyt tämän kaukaisen saaren edustalla, jota veljemme piti niin rakkaana, tällä salaperäisellä paikalla, joka niin kauan on ollut lapsuuden unelmieni päämääränä. Omituinen halu päästä tänne on sangen suuressa määrässä vaikuttanut siihen, että rupesin merimiehen ammattiin, vaikka jo tunnenkin olevani väsynyt ja perin kyllästynyt siihen.

Vuodet ovat menneet ja tehneet minusta miehen. Olen jo katsellut ympärilleni maailmassa ja olen nyt vihdoinkin unteni saaren luona. Mutta minä löydän sieltä vain synkkyyttä ja katkeraa pettymystä.

Tämä on sentään Papeete; kuningattaren palatsi tuolla kaukana viheriöitsevien oksien alla, lahti suurine palmuineen, korkeat vuoret hammasmaisine ääriviivoineen — kaikki tuo oli minulle ennestään tuttua. Jo kymmenen vuotta sitten näin minä kaiken tuon noissa meriveden kellastamissa ja pitkän välimatkan takia runollisissa piirustuksissa, joita Georges lähetteli meille. Juuri tästä maankolkasta puhui meidän veljemme, jota ei enää ole olemassa, niin suurella rakkaudella — — —

Kaikki tuo on täällä, paitsi suurta viehätystä, määrittelemättömien harhakuvien viehkeyttä, lapsuuden epäselviä, haaveellisia vaikutelmia. Se on maa, samanlainen kuin kaikki muutkin, oi Jumala! ja minä Harry, joka tapaan itseni sieltä, olen aivan sama Harry kuin Brightburyssä, tai Lontoossa tai jossain muussa paikassa, niin että minusta tuntuu kuin en olisikaan vaihtanut paikkaa.

Että tuo minun unelmieni maa olisi voinut säilyttää vetovoimansa ei minun olisi pitänyt koskettaa sitä sormellanikaan.

Ja muuten ovat ihmiset ympärilläni pilanneet Tahitini minulta kertoessaan siitä omalla tavallaan; tuollaiset henkilöt, jotka kuljettavat muassaan joka paikkaan oman jokapäiväisen persoonallisuutensa, maassamatavat ajatuksensa, jotka pilkallaan, välinpitämättömyydellään ja tyhmyydellään tahraavat kaiken runollisen. Sivistystä on sinne myöskin aivan liiaksi päässyt, tyhmää siirtomaasivistystämme sovinnaisine tapoinemme, tottumuksinemme ja paheinemme, ja villi runous katoaa menneen ajan tapojen ja muistojen mukana — — —

Tulos on se, että niinä kolmena päivänä, jolloin Rendeer on ollut ankkurissa Papeeten edustalla, on veljesi Harry pysytellyt aluksessa ahdistunein sydämin ja pettynein mielikuvin — — —

John ei ole sellainen kuin minä, ja minä luulen, että hän jo on

maan lumoissa; olen tuskin nähnyt häntä tänne tulomme jälkeen —

— —

Hän on kaikissa tapauksissa sama uskollinen, moitteeton ystävä,

sama hyvä, hellä veli, joka vartioi minua kuin suojelusenkeli, ja

josta minä kaikesta sydämestäni pidän — — —