Читать книгу Runoelmia 2 - Brummer F. F. - Страница 4

Nyt majahani muuttanut

On kumppalikin mulle.

Täst' en oo vielä virkkanut,

Siks kerron sen nyt sulle.

Hän tänne tosin tullut on

Omalla luvallansa,

Mut hän on, raukka, puoleton,

Siis olkoon olojansa.

Ei hänestä, näät, kulloinkaan

Oo mulle suurta haittaa;

Ei moiti ruokaa milloinkaan,

Vaan kaikki hälle maittaa.

Ei haasta riitaa kanssani,

Ei myöskään juorullansa

Hän häiritse mun tointani

Vaan pysyy alallansa.

Se erehtyy, jos häntä vaan

Ken luulee sankariksi.

Hän on, jos sanoa sen saan,

Jo luotu pelkuriksi.

Kun lasiani nelistän —

Kas, kohta hän sen kuuli,

Ja jalkaani jos tömistän,

Hän katoaa kuin tuuli.

Ei tosin meidän virkamme

Oo yhtäläinen juuri,

Mut meidän omaisuutemme

On melkein yhtä suuri.

Ei vuosikautenakahan

Käy meille ahtaaks piiri,

Kun kumppalini – arvaathan —

On pienen pieni – hiiri.