Читать книгу Runoelmia 2 - Brummer F. F. - Страница 7

Ma armaani

Näin luonani

Tuon nuorna kuolleen kultani.

Kuink' oilkaan rintain riemuinen

Ja kultain hymy herttainen!

Ma valvahdin

Ja huoahdin:

Oi, untako taas hourahdin!

Niin oil se vaan. Voi milloinka

Nää ilveet loppuu? Kulloinka?

Valheita vaan

Tuo tullessaan

Yön enkelkin jo helmassaan.

Nää kuvastelmat onnesta

On pilkkaa onnettomasta.

Taas uinahdin,

Kaikk' unohdin,

Mut kultain haahmun huomahdin.

Se autuaasti hymyillen

Näin lausui poijes liidellen:

"Oi päällä maan

Ei konsanaan

Saa elo täyttä onneaan,

Mut riennä, sulho, Luojan luo.

Hän mielellesi rauhan suo."