Читать книгу Velikulta - Arnold Bennett - Страница 6

Kolmea viikkoa ja kolmea päivää ennen tanssiaisia Denry Machin istui eräänä maanantaina yksinään herra Duncalfin asioimistossa Duck-aukion varrella (missä tämä harjoitti asianajaja-tointaan), kun sisään astui solakka ja kaunis nuori nainen, puettuna hienosti, mutta aistikkaasti tummanvihreään. Pöydällä Denryn edessä oli useita suuria arkkeja "yhteenveto"-papereita senaamuisen Urheilulehden peittäminä. Ennenkuin Denry tuli ajatelleeksikaan vaihtaa paperien ja Urheilulehden asemaa, virkkoi nuori nainen "Hyvää huomenta!" varsin ystävällisesti. Hänen äänensä oli kimeä ja hymynsä tehokas.

"Hyvää huomenta, rouva", vastasi Denry.

"Onko herra Duncalf tavattavissa?" kysyi nuori nainen hilpeästi.

(Miksi piti Denryn livahtaa alas tuoliltaan? Onhan aivan etiketin vastaista, että asianajajan konttoristi livahtaa tuoliltaan kysymyksiin vastatessaan.)

"Ei, rouva; hän on tuolla kaupungintalolla", sanoi Denry.

Nuori rouva pudisti leikillisesti päätään hymyillen lievästi.

"Olen juuri käynyt siellä", hän sanoi. "Ilmoittivat hänen olevan täällä."

"Kyllä minä käyn hakemassa hänet, rouva — jos te —"

Nyt vieras hymyili leveästi. "Varmaankin Vanhoillisten klubista?" hän virkkoi ihastuttavan tuttavallisesti.

Myöskin Denry hymyili.

"Ei, ei", virkkoi rouva hetken vaiettuaan; "ilmoittakaa vain minun käyneen täällä."

"Kyllä, rouva. Ehkä minä voisin toimittaa asianne?"

Vieras teki jo lähtöä, mutta nyt hän kääntyi takaisin ja tarkasti nuorukaisen kasvoja — veitikkamaisesti, kuten Denry ajatteli.

"Voisittehan antaa hänelle tämän luettelon", hän sanoi ottaen laukustaan paperin ja kehittäen sen levälleen. Hän oli käynyt pöydän ääreen; heidän kyynärpäänsä koskettivat toisiaan. "Hänen ei tarvitse välittää siitä, mikä on pyyhitty pois punaisella — ymmärrättekö? Minä tietysti luotan häneen niihin toisiin luetteloihin nähden ja toivon kaikkien kutsujen valmistuvan keskiviikoksi. Hyvästi."

Hän oli kadonnut. Denry hyökkäsi nokeentuneen ikkunan ääreen. Ulkosalla seisoi lumessa hevosvaljaikko, keltapukuinen miesvaljaikko ja pieni parvi nuorta ja vanhaa kansaa. Vieras vilahti katukäytävän poikki ja katosi; vaununovi paukahti, toinen keltaisista kaksoisista hypähti veljensä viereen, ja koko laite hyökkäsi vaarallista vauhtia tiehensä. Loikkaavan kaksoisen kasvot olivat Denrylle tutut. Mies oli todellakin aikoinaan kuulunut Broughaminkadun asujamistoon kulkien sen keskuudessa Jock-nimisenä, ja hänen äitinsä oli vuosikausia ollut rouva Machinin ystävättäriä.

Denry oli nyt ensi kertaa nähnyt kreivittären läheltä. Tämä vei ehdottomasti voiton omista valokuvistaankin. Aivan toisenlainen kuin olisi odottanut! Kuinka helppo hänen kanssaan oli keskustella! (Mutta mitä hän olikaan itse sanonut? Ei mitään — ja jos jotakin.)

Hän nyökkäsi ja mutisi: "Kyllä ne tuntee jo karvastaan!" Luultavasti tarkoittaen, että kaikki, minkä on lukenut ylimystön loistavuudesta, oli totta ja enemmänkin kuin totta.

"Hienoin nainen, mikä on koskaan ilmestynyt tähän kaupunkiin", hän mutisi.

Asian laita oli sellainen, että äskeinen vieras himmensi hänen haaveensa naisesta. Kello kahdelta tämä oli ollut hänelle pelkkä nimi. Viittä minuuttia myöhemmin hän oli rakastunut häneen. Hän tunsi syvää kiitollisuutta sen johdosta, että sattui olemaan parhaissa pukineissaan seurakunnan seniltaisen teekokouksen varalta.

Kun Denry silmäili rouvan tanssiaisvieraiden luetteloa, juolahti hänen päähänsä hurja ajatus lähteä itsekin tanssiaisiin. Herra Duncalf hoiteli hääräilevästi ja nöyränä koko kutsukoneistoa kreivittären puolesta. Hän oli laatinut pikku luettelon omista tuttavistaan, jotka oli kutsuttava. Useita valtuusmiehiä oli pyydetty tekemään samoin. Sen vuoksi oli yhdistettävä puoli tusinaa luetteloita. Yhdistämistyö jäi Denryn huoleksi. Mikään ei ollut sen helpompaa kuin liittää E. H. Machinin nimi huomaamattomasti luettelon keskivaiheille! Ei mikään ollut helpompaa kuin hukata epähuomiossa alkuperäiset luettelot, niin että jonkin erikoisen nimen herättäessä epäilyksiä siitä ei voinut tehdä ketään vastuunalaiseksi ryhtymättä liian arkaluontoisiin kuulusteluihin. Keskiviikkona Denry sai viehättävän kortin, jossa kreivitär sirosti kaiverretuin kirjaimin toivoi saavansa nauttia hänen seurastaan tanssiaisissa; ja tuorstaina hänen nimensä merkittiin niiden joukkoon, jotka olivat vastanneet kutsuun myöntävästi.