Читать книгу Runoelmia 2 - Brummer F. F. - Страница 22

Lauloipa pieni lintunen

Peitossa hongikon.

Hän päivän pitkän laulellen

Viel' uupumatoin on.

Puun korkehimman latvahan

Hän istui; – loistoa

Tuon aurinkoisen laskevan

Hän mielii katsoa.

Metsässä synkät alhot on

Ja puita taajahan.

Siell' ampuja käy armoton,

Ku tähtää tarkkahan.

Hän vaanii, ryömii, kurkistaa,

Hän hiljaa hiipiilee;

Korkeinta puuta katsastaa:

Eihän se mitään tee?

Vaan lintu pieni lauleli

Suv'illan ruskossa.

Hän Jumalata kiitteli

Vapauden riemussa.

Hän lauloi, eikä tietänyt,

Kuin kauaks' äänens' soi,

Kun kiivas luoti lensi nyt

Ja surman hälle toi.

Mit itket? Suotta kyynele

Nyt on. Ken auringon

Loistossa laulaen kuoli, se

Elää, vaikk' kuollut on.

Suv'illan kirkkaan sulohon

On kuolo herttainen.

Kun silmä tähtää valohon

Laulaja miekkoinen!