Читать книгу Velikulta - Arnold Bennett - Страница 17

Halu päästä Urheiluklubin jäseneksi virisi jälleen eloon hänen rinnassaan. Ja kuitenkin, vaikka olikin kuuluisuus, nouseva tähti, hän arveli salaisesti Hillportin Urheiluklubin olevan hiukan liian korkealla. Urheiluklubi oli Bursleyn seuraelämän vereksin ja suurenmoisin ilmiö, ehdottomasti juuri se klubi, mihin kaupungin kultaisen nuorison sopi kuulua. Denryn polvesta eivät Vanhoillisten klubi ja Vapaamielisten klubi näyttäneet oikeilta klubeilta; ne olivat valtiollisia koneistoja, eikä niiden jäsenyys tuottanut juuri mitään erikoiskunniaa. Mutta Urheiluklubin olivat perustaneet kaikkein uljaimmat miehet Hillportista, joka on Bursleyn hienoin esikaupunki ja sijaitsee korkealla kummulla. Varakkaimpien saviastia-tehtailijain pojat pitivät kunnia-asianaan kuulua siihen, ja aikansa halveksittuaan myöskin heidän isänsä pitivät kunnia-asianaan kuulua siihen. Se oli sijoitettu vanhaan kartanoon, jossa oli avara puisto ja lammikko ja verkkopallokenttiä; se oli tehnyt vuorosopimuksen golf-klubin ja Hillportin krikettiklubin kanssa. Mutta etupäässä se oli seuraelämää varten. Hienointa oli esiintyä siellä iltaisin, kernaammin myöhään kuin varhain; ja korttipelien ja biljaardin tarkka tuntemus merkitsi siellä enemmän kuin urheilutaito.

Se oli klubi sanan Pall Mall-merkityksessä.

Ja Denry asui yhä vielä vähäpätöisen Broughaminkadun varrella, ja hänen äitinsä oli yhä vielä ompelijatar! Nämä olivat ilmeisesti voittamattomia totuuksia. Kaikki miehet, jotka Denry tiesi sen jäseniksi, olivat jollain tapaa "saamarimaisempia" kuin hän — ja tässä oli kysymys juuri saamarimaisuudesta; harva asia on salaperäisempi kuin saamarimaisuus. Denry oli ainoalaatuinen, tiesi olevansa ainoalaatuinen; hän oli tanssittanut kreivitärtä, ja kuitenkin… nuo toiset pojat!… Niin, yhteiskunnassa on arvoituksia, merkillisiä arvoituksia.

Ajaessaan tiistaisin Hanbridgeen, missä oli jokunen pikkuvuokra perittävänä, Denry tapasi usein Harold Etchesin raitiovaunussa. Siihen aikaan Etches asui Hillportissa, ja hänen päätehtaansa sijaitsi Hanbridgessä. Etches eli ylellisesti kuten omaisensakin ja kuului naimattomanakin kuluttavan ainakin tuhat puntaa vuodessa. Hän oli suurenmoinen kesäsunnuntaisin astellessaan valkoisessa flanellipuvussaan Llandudnon satamalaiturilla. Hän oli aloitteentekijöitä Urheiluklubia perustettaessa. Hän käytti yksin vaatteisiin paljoa enemmän kuin Denryltä kului sielun ja ruumiin kaikkiin tarpeisiin. Ensi kohtauksessa puhuttiin varsin vähä. He eivät olleet vertaisia, ja ainoastaan frakkipuku saattoi tehdä heidät toistensa vertaisiksi. Mutta eihän kuningaskaan voinut kieltäytyä juttelemasta kyökkirengin kanssa, jonka hän oli antanut voittaa rahaa itseltään. Ja Etches ja Denry rupattelivat laimeasti. Vähitellen he rupattelivat vähemmän laimeasti. Ja kerran, kun he olivat melkein kahden kesken vaunussa, he juttelivat innokkaasti koko kahdenkymmenen minuutin pituisen matkan.

"Ei ole hullumpi miehekseen", sanoi Denry itsekseen tuosta saamarinmoisesta Harold Etchesistä.

Ja hän vannoi lujasti itsekseen, että hän ihan ensi kerran Etchesin tavatessaan mainitsisi Urheiluklubin — "vain koetteeksi". Tämä vala häiritsi hänen untaan useana yönä. Mutta Denrylle vala oli pyhä asia. Vannottuaan mainitsevansa Etchesille klubista hän oli velvollinen tekemään sen. Tiistain tullessa hän toivoi, ettei Etches olisikaan raitiovaunussa, ja hänessä piilevä pelkuri olisi lähtenyt Hanbridgeen jalan raitiovaunua käyttämättä. Mutta hän oli urhea. Hän nousi raitiovaunuun, ja Etches istui jo siinä. Kun hän nyt ajatteli asiaa lähemmin, tuntui kerrassaan julkealta vihjata Harold Etchesille, että hän, Denry, soveltuisi hyvin Hillportin urheiluklubin jäseneksi. Hyvänen aika! Eihän hän osannut pelata mitään! Hänellä oli merkitystä vain kadulla! Joka tapauksessa — vala!