Читать книгу Runoelmia 2 - Brummer F. F. - Страница 18

Ken eloni taivaalta varjon,

Tuon synkeän, pois tavi? Ken?

Maan päällä niin paljon, niin paljon

On aihetta murheesehen.

Mut saatua maljani täyteen

Sen pohjahan ryypiskelen.

Näin murheet kuin kiitävän höyteen

Keveiksi ma lieventelen.

Ma maljasta onnellisuutta

Ja intoa, riemua juon.

Oi, siitäpä unhetta uutta

Jo ammoin ma tuskille tuon.

Näin varjot, jos kuinkakin tummat

Luon purppura loisteesehen,

Ja taivahan ihmeet ja kummat

Ne laskeikse maljasehen.

Jos ystävät joskus mun pettää,

Ma maljasta ystävän saan.

Mua krouvarit häijyt kun kettää,

Suon anteeksi heillekin vaan.

Ma riemulla rintaani vasten

Jo sulkisin maailmankin

Ja mielellä hiljaisten lasten

Ma kärsin sen kurjuudetkin.

Kun ihmiset toistansa kalvaa,

Ma maljaani tyhjentelen.

Kun "puhtaatkin" parjaa ja solvaa,

Ma lauluja luurittelen.

Jos rikkaana oisin, ma muille

Tuon heittäsin rikkauden.

Muun kaiken ma soisinkin heille,

Pait kultani muiskuja en.

Vaan kultain, jos hänkin mun hylkää.

Ma tuostako huolehtimaan?

En; montapa murheista ylkää

Sai malja taas riemuitsemaan.

Näin ruusujen maata ma kuljen

Ja maljaani kallistaen,

Ma murheilta rintani suljen

Vaan taivaista haaveksien.