Читать книгу Velikulta - Arnold Bennett - Страница 8

Tanssiaisiltana Denry käytti ainakin kaksi tuntia toimitukseen, joka oli tarpeen, ennenkuin saattoi suoda kreivittärelle ilon nauttia hänen seurastaan. Tämä toimitus tapahtui hänen pikkuruisessa makuusuojassaan mökin peräpuolella Broughaminkadun varrella ja oli luonteeltaan varsin monimutkainen. Kolmea viikkoa varemmin hän oli viattomuudessaan luullut, että tarvitsi vain tilata frakkipuku ja mies oli valmis! Nyt hän tiesi, että frakkipuku vain aloittaa huolien sarjan. Paita! Kaulus! Kaulahuivi! Paidannapit! Kalvosinnapit! Hansikkaat! Nenäliina! (Ilokseen hän sai kuulla niin pätevältä taholta kuin itse Shillitoelta, ettei nenäliinaa pidetty enää liivien avauksessa ja että miehet, jotka pitivät liinaa siinä, olivat raakalaisia eikä heissä ollut totuutta. Siis kelpasi arkinenäliinakin.) Kengät!… Kengät olivat se kari, jolle hän oli tarttunut. Räätälinliikkeen ohella Shillitoe harjoitti myöskin pukimoliikettä mutta maailmankaikkeuden rakenteeseen on sattunut sellainen epäkohta, että herrainvaatetusliikkeissä ei myydä kenkiä. Kenkiä lukuunottamatta Denry sai kaikki tarvikkeensa velaksi; kenkiä hän ei voinut saada eikä myöskään kyennyt maksamaan niitä käteisesti. Niinpä hän päätti, että kirkkokengät olivat kiillotettavat tämän suuren vuosisataistapahtuman veroisiksi. Vahinko vain, että hän unohti — ei sen vuoksi, että oli huonomuistinen tärkeissä asioissa; hän oli vain liian kiihtynyt — unohti kiillottaa ne, ennenkuin oli jo saanut kauluksen ylleen ja huivin sidotuksi solmuun. Ei ole viisasta käsitellä kenkämustetta frakkipaita yllään, joten Denryn täytyi hylätä saavutuksensa ja aloittaa uudelleen. Tämä sai hänet kovaan kiireeseen. Hän ei pelännyt myöhästyvänsä ensi valssista, jonka oli luvannut tanssia neiti Ruth Earpin kanssa, mutta hän pelkäsi olevansa vielä kotosalla äidin palatessa. Rouva Machin oli käsitellyt rouvasväen omia aineksia kaiken päivää, tietysti — olihan nyt päivien päivä! Jos hänellä olisi ollut kaksitoista kättä kahden asemesta, hän olisi voinut käsitellä puolen tusinan rouvashenkilön omia aineksia yhden ainoan asemesta ja ansainnut neljäkolmatta shillinkiä neljän asemesta. Denryä ei haluttanut joutua äidin nähtäväksi ennen lähtöään. Hän oli tuhlannut suunnattoman määrän aivotyötä ja tarmoa päästäkseen tässä hienostuneessa ja uudessa asussaan kahden sadan henkilön tuijotettavaksi, ja kuitenkin hän toivoi salaa voivansa piilottaa tämän ihanan näyn omalta äidiltään.

Mutta äiti livahti sisään laukkuineen ja arpisine sormineen ja verraten ivallisine ilmeineen samassa tuokiossa, kun Denry puki päällysnuttua ylleen keittiössä (eteisessä kun ei ollut riittävästi tilaa). Hän koetti parhaansa mukaan peitellä paidanrinnustansa (vaikka äiti tiesikin koko asian), mutta ei onnistunut siinä.

"Siunatkoon!" huudahti äiti lyhyesti käyden lieden ääreen käsiään lämmittelemään.

Viaton huomautus. Mutta hänen äänensä tuntui riisuvan inhimillisen suuruuden turhamaisuuden ilkialastomaksi.

"Minulla on kova kiire", sanoi Denry mahtailevasti, ikäänkuin olisi lähdössä vahvistamaan sopimusta, josta kansakuntain menestys riippui.

"Saattaapa olla, Denry", arveli äiti. "Mutta kyökin pöytä ei ole varattu kenkäharjoja varten."

Yhdessä asiassa häntä onnisti. Ulkona oli pakkanen. Tarpeetonta siis huolehtia kenkäin tilasta.