Читать книгу Runoelmia 2 - Brummer F. F. - Страница 15

Vaikk' aika muuttuneena

Nyt vastahani käy,

Elooni suuttuneena

En sittekään ma näy.

En etsikkään ma rauhaa,

En tyyntä toivokkaan.

Kun elon myrskyt pauhaa,

Ma nauran vaan.

Kas ystävitten mielet

Kuink' onkin muuttuneet!

Myös parjaajitten kielet

Ei okaa puuttuneet.

Ma isieni maata

Tok' lemmin ainiaan.

En valittaa siis saata,

Oon vaiti vaan.

Oil mulla muinoin kulta

Noin sievänlainenkin.

Oil myöskin lemmen tulta

Ja olis vieläkin.

Nyt yksinäni tulla

Saan illan kuutamaan.

Ei tuskaa tuosta mulla,

Ma laulan vaan.

Kun vanhempani kuoli

Ja maahan mullattiin,

Silloinpa raskas huoli

Poveeni painettiin.

Oi äiti armas! Kenpä

Sun sais unohtumaan.

Ma voisinkohan? Enpä;

Ma itken vaan.