Читать книгу Eerik Menvedin lapsuus - Bernhard Severin Ingemann - Страница 6

Yleinen äänettömyys seurasi. Nuori herttua näytti kaikin voimin koettavan tukahuttaa levottomuuttaan ja tuskallisia aavistuksiaan. Hän tarttui äkkiä pikariinsa. "Eläköön uskollinen, valpas ystävämme!" — sanoi hän. — "Kunhan hänen paluumatkansa olisi onnellinen! Hän on tänä päivänä uskaltanut paljon meidän tähtemme." Hän oli tuskin ehtinyt puhua loppuun ja viedä pikarin suulleen, kun ovi avautui ja drotsi Pietari Hessel astui sisään vanhan Henner Friserin kanssa. Heitä seurasi joukko porvareita ja merimiehiä, jotka kulettivat keskenään vangittua kamariherra Raanea. Vanha Henner talutti kädestä tyttärentytärtään. Tämä heitti ystävällisen silmäyksen ovelle, johon aseenkantaja Klaus Skirmen oli jäänyt seisomaan, herransa tulipunainen viitta käsivarrella. Nuori aseenkantaja näytti hämmästyvän nähdessään lukuisat vieraat herrat, hänen silmänsä siirtyivät äkkiä pois somasta, mustasilmäisestä tytöstä ja seurasivat jännitetyn tarkkaavasti jokaista herransa ilmettä ja liikettä.

Nuoren drotsin astuessa sisään, herttua Waldemar ja kaikki ritarit asettivat nopeasti kohotetut pikarinsa takaisin pöydälle ja katselivat hämmästyneinä toisiinsa. Drotsi Pietari ei ollut huomaavinaan hämmennystä, jonka hänen tulonsa oli saanut aikaan. Hän tervehti seuraa ritarillisella kohteliaisuudella. "Hyvät herrat!" sanoi hän iloisella ja luontevalla äänellä — "huomaanpa tulleeni kylliksi ajoissa ehtiäkseni tervehtiä teitä omassa puvussani ja saadakseni kiittää teitä hyvästä matkaseurasta. Minulla oli omat syyni matkustaessani merimiehenä seurassanne, toivoakseni ei kukaan korkeista herroista sitä paheksi. Minä iloitsen siitä, että minulla on ollut onnellisena perämiehenä tilaisuus pelastaa niin monta tärkeää isänmaanystävää hukkumasta. Minä olisin heti maalle noustessani kiittänyt teitä teidän luottamuksestanne, hyvät herrat, mutta minut esti siitä pieni, ikävä seikkailu, joka nyt kuitenkin on onnellisesti voitettu."

Nuori herttua oli sillä aikaa toipunut hämmästyksestään. Hän vastasi drotsin tervehdykseen ruhtinaallisella arvokkuudella ja sanoi yhtä kohteliaalla äänellä: "Te teitte kauniisti tullessanne takaisin meidän luoksemme, drotsi Hessel. ja suodessanne meille tilaisuuden lausua Teille kiitoksemme. Vasta äsken saimme kuulla teidän olleen mukanamme laivassa, vaikka tuntemattomana, ja että te olitte se reipas merimies, joka tarttui niin onnellisesti peräsimeen. Minä uskon, että huolimatta eriävistä mielipiteistämme monessa asiassa, te tulitte tänä päivänä matkatoveriksemme pakosta tai sattumalta, ettekä missään salatussa tarkoituksessa. Vastaanottakaa siis senvuoksi minun ja minun ystävieni kiitokset, ja juokaamme, niinkuin juuri oli aikomuksemme, tämä pikari pohjaan teidän terveydeksenne!" Herttuan viittauksesta ojensi toimelias kokki heti drotsille pikarin viiniä, ja Jaakko kreivi antoi jäykän kohteliaasti hänelle paikkansa herttuan oikealla sivulla, pyytäen häntä istumaan.

Mutta kukaan ei näkynyt aikovan tyhjentää ehdoitettua tervetuliaismaljaa. Drotsi Pietari huomasi sen ja alkoi heti puhua: "Minä kiitän teitä, hyvät herrat aiotusta kunnianosoituksesta! Mutta suokaa minun perämiespalkaksi pyytää teiltä se suosion osoite, että saan juoda ensimäisen pikarini täällä Fyenin pohjalla herttua Waldemarin ja Jaakko kreivin ja kaikkien näiden kunnioittavien herrojen kanssa Danehoven rauhallisen ja onnellisen toiminnan, sekä isänmaan ja laillisen kuningashuoneemme menestykseksi." Tämän sanottuaan tyhjensi hän pikarin ja asetti sen ylösalaisin pöydälle. "Jokainen isänmaan ystävä, joka on samaa mieltä minun kanssani, ei suinkaan epäile täyttää pyyntöäni!" lisäsi hän. Kaikkien katseet kohdistuivat herttua Waldemariin ja Jaakko kreiviin, ja kun nämä molemmat herrat, vaikkakin suuttumustaan salaten, kuitenkin äänettöminä tyhjensivät pikarit, asettaen ne ylösalaisin pöydälle, tekivät kaikki ritarit samoin.

Paksu kokki hymyili veitikkamaisesti. — "Saipa siitä kunniallinen juomani kitkerän lisäkkeen", kuiskasi hän mestari Grandille. Hengellinen herra sähisi suuttumuksesta. Hän ei vielä ollut kohottanut pikaria suulleen, vaan puristi sitä kädellään, niin että viiniä heilahti sormille, ja äkkiä hän heitti kiivaasti sen kivilattiaan. "Minua ei pakoiteta orjamaisiin suosionosoituksiin!" huudahti hän suuttuneena: — "Joka mies tässä maassa tuntee minun suhteeni, Roeskilden tuomiorovastina, kuningas Eerik Kristofferinpoikaan ja tietää, että Slagelsen Pyhä Mikaelin kirkko, joka kuuluu Roeskilden tuomiorovastikuntaan, on häpeällisesti ryöstetty minulta. Koska minä en ole pelännyt panna julkista vasta lausetta kuninkaan laitonta sekaantumista vastaan minun virkaoikeuksiini, niin en minä nyt myöskään pelkää lausui suoraan ja avonaisesti hänen drotsilleen, että minä ennemmin näen janoa tuomiopäivään asti, kuin juon tippaakaan teeskennellen ja kurjasti madellen maallisen ylivallan ja vääryyden kunniaksi."

"Siinä minä yhdyn korkeasti oppineeseen herra tuomiorovastiin!" — sanoi Jaakko kreivi kovaäänisesti, töytäisten pitkän miekkansa voimakkaasti lattiaa vasten. — "Täällä on jokaisella oma vapautensa, eikä kukaan voi pakoittaa meitä juomaan muuta maljaa, kuin mitä haluamme. Minä join vain senvuoksi, että olin janoinen ja viini hyvää. Minä en ole myöskään teeskentelijä enkä matelija, eikä kukaan rankaisematta saa kutsua minua maankavaltajaksi."

"Minä en ole tahtonut pakoittaa ainoatakaan ihmistä teeskentelemään, enkä ole syyttänyt ketään näistä herroista niin suuresta rikoksesta kuin maankavaltamisesta!" alkoi drotsi Pietari rauhallisesti puhua. "Tanskassa on vielä, Jumalan kiitos, ajatus ja sen rohkeinkin lausuminen vapaata, kun ei vain maalakia rikota, eikä minusta yksikään tanskalainen mies ole isänmaan vihollinen senvuoksi, ettei hän voi yhdistää yhteistä toivettamme isänmaan menestymisestä omaan persoonalliseen mieltymykseensä kuningassukua kohtaan! Nykyisinä levottomina ja onnettomina aikoina, täytyy meidän ikävä kyllä tyytyä siihen, että paraimpien Tanskan miesten mielipiteet monessa tärkeässä asiassa ovat eriävät. Mutta hyvät herrat ja maanmiehet!" — lisäsi hän lämmöllä — "Suonette anteeksi minulle, etten pidä mitään paikkaa, enkä mitään aikaa sopimattomana lausuakseni totista sanaa asiassa, joka on kaikille tanskalaisille yhteinen! Pian puoluekiihko ja riitaisuudet eroittavat parhaittenkin tanskalaisten sydämet toisistaan, ja kansa joutuu perikatoon näiden taistelujen vallitessa. Senvuoksi on yksi asia, jossa meidän kaikkien täytyy olla yksimielisiä, ja se on: pitää uskollisesti kruunun pyhyys ja majesteetti loukkaamatta, olkoon se sitten kenen päässä tahansa, jolle se lain ja oikeuden mukaan on annettu. Surullista kyllä, emme me, ihmisinä — ritareina ja Jumalan sanan palvelijoina voi rakastaa ja kunnioittaa sitä henkilöä, joka kuitenkin on eroittamaton majesteetista. Mutta isänmaan uskollisina miehinä me olemme kuitenkin velvolliset käsin ja hampain puolustamaan majesteettia viimeiseen veripisaraan asti!"

"Minä kunnioitan mielipiteitänne, drotsi Hessel, vaikk'en voi niihin yhtyä!" — vastasi nuori Waldemar herttua kiivaasti, ja astui loukkaantuneen näköisenä pari askelta lähemmäksi häntä, huomaten harmistuneena ystäviensä joutuneen hämille: — "Minä en tahdo väärinymmärtää sitä intoa, joka on saattanut teidän unhoittamaan missä olette ja kenelle puhutte; mutta minun täytyy pyytää teitä muistamaan, että me olemme täällä yleisessä majatalossa, ja että minä ja jalosukuinen Hallandin kreivi olemme täällä läsnä. Kuningassuvun sukulaisina olisimme me lähinnä oikeutettuja pitämään täällä liikuttavia puheita kapinasta ja majesteettirikoksista, jos sen pitäisimme välttämättömänä ja tarpeellisena. Jos teillä on jotain valittamista meitä vastaan, niin esittäkää se kansalle ja kuninkaalle Danehovessa, jonne te nyt kaikki kokoonnutte, ja jossa toivon rauhassa saatavan sovituksi meidän ja kuninkaallisen sukulaiseni väliset riitaisuudet! Mutta säätymme ja kunnia-arvomme nojalla pyydämme ja käskemme me teidät vaikenemaan, teillä ei ole oikeutta eikä valtaa loukata minua tai minun ystäviäni ja turhilla neuvoillanne muistuttaa meitä uskollisuudesta Tanskan kruunua kohtaan! — Ja nyt ratsujen selkään, hyvät herrat! Tänne me emme enää kauvemmaksi jää antamaan aihetta riitaisuuksiin, jonka tämän kuninkaan ja kuningattaren innokkaan ystävän ensiksi ja etupäässä olisi pitänyt ymmärtää." Viimeiset sanat lausuttiin katkeralla ja pilkallisella äänellä, ja ne loivat nuoren ritarin kasvoille ivallisen hymyn.

"Hyvä on!" sanoi Jaakko kreivi kömpelösti ivaten — "jätämme tällä kertaa miehekkäälle nuorelle herra drotsille taistelukentän, koska siinä on kapakka, jossa taistellaan vain sanoin ja joka tapauksessa nyrkeillä ja tyhjillä haarikoilla. Kun ensikerran tapaamme kunniakkaammalla taistelukentällä, herra drotsi, ette taida olla niin taipuvainen opastamaan." Näiden sanojen jälkeen poistuivat molemmat ruhtinaalliset herrat tuvasta. Hengellinen herra, kokki ja ritarit seurasivat heitä. Hevoset olivat jo jonkun aikaa seisoneet satuloituina oven edessä. Aseenkantajat kiirehtivät pitelemään herroille jalustimia, ja heti senjälkeen ratsasti lukuisa ritariseura nauraen ja äänekkäästi puhuen Middelfartin katuja pitkin.