Читать книгу Runoelmia 2 - Brummer F. F. - Страница 5

"Lemmittyni, miksi on niin murheellinen muotosi?

Miksi taaskin säihkyvät noin tuskan tulta silmäsi?

Eikö Helmin lempi voikkaan huoliasi huojentaa?

Eikö tuota säihkyäkään silmistäsi sammuttaa?"

"Oiva neito, armas neito, kuullos kun ma sanelen:

Murheiselta jos ma näytän, anteeks sitä anelen.

Levotoin on ihmisluonne, vaikea on elon tie.

Kenpä täällä huoletoinna, armahani, aina lie?

Vaan kun tunnen sydämmesi lemmestä noin sykkivän

Ja kun näen huulesi noin suloisesti hymyvän,

Heräjäävi riemun tunne rintahaani paisuvaan;

Silloin olen onnellinen, – lemmi, lemmi, Helmi vaan!"