Читать книгу Eerik Menvedin lapsuus - Bernhard Severin Ingemann - Страница 9

Sisällysluettelo

"Mutta missä on kaupunki? Minä luulin jo olevamme perillä!" sanoi lopulta kreivi Gerhard ja valitteli vähän haavaansa. "Terottakaa ensi kerralla paremmin miekkanne, drotsi Pietari, niin se riipaisee vähemmän lihaani, vaikka menisikin hiukan syvemmälle. En kuolemakseni jaksa kärsiä sen kutiamista."

"Jos se olisi tunkeutunut sormenkaan verran syvemmälle, jalo kreivi, niin me emme kuuntelisi tänä iltana täällä yhdessä satakielen laulua", vastasi drotsi Pietari. "Mutta kiitetty olkoon Jumala ja Pyhä neitsyt! Haava ei ole vaarallinen, eikä tuota teille suurempia tuskia, kunhan vain voitte olla hiukan varovainen. Minä tunnen voiteeni, se on tehty Henrik Harpunsoittajan ohjeen mukaan."

"Silloin se on varmasti hyvää!" vastasi kreivi. "Hän valmisti laastarin myös kuningas Waldemarin silmään. Mutta mihin minä joudun tämän moskan kanssa?" jatkoi hän hiukan ärtyisesti. "En minä halua esiintyä linnassa nypityn kukon näköisenä, enkä edes tunne kaupunkia. Onko siellä kunnollista majataloa?"

"Sen puutetta ei ole, jalo herra, sillä sen jälkeen kun Danehove säännöllisesti kokoontuu sinne, on pieni Nyborg aikatavalla laajentunut. Mutta kun ette kuitenkaan halua tulla haavoitettuna linnaan ja saattaa kaikki kuningattaren somat hovineidot tuskaan, niin tyytynette vastaanottamaan minun luonani asunnon ja hoidon."

"Teidänkö luonanne? Milloinka olette, drotsi vanhapoika, ruvennut

Nyborgin kaupungin porvariksi ja talonisännäksi?"

"Viime vuodesta, teidän luvallanne, mutta omalla tavallani. Te kyllä tiedätte, että minun asemassani olevalla tuskin milloinkaan on kotia. Isieni linnan, Harrestrupin, näen tuskin kerran vuodessa. Kun hovi on Riibessä, niin asun minä siellä prinssin luona linnassa, mutta se ei ole siellä kauan. Täällä ollessani asun itseni luona. Kaikki ruhtinaalliset herrat, jotka kokoontuvat tänne Danehoveen, tuskin mahtuvat linnaan. Minä olen senvuoksi seurannut edellisten drotsien esimerkkiä ja olen antanut Jon ritarin tavoin rakentaa itselleni pohjoisen lammikon luokse kivestä talon, sieltä ei ole pitkälti linnaan eikä Danehoveen, ja kaikkien valtakunnan neuvosten ja kruunun läänitysherrojen keskellä olen kuitenkin oma herrani."

"Sepä oivallista. Silloin olen heti vieraanne. Ja koska te, hyvän vanhan tavan mukaan, osaatte yhtähyvin parantaa lihaa kuin hakata sitä rikki, niin ei olisi voinut paremmin osua."

"Ei tämä käsi toista kertaa toimita itselleen välskäröimistä teistä!" — vastasi drotsi Pietari ojentaen kätensä matkatoverilleen uskollisella sydämellisyydellä. — "Kunhan vain tyydytte nuorenmiehen asuntooni. Minä en ymmärrä mitään talousasioista, mutta vanha Dorthe emännöitsijäni on sitä taitavampi. Tämän yön olin jo ajatellut olla isäntänne, ja asemieheni on varmasti pitänyt huolen virvokkeistamme."

"Kyllä pikarillinen hyvää viiniä on tarpeen sellaisen suoneniskun jälestä", sanoi kreivi.

"Eipä se ole oikein sallittua Henrik-mestarin lääkärikirjan mukaan; mutta luulenpa teidän voimakkaan luontonne senkin kestävän."

"Viis teidän lääkärikirjoistanne ja vanhasta Henrik-mestarista! Hän oli pappi: mitenkä hän ymmärtäisi holsteinilaisen kreivin luonnetta. Kyllä minä viiniä kestän, vaikka sitten makaisin viimeisilläni, niinkuin autuas isä vainajani. Herra hänen sielunsa siunatkoon! Min kauan kun aimo siemaus viiniä minulle maistuu, en minä kuole, ja siihen mennessä eivät yhden- eikä toisenlaiset sydänhaavat saa minua masentumaan. Eipä taida monikaan tulla lihavaksi onnettomasta rakkaudesta", lisäsi hän hiljaa huokaisten, "mutta uskonpa kuitenkin sen onnistuvan viinin ja hovinarrin avulla. Minä en voi kiittää onneani rakkausasioissa, mutta olen kuitenkin jotenkin hyvinvoivan näköinen, niinkuin näette."

"Te surette siis vielä nuoren puolisonne kuolemaa", sanoi drotsi osanottavasti, "sen kyllä arvasin — —"

"Surenko! Kuka uskaltaa sanoa minun surevan?" keskeytti kreivi hänet. "Jos joku hovissani suree, niin annan minä hovinarrini kurittaa häntä marakatinhännillä. Mutta koska nyt olette minun uskottu ystäväni", jatkoi hän, "niin kerron teille rehellisesti asiani. Jos olisin nähnyt Tanskan kuningattaren ennen viime vuotta, niin olisin vielä nuorimies, enkä leski, ja silloin en milloinkaan olisi kosinut ruotsalaista prinsessaa. Tuo kirottu valtioviisaus tekee kaikki ruhtinaat melkein narreiksi; mutta minä sain ansaitun palkkani. Elämä holsteinilaisen kreivin kanssa oli prinsessasta liian halpaa; kas, sen vuoksi kuoli hän, ja ainoa kunnia minkä siitä voitin, oli, että tulin narrimaisen varakuninkaan langoksi, jonka kuka reipas Tanskan ritari tahansa voisi työntää pois valtaistuimelta, ja joka nyt kuin hullu kiertelee maasta toiseen porton kanssa."

He ratsastivat hetken aikaa ääneti. "Teidän onneton appi-isänne ei ole juuri kunnioitusta ansainnut", sanoi drotsi Pietari miettiväisenä. "Hän ei tosiaankaan tuota kunniaa suurelle nimelleen. Mutta hän oli kuitenkin Ruotsin oikea ja lainmukainen kuningas. Minun mielestäni oli surullista antaa toisille kansoille onneton esimerkki siitä miten kruunattu ja voideltu kuningas voidaan alentaa. Se tapahtui kokonaan ylpeän Stig Andersenin toimesta, ja hän ulotti oikeutensa ja valtansa paljon pitemmälle kuninkaan käskyä. Ruotsin kansa ei myöskään iloitse vaihdoksesta: heikon ja hekumallisen mutta kuitenkin hyvän, ja hurskaan kuninkaan asemesta, saivat he voimakkaan ja viisaan, mutta julman ja verisen tyrannin. He saivat lohikäärmeen malan sijasta, jota halveksivat. Pyövelikirveillään on nyt Maunu kuningas opettanut heille, ettei ainoakaan ruotsalainen ritari kanna päätään niin korkealla ettei siihen ulottuisi kapinakuninkaan kirves."

"Meidän täytyy kuitenkin myöntää, että Ruotsin Maunu on oiva kuningas!" — vastasi kreivi. — "Enpä ylistele häntä senvuoksi, että hän on lankoni. Mutta sen tiedän, ettei häntä turhaan kutsuta Maunu Latolukoksi. Jos hän lyökin vähän liian ravakasti jäykkäniskaisten suurherrain päitä poikki, niin saavat heikommat sitä enemmän kiittää häntä. Hän on todellakin pannut lukot heidän latoihinsa, eikä hän halutessaan suvaitse pikku tyranneja."

"Siinä olette oikeassa, kreivi Gerhard! Hänen mielestään Ruotsille riittää yksi niin suuri tyranni — ja teidän ja Hedvig-kuningattaren suostumuksella — siihen hänessä on kylliksi miestä. Niin hullusti eivät asiat vielä ole Tanskassa, olkoot ne vaikka kuinka huonot. Jos Stig Andersenilla ja hänen ystävillään olisi oikeus panna viralta kuninkaita ja valita uusia, niinkuin he kyllä haluaisivat, niin pian nähtäisiin minkälaisessa verimeressä me saisimme uida."

Näin vakavasti keskustellen he olivat saapuneet kaupunginportille, jossa asestettu porvari pysäytti heidät ja kysyi voudin nimessä ankaralla äänellä heidän nimeään, ja minne aikoivat asettua asumaan. Heti drotsi Pietarin lausuttua oman ja Holsteinin kreivi Gerhardin nimen, kumarsi ankara porvari syvään, mutta huomautti kuitenkin, virkansa puolesta, ylhäisiä matkustajia muistamaan Nyborgin kaupunginoikeuden seitsemättä pykälää.

"Hyvä", sanoi drotsi, "on oikein, että muistutatte meitä siitä". Ja he ratsastivat esteettömästi edelleen.

"Ollaanpa täällä ankaria" — sanoi kreivi, "kun itse drotsille muistutellaan lakia. Mitä heidän ikävät kaupunkilakinsa meille kuuluvat?"

"Se on aivan oikein!" vastasi drotsi Pietari. "Täällä ei kukaan vieras saa kantaa aseitaan kauvemmaksi kuin majataloonsa asti, ja jokaiselle matkustavaiselle on siitä huomautettava. Kuninkaan läsnäolo ja monet vieraat tekevät tämän varovaisuuden toimenpiteen tarpeelliseksi. Mitä auttavat ankarat lait, jos ei niitä valvota. Mies kyllä tunsi minut mutta hän tietää, että minä en kärsi itsenikään suhteen siinä asiassa poikkeuksia."

"Tuhat tulimmaista! Olemmeko me todellakin vankeja täällä keskellä rauhaa? Tämähän on aivan naurettavaa!" huudahti kreivi. "Ei suinkaan tuo Riiben perkeleellinen maalaki ulotu tänne asti? Jumala varjelkoon meitä Riibe-oikeudesta! sanotaan myöskin Kielissä."

"Elkäämme puhuko liian kovaa siitä, jalo kreivi!" vastasi drotsi ratsastaen häntä lähemmäksi ja jatkoi hiljaisella äänellä: "On todellakin suuri onnettomuus, että laki itse tekee sen rikkomisen tarpeelliseksi. Se mikä Riibe-oikeuden on tehnyt eniten kuuluisaksi, on täällä osaksi jätetty pois. Muutamissa kohdin on kaupunginlaki kuitenkin täälläkin liian ankara ja melkein julma. Mutta, jos Jumala suo, se on vielä muutettava toisenlaiseksi."

He ratsastivat nyt korkeatornisen Frue-Kirken ohitse, joka sijaitsi Helletofte nimisellä, viheriällä kunnaalla, jossa paitsi kirkkoa oli muutamia, yksinkertaisia rakennuksia, samaa göötiläistä tyyliä kuin kirkko, ja niillä oli suipot päädyt ja pienet, pyöreät ikkunat.

"Kuka asuu täällä?" kysyi kreivi. "Täällähän on yhtä aution ja hiljaisen näköistä kuin luostaripihassa."

"Täällä asuvat Frue-Kirken papit ja kirkonvahdit", vastasi drotsi Pietari. "Jos ikävöitte eloa ja iloisuutta, niin siitä ei ole puutetta, kun saavumme tuonne ylös linnaan. Kaupungissa on nykyään ainakin toista vertaa enemmän ihmisiä kuin tavallisesti, ja simaa sekä olutta ei näissä tilaisuuksissa säästellä. Siitä ovat myöskin tappelut ja riitaisuudet seurauksena, ja ollaan ehkä liiankin ankaria ja kärkkäitä niitä estämään kuin mitä tarve vaatisi. Nuo asestetut miehet, jotka tuolla näette, ovat voudin miehiä. Luultavasti hekin tahtovat pidättää meitä."

Kävi niinkuin drotsi Pietari arveli, ja matkustavien täytyi tyytyä siihen, että kuusi asestettua porvaria pysäytti heidän hevosensa kysyen, eivätkö he tunteneet kaupunkilakia, koska ratsastivat aseet mukanaan. Drotsin selitettyä, että he nyt vasta olivat saapuneet kaupunkiin ja juuri ratsastivat asuntoonsa, heidän annettiin esteettömästi kulkea edelleen; mutta kolme ankaraa oikeudenpalvelijaa seurasi tarkkaavaisina heitä.

"Kyllä pitäisi kuninkaan täällä olla turvassa!" — kuiskasi kreivi Gerhard kiukkuisesti. — "Luulisi noiden miesten näkevän maankavaltajan joka vieraassa, niin vihaisilta he näyttävät."

"Heillä on sen pahempi syynsä siihen, jalo kreivi! — Mutta täällä ollaan siihen tottuneita. Eikä se häiritse porvarien iloisuutta. Kuuletteko kuinka he laulavat tuolla vanhassa teräväpäätyisessä kivitalossa? Siellä on raatihuoneen porvari-vartio. Nyt he varmaankin juovat kuninkaan maljan."