Читать книгу Vankeuteni - Silvio Pellico - Страница 9

Sisällysluettelo

Kenpä epäilisikään, että on hauskempi elää vapaudessa kuin vankilassa? Ja kuitenkin voi vankeudenkin kurjassa tilassa mielihyvällä viettää päiviänsä, kun vaan ajattelee, että Jumala on kaikkialla läsnä, että maailman huvit ovat katoavaisia ja että todellinen onni riippuu omastatunnosta eikä ulkonaisista esineistä. Vähemmässä ajassa kuin kuukaudessa olin oppinut, ell'en täydellisesti, niin kumminkin välttävästi, tyytymään tilaani. Tiesin että, kosk'en tahtonut kelvottomasti ostaa rankaisemattomuuttani toverieni uhraamisella, niin edessäni oli hirsipuu tahi pitkällinen vankeus. Pakko siis tyytyä ja valmistua kohtaloonsa. — Elän, arvelin, niin kauan kuin minulle suodaan ilmaa hengittääkseni; kun sitä kielletään, te'en mä niinkuin sairas ainakin, jonka viimeinen hetki on käsissä: kuolen. —

Koetin olla mitäkään valittamatta ja hankkia mielelleni kaikkea tyytymystä, mitä suinkin oli tarjona. Tavallinen keinoni oli se, että johdatin muistooni niitä rakkaita, jotka tähän asti olivat päiviäni sulostuttaneet: armaita vanhempiani, veljiäni, sisariani, niitä ja niitä ystäviä, hyvää kasvatustani, kirjallisia harrastuksiani y.m. Kuka oli enemmin ollut onnen suosikki kuin minä? Miks'en siitä kiittäisi Jumalaa, joskin paha sattumus nyt oli tuon onnen katkaissut? Aika ajoin tosin nämä muistot minua liikuttivat kyyneleihin saakka, mutta sitten hyvä mieli palasi jälleen.

Jo vankeuteni ensimmäisinä päivinä olin saanut ystävän. Se ei ollut kukaan vartijoista eikä myöskään noista tutkijaherroista, ja kuitenkin se oli inhimillinen olento. Kukapa sitten? — Mykkä lapsukainen, viiden tai kuuden vuoden ikäinen. Hänen vanhempansa olivat rosvoja, jotka oikeus jo oli tuominnut. Orpo raukka oli jäänyt poliisin hoidettavaksi yhdessä muitten samanlaatuisten lapsien kanssa. He asuivat kaikki yhdessä huoneessa vastapäätä minun komeroani, ja määrätyillä tunneilla avattiin heille ovi, että pääsivät pihalle.

Mykkä tuli silloin ikkunani alle, hymyillen ja käsillänsä viittoillen. Minä heitin hänelle aika leipäpalan, jonka hän ilomielin otti; sitte hän juoksi kumppaliensa luo, jakeli sitä niillekin ja palasi ikkunani alle syömään osansa, kauniit silmät kiitollisuudesta loistaen.

Toiset lapset katselivat minua loitommalta, uskaltamatta minua lähestyä; mykkä piti minusta, eikä ainoasti tuon leipäpalasen tähden. Toisinaan hän ei tietänyt mitä tehdä leivällä, ja viittaili minulle, että hän ja kumppalit olivat syöneet kylläksi. Jos hän silloin näki alavartijan menevän huoneeseni, niin hän antoi hänen tuoda takaisin minulle leivänjätökset. Vaikk'ei hän silloin mitään minulta odottanut, jäi hän kuitenkin ikkunani edustalle sievästi leikitellen ja iloiten, että minä häntä näin. Kerran vartija laski lapsukaisen minun huoneeseni; sisään päästyään tämä juoksi heti polviani syleilemään, ja kirkaisi samalla iloisesti. Minä otin hänet syliini, ja sanomatonta on, millä innolla hän minua hyväili. Kuinka paljon rakkautta tuossa pienoisessa povessa! Ja kuinka mielelläni olisin tahtonut hankkia hänelle hyvää kasvatusta, pelastaakseni hänet tuosta kurjasta tilasta!

En ole koskaan saanut tietää hänen nimeänsä; itsekään hän ei tiennyt, oliko hänellä semmoista. Aina hän oli iloinen, enkä nähnyt hänen itkevän kuin yhden ainoan kerran, jolloin, en tiedä mistä syystä, vartija oli häntä lyönyt. Merkillistä! Mokomassa paikassa eläminen näytti olevan mitä kovin onnettomuus, ja kumminkin tämä lapsi oli varmaan yhtä onnellinen kuin suinkin mikään ruhtinaan lapsi hänen ijällänsä. Tätä ajatellessani huomasin, että ihmisen mielentila ei välttämättömästi riipu olopaikasta. Kun vaan hillitsemme mielikuvitustamme, niin voimme olla tyytyväisinä milt'ei missä tahansa. Väleen kuluvat päivän hetket, ja kun illalla menemme levolle, nälkää tai kipuja kärsimättä, mitäpä siitä huoliminen onko vuoteemme vankilaksi vai palatsiksi kutsuttujen muurien sisässä?

Hyvä neuvo tosiaan! Mutta millä lailla mielikuvitus on hillittävä, siinäpä juuri kysymys. Minä kyllä koettelin, ja usein se näytti minusta hyvinkin onnistuvan; mutta yhtä usein tuo tyranni pääsi vallallensa, ja pahoilla mielin minä hämmästyin heikkouttani.