Читать книгу Velikulta - Arnold Bennett - Страница 11

"Ihan samaa kuin tanssisi minkä naisen kanssa tahansa!" Hän tekaisi tämän valheen vastaukseksi Shillitoen kysymykseen. Se oli kaikkein vähintä, minkä hän saattoi tehdä. Ja jokainen nuorukainen olisi hänen sijassaan sanonut yhtä paljon tai yhtä vähän.

"Mille hän niin nauroi?" tiedusti joku.

"Jaa", virkkoi Denry salaperäisesti, "haluttaisiko tietää?"

"Kas tässä!" sanoi Etches ojentaen viiden punnan seteliä välinpitämättömällä pohattaliikkeellä. Hän oli niitä miehiä, jotka eivät uskalla koskaan poistua pankin lähettyviltä pitämättä seteleitä taskussaan — "sillä eihän sitä koskaan tiedä, mitä milloinkin sattuu."

Denry otti setelin äänettömästi nyökäten. Muutamissa suhteissa hänellä oli hämmästyttävän tarkka vaisto, ja nyt hän saattoi lukea ympärillä seisovain pöyhkeiden herrain kasvoista, että oli muutamassa minuutissa kohonnut mitättömyydestä maineeseen. Hänestä oli tullut suuri mies. Hän ei itsekään tajunnut alun pitäen kuinka suuri, kuinka mainehikas. Mutta hän luki noista silmistä aivan riittävästi tunteakseen sydämensä hehkuvan ja hautoakseen päässään noita kunnianhimoisia unelmia, jotka tilaisuuden sattuessa kiihdyttivät häntä. Hän erosi ryhmästä; hän tarvitsi liikuntoa ja myöskin sitä sielullista yksinäisyyttä, josta voi nauttia astellessaan tungoksessa keskellä melkoista hälinää. Hän havaitsi, että kreivitär tanssi nyt erään valtuusmiehen kanssa ja ettei tällä valtuusmiehellä ollut hansikkaita (mikä oli anteeksiantamaton laiminlyönti valtuusmieheltä). Hän, Denry, oli siis murtanut jään, niin että valtuusmies voi heittäytyä veteen. Hän oli tanssittanut kreivitärtä ja luovuttanut tämän valtuusmiehelle kasvot viehättävää hilpeyttä ilmaisten. Hän tunsi vaistomaisesti Bursleyn ja tiesi joutuvansa puheen aiheeksi. Hän tiesi ainakin joksikin aikaa syrjäyttävänsä yleisestä mielikuvituksesta Jos Curtentynkin, tuon melkein ammatti-"vekkulin" ja porvariston huvittajan. Nyt ei enää hoettaisi: "Oletko kuullut viimeisiä Josista?" Nyt hoettaisiin: "Oletko kuullut nuoresta Machinista, Duncalfin kirjurista?"

Sitten hän kohtasi Ruth Earpin, joka pyrki vastakkaiseen suuntaan kerallaan muuan nuori tyttö, hänen oppilaitaan, josta jokainen tiesi, että hän oli nimeltään Nellie ja että nämä olivat hänen ensimmäiset tanssiaisensa; pieni lapsellinen olento, jolla oli pyytävät kasvot. Denry ei voinut ratkaista, oliko kohdattava Ruthin katse vaiko vältettävä sitä. Ruth ratkaisi asian hymyilemällä hänelle tavalla, joka täytyi ottaa huomioon.

"Aiotteko antaa minulle hyvitystä siitä valssista, jonka löitte laimin?" kysyi Ruth Earp. Hän oli olevinaan harmissaan ja ankara, mutta Denry tiesi sen vain teeskentelyksi. "Vai onko ohjelmanne jo täynnä?" neito lisäsi.

"Kyllä minua haluttaisi", sanoi Denry vaatimattomasti.

"Mutta ehkei teitä haluta tanssittaa meitä tavallisia ihmispoloisia, kun olette tanssinut kreivittären kanssa!" virkkoi Ruth ylevää ja katkeraa ylpeyttä ilmaisten.

Denry huomasi, että hänen äänestään oli puuttunut innostus.

"Älkää puhuko sellaisia", hän sanoi ikäänkuin loukkaantuneena.

"No niin", virkkoi Ruth, "voitte siis saada illallistanssin."

Denry otti hänen ohjelmansa merkitäkseen siihen.

"Mitä", hän sanoi, "tässä on jo nimi illallistanssia varten. Näyttää olevan jokin 'Herbert'."

"Oh!" virkkoi neito välinpitämättömästi, "ei se tee mitään. Pyyhkikää se pois."

Ja niin hän pyyhki Herbertin pois.

"Miksi ette pyydä Nellieä tanssiin?" kysyi Ruth Earp.

Ja Nellie punastui. Denry käsitti, että mahdollinen kunnia tanssia niin suuren miehen kanssa kävi yli Nellien vaatimattomien odotusten.

"Saanko seuraavan tanssin?" hän tiedusti.

"Kyllä", kuiskasi Nellie arasti.

"Se on polkka, ettekä te ole erittäin taitava polkkaamaan", varoitti

Ruth häntä. "Mutta kyllä Nellie auttaa teitä suoriutumaan."

Nellie nauroi, hopeata helkyttäen. Tuo lapsi kulta luuli, että Ruth koetti laskea leikkiä Denryn kustannuksella. Hänen aivan ilmeinen ilonsa ja ylpeytensä siitä, että sai näyttäytyä ainoalaatuisen herra Machinin seurassa ja tanssia tämän kanssa heti kreivittären jälkeen, muodostui toiseksi kuvastimeksi, jossa Denry saattoi erottaa suuren merkityksensä heijastuneena.

Illallisilla, jotka olivat Chellien perheen vanhastaan tunnetun vieraanvaraisuuden veroiset (vaikka ne tarjottiinkin seisoaltaan poliisi-osastossa), hän sai kuulla Ruth Earpiltä kaikki tanssijuorut; muun muassa sen että useampi kuin yksi nuori mies oli pyytänyt kreivitärtä tanssiin, mutta saanut epäävän vastauksen, vaikka Ruth Earp omalta osaltaan ei ottanut uskoakseen, että valtuusmiehet ja muut pomot olivat täyttäneet kreivittären koko ohjelman. Ruth vihjaisi sellaista, että kreivitär piti toistakin tanssia Denryn varalta. Kun hän tiedusti suoraan, aikoiko Denry pyytää kreivitärtä toistamiseen, vastasi tämä empimättä kieltävästi. Hän tiesi, milloin oli tyydyttävä saavutuksiinsa, mikä tieto on paljoa tärkeämpi kuin maantiedon tuntemus. Illalliset muodostuivat Denryn triumfin huippukohdaksi. Parhaimmatkin ihmiset juttelivat hänelle olematta, esitettyjä. Ja herttaiset olennot tekivät salaperäisesti ja hurmaavasti sellaisen havainnon, että ohjelmat, jotka kahta tuntia varemmin olivat olleet täpösen täynnä, eivät loppujen lopuksi olleetkaan aivan täynnä.

"Kertokaa nyt, mitä kreivitär nauroi?" Tämä kysymys kohdistettiin häneen ainakin kolmekymmentä kertaa. Ja aina hän kieltäytyi kertomasta. Ja eräs neito, joka oli tanssinut herra Stanwayn kanssa, joka taasen oli tanssittanut kreivitärtä, kertoi herra Stanwayn sanoneen, ettei kreivitärkään tahtonut ilmoittaa. Tosiaankin riittämään asti todisteita siitä, että hänestä puhuttiin laajalti!

Juhlan lopulla levisi huhu, että kreivitär oli kadottanut viuhkansa. Huhu ennätti myöskin Denryn korviin, mutta hän vaikeni syyllisenä. Mutta kun kaikki oli lopussa ja kreivitär teki lähtöä, hyökkäsi hän jälkeen, ja draamallisella tavalla, joka todisti hänellä olevan silmää tehokkuudelle, hän saavutti emäntänsä, juuri kun tämä aikoi nousta vaunuihinsa.

"Sieppasin tämän juuri viime tingassa", hän sanoi tunkeutuen ihailijaparven kautta.

"Oh, tuhannet kiitokset!" virkkoi kreivitär. Ja myöskin jaarli kiitti Denryä. Ja sitten kreivitär kumartui ulos vaunuista ja sanoi veitikkamaisesti hymyillen: "Tehän sieppaatte kaiken ihan kuin lennosta!"

Ja sekä Denry että kreivitär nauroivat hillittömästi, ja Bursleyn seuraelämän pylväät olivat ymmällään.

Kaikkien kadehtima Denry asteli kotiin ankarasti ajatellen. Yhdellä iskulla hän oli saanut enemmän kuin voi Duncalfin työssä ansaita yhdessä kuukaudessa. Kreivittären, Ruth Karpin ja aran Nellien kasvot tanssivat houkuttelevina harhanäkyinä hänen väsyneissä silmissään. Hän oli kuvaamattoman onnellinen. Mutta ikävyydet odottivat häntä.

Bennett, Velikulta — 3