Читать книгу Kristitty: Romaani - Hall Sir Caine - Страница 11

Sisällysluettelo

Martan Viinitarha.

Rakas Rakel täti! — Kerro isoisälle nyt aluksi, että John Storm saarnasi ensi kerran viime keskiviikkona, ja minä olin sitä kuuntelemassa, kuten lupasin. Voi taivas, niitä hetkiä! Hän sekaantui kesken kaikkea — mikä lienee ollut näyttämökuume tai saarnatuolikuume tai jokin muu lemmon leimaus, vaikkei siinä ollut kerrassaan mitään pelättävää, ei muita kuin penkillinen lavertelevia tyttöjä, jotka eivät kuunnelleet sanaakaan, ja muutamia vanhoja, kuulotorvilla varustettuja köpelyksiä. Minä istuin pimeässä takapenkillä, ja osaston johtajan, sisar Allworthyn leveät hartiat peittivät minut suosiollisesti saarnaajan näkyvistä. Sisar Allworthy on "hento todellinen nainen", joka juuri kapuaa Kyöpelin rinnettä ylöspäin. Minulle sanottiin, että saarna oli lyhyt, mutta minä en elämäni ajalla oli lukenut niin monta rukousta, ja hengitykseni oli niin lyhyttä puhkimista ja ähkimistä, että sisaret varmaan luulivat jonkun rakentaneen höyrykoneen takapenkille. Meidän murheellinen herra Storm-raukkamme kävi sen jälkeen täällä sairaalassa, surullinen, syvämietteinen ilme kasvoissa, mutta minussa ei ollut niin paljon pontta, että olisin voinut suoraan puhua hänen saarnastaan, ja siis minä vakuutin hänelle unohtaneeni tulla häntä kuulemaan. Armahtakoon hyvä Jumala minun sieluani senkin valheen tähden!

Te tahdotte tietää miten minä aikani kulutan. Jos te ehkä arvelette, että minä vietän päiväni unelmissa ja yöni laiskuudessa, niin kiirehdin vakuuttamaan, että nousen ylös kello 6, syön ensimmäisen aamiaisen puoli 7, rupean työhön kello 7, syön illallista puoli 10, lörpöttelen kello kymmeneen saakka ja menen omaan huoneeseeni levolle. Kun minä olen vain harjoittelija, pidetään minua enimmiten ulko-osastolla, jossa minun pitää järjestää lääkehuoneessa tarvittavia tavaroita, asettaa sairaat kuntoon lääkärin tutkittaviksi ja sitten toimittaa ne sidottaviksi. Nykyään ovat minun sairaani lapsia, ja minä rakastan niitä, ja sydämeni murtuu, kun minun pitää jättää heidät. Lääkärit eivät aina pidä hyvää huolta heistä, mutta se ei tietysti voi vahingoittaa heitä, koska he ovat alituiseen maailman parhaimman ja oppineimman tohtorin valvonnan alla — nimittäin minun.

Viime lauantaina minä olin ensi kerran läsnä leikkausta toimitettaessa. Herra siunatkoon, minä luulin viimeisen hetkeni tulleen. Onneksi minulla oli siteitä ja sieniä hoidettavana, niin että minä oikaisin selkäni ikäänkuin olisin niellyt rautatangon ja kestin loppuun asti kuin mies. Muutamat varsinaisista sairaanhoitajattarista ovat hirmuisia. Heille tuottaa todellista sydämen iloa, kun he saavat marssia alas operatsionihuoneeseen, eikä mikään voima maailmassa saisi heitä pysymään poissa semmoisesta hauskasta toimituksesta. Lauantaina leikattiin pienen viisivuotiaan pojan jalka, ja nyt kun joku kysyy tuolta kalpeaposkiselta pikku lemmikiltä minne hän menee, sanoo hän menevänsä enkelien luo, sillä siellä hän saa niin paljon pehmeätä porsaanpaistia. Varmaan hän sinne meneekin.

Sairashuoneemme henkilökunta on hyvin suuri, mutta siellä on paljon happamiakin marjoja joukossa. Täällä on lääkeopillinen koulu (jossa on joukoittain sieviä poikia, mutta tytöt eivät saa sanoa sanaakaan heille, ei edes käytävissä) ja lukematon joukko ylilääkäreitä, lääkäreitä ja kirurgeja. Ainoa lääkäri, jonka kanssa me olemme alinomaa tekemisissä, on kotikirurgimme, nuori poika, joka juuri on lopettanut tutkintonsa. Hänen nimensä on Abery, ja lauantaista lähtien on hän tuntenut niin suurta kunnioitusta neiti Glorya kohtaan, että mainittu neiti huoleti voisi vaikka noitua hänen läsnäollessaan (tietysti Manin murteella), mutta sisar Allworthy pitää huolta siitä, etten mitään sopimatonta saa tapahtua, sillä sisar Allworthy aikoo itse tehdä hyökkäyksiä tohtorin selibaattia vastaan. Herra tohtori oli kaiketi laulanut Te Deum'ja leikkauksen jälkeen, sillä yhtäkkiä hän oli hankkinut itselleen oikein juhlahumalan ja tahtoi ruiskuttaa morfiinia sairaaseen, joka juuri oli parantumaisillaan munuaistaudista. Tämä sairas, vanha virtahepo, toisin sanoen saksalainen, Koenig niminen soittoniekka, oli pelosta puolihöperönä. Silloin minä kuiskasin hänelle, että hän olisi nukkuvinaan, ja sanoin sitten tohtorille, että olin hukannut morfiiniruiskun. Mutta herra varjelkoon sitä ryöppyä, minkä sain sisar Allworthyltä!

Eilen oli semmoinen päivä, jolloin sairaitten ystävät saivat tulla heitä katsomaan ja jolloin sairashuoneessakin voi olla hauskaa. He koettivat salaa pistää ystävilleen pieniä makeiskääröjä, joista he epäilemättä itse nauttivat, paljon, mutta jotka ovat kuolettavaa myrkkyä sairaille. Sitten meidän piti hakea esiin tuomisia sairaiden makuuvaatteiden alta ja tutkia myöskin vieraitten taskut. Minun pikku poikani äiti tuli eilen myöskin, ja minä huomasin hänen povellaan niin kummallisen suuren kasvannaisen päällystakin alla, että käsitin operatsionin varsin tarpeelliseksi. Ei se ollut muuta kuin tuores torttu, höystetty sitrunan kuorilla. Minä vedin sen esille uhkaavana kuin ukkospilvi. Mutta äiti alkoi itkeä sanoen, että hän oli itse leiponut sen Johnnielle, ja sitten — no niin, sisar Allworthy ei kiittänyt minua!

Mutta minä en välitä siitä, miten minua täällä pidellään sillä olenhan Lontoossa, ja Lontoossa oleminen on elämää, ja elämä on Lontoossa olemista. En ole vielä nähnyt paljoa kaupungista, kun näet minulla on vain kaksi tuntia loma-aikaa, kello kymmenestä kahteentoista, ja silloin ennätän vain pistäytyä puistossa ja sen lähiseutuvilla, aivan kuin kyyhkysen poikanen, jolta on siivet leikattu. Mutta minä katselen suurta, uutta maailmaa täältä ison mökkini ikkunasta, näen vaunut puistossa ja ratsastajat hevostensa selässä. Lontoossa on vallan uusi tapa tervehtiä. Ensin nostetaan käsi noin olkapään tasalle ja sitten huojutetaan sitä vaakasuoraan suuntaan, ikäänkuin tahdottaisiin työntää kyynäspäätä esille. Kun sitten aloitetaan puhua, sanotaan: "Minä—ä—ä", aivan kuin olisi puuroa suussa. Mutta se on niin hirveän sievää. Liikenteen aiheuttama jyrinä on kuin musiikkia ja minä olen kuin sotahevonen, joka tahtoisi marssia sen tahdissa. Kuinka suloista on olla nuori ja elää maailmassa, joka on niin täynnä ihanuutta! Ja jos vielä päälle päätteeksi ei ole niin varsin ruma, niin — sitä parempi.

Kaikki sairaanhoitajattaret elävät odotuksen houreessa. Kohta päästään tanssiaisiin. Ne pidetään Bartimeus-sairaalassa, jossa on tavallista suurempi luentosali, ja siellä tulee olemaan äärettömän hauska. Koko maailma tulee sinne — koko sairashuonemaailma, ja jos minä Vain voin pukeutua kyllin hurmaavasti, niin näyttäisin tälle siunatulle Lontoolle millainen täydellinen enkeli Glory on. Tämän kuun 24 p:nä minulla on koko päivä vapaa. Silloin aion olla ulkona kello kymmenestä aamulla kymmeneen illalla. Minä tulen aivan hulluksi kun ajattelen sitä. Ja kun ensi kerran pääsen syöksähtämään Lontoon elämään, Pidätän varmaan henkeäni aivan kuin hyppäisin alas Greg Malinin jyrkänteeltä…

Glory.