Читать книгу Kristitty: Romaani - Hall Sir Caine - Страница 17

Sisällysluettelo

Martan Viinitarha.

Oi, taatto taivahinen! Armahda minun vaivaista sieluani! Oh, rakas isoisä! John Storm on katkonut kaikki siteet vihdoinkin! Tämä mies ei ole koskaan ollut rauhan julistaja eikä sovinnon rakentaja, mutta siunatkoon sentään, jos olisitte kuulleet hänen saarnansa kirkossa sunnuntaiaamuna! Minä olen hurskas ja nöyrä nainen sydämeni syvyydessä ja koetin siksi muuttaa litaniaa niin vähän kuin mahdollista ja mutisin alusta loppuun asti "Oi Herra, sulje meidän suumme", mutta se ei vaikuttanut mitään, ja seurauksena on, että koko maailma nyt huutaa ja murisee John Storm raukalle aivan kuin hän olisi käynyt näpistelemässä koko kristikunnan taskuissa.

Se koski ihmisten siveellisyyttä. Teksti oli viaton kuin vastasyntynyt lapsi: "Herätkää ylös hurskaasti ja älkää syntiä tehkö." Ja kun hän alkoi tavalliseen tuttuun tapaan, niin uskoivat tietysti rakkaat vanhat tädit, että nyt hän oli viritetty kuin soittorasia ainakin, joka juuri oli aloittamassa soittoaan. Siis he kyyristyivät mukavasti penkkiinsä arvellen varsin hyvästi voivansa hiukkasen torkahtaa ennen vuorolaulua. Ihmisessä on kaksi luontoa, aloitti saarnaaja, ja ihmisen ruumis voi olla hyvä tai paha, aina sen mukaan, henkisetkö vai lihalliset mieliteot sitä vallitsevat. Sitten seurasi kaikki nuo vanhat, hyväksi tunnetut ja tunnustetut totuudet, tiedäthän. Mutta sitten hän siirtyi Jesaiaan, siihen paikkaan, jossa vanha tyytymätön profeetta on pahoillaan siitä, että Siionin naisväki ei tahdo pukeutua aivan homssantuun tapaan, muistathan sen kohdan. "Vaviskaa te naiset, jotka olette levollisia, riistäkää pois vaatteenne ja pukeutukaa säkkiin!" hän pauhaa ja lähtee liitelemään yläilmoissa kuin pyrstötähti, jolla on nykyajan muotinainen pyrstönään. Jos avioliitto meidän aikoinamme ei aina merkitse samaa kuin yksiavioisuus, niin ketä siitä on pääasiallisesti syytettävä? Miehet ovat ylipäänsä niin puhtaita kuin naiset vaativat heitä olemaan, ja jos miesten elämä on huonoa, niin syynä siihen on useinkin se, että naiset eivät vaadi heiltä puhtautta. Vaviskaa te naiset, jotka olette levollisia ja sanokaapa miksi sallitte tytärtenne mennä naimisiin semmoisten miesten kanssa, jotka todellisuudessa jo ovat ennestään naimisissa? Repikää rikki vaatteenne ja hävetkää noitten naisraukkojen edessä, jotka ovat olleet teidän tytärtenne miesten ensimäisinä vaimoina, ja noitten lasten edessä, joita sellaiset miehet hylkäävät ja unohtavat. Kuljettaessanne viattomia tyttäriänne huveihin ja kemuihin te kuljetatte heidät vain huutokauppakamariin, ja pukiessanne ja koristellessanne heitä te vain valmistatte heitä huonojen miesten ostotavaraksi. Viime viikolla oli eräs korkeasukuinen hyväntekeväisyys-apostoli saanut Lontoon itäosasta käsiinsä vaimon, joka koetti myydä tytärtään. Kuinka kauheata! huusi jokainen, mikä häpeä yhdeksännelletoista vuosisadalle! Mutta tuo kurja olento oli vain menetellyt parhaan vakaumuksensa mukaan onnettoman lapsensa hyväksi, kun sen sijaan täällä, näissä piireissä, näitten samain hyväntekijäin vaimot silmät avoinna ja omatunto sivistyneenä menettelevät joka päivä samoin — aivan samoin!

Kun mammat näin olivat saaneet saatavansa, tuli herttaisten pikku tyttöjen vuoro. Pukeutukoot hekin säkkiin ja peittäkööt kasvonsa. Miksi he suostuvat myytäviksi? Se tyttö, joka menee naimisiin miehen kanssa nimen tai aseman tai muitten maallisten etujen tähden, ei ole ollenkaan parempi kuin mikä katutyttö tahansa. Hänen tekonsa on juuri samanlainen ja kaiken järjen ja oikeuden mukaan hän saisi kantaa samaa nimeä.

Voi, voi, voih! Minä kerroin kuinka hän silloin ensimmäisellä kerralla lopetti ennen aikojaan, mutta viime sunnuntai-aamuna, vaikka olinkin vähän parannellut litaniaa, olisi minun ollut aivan yhtä turha toivoa Niagaran keskeyttävän juoksunsa ennen aikojaan tai yhdeksäntoista jalan korkuisen nousuveden keväällä lakkaavan tulvimasta. Sinä olisit myöntänyt, että hänen kasvonsa olivat kuin tulessa, ja nuo suuret silmät loistivat kuin Peelin sataman punaiset lyhdyt.

Saarnatuolikaunopuheliaisuus! Minä en tiedä mitä se on, mutta tällaista en ollut sinä ilmoisna ikänä kuullut. Minä alan ajatella, että pääasiallinen erotus saarnaajien välillä on siinä, millä tavalla tuli heissä hehkuu kuoren alla. Muutamissa se palaa niin hiljakseen, ettei se lämmitä edes pintaakaan eikä sillä saisi edes pientä kattilaa kiehumaan, mutta toisissa — ooh katsokaa! Se on tulivuori, josta laava syöksyy esiin virtanaan.

Voi armias, kuinka minä itkin! "Tyttäreni, lapsukaiseni, millainen kana sinä olet!" sanoin itselleni, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Hänen äänensä oli karkea kuin korpin ja joskus olisi luullut hänen sydämensä pakahtuvan.

Entä seurakunta! Olisit nähnyt, kuinka näyttämö muuttui! He olivat tulleet kirkkoon kumarrellen ja hymyillen ja kuiskaillen lempeästi, kunnes koko kirkko oli aivan kuin aurinkoinen meri; mutta he menivät ulos kuin koillismyrsky, ja ukkonen jyrähteli ja yksi mies oli suistunut iäksi aaltoihin.

Ja koska John Storm oli pistänyt jalkansa pälkähäsen, niin tietysti piti Glory Quaylen myöskin pistää varpaansa sinne. Keskikäytävää alas astuessaan muutamat noista hurskaista Siionin tyttäristä, jotka näyttivät siltä kuin olisivat mielellään "noituneet kiukusta", mutisivat kaikki Jeremian valitusvirret. Kuka olikaan tuo, joka uskalsi noin puhua ihmisille! Ei kukaan ikinä ollut kuullut hänestä, ei kukaan muu kuin ehkä hänen oma äitinsä. Ja portilla seisoi lihava, vanha marakatti samettikaapussa selittäen, että se oli vallan hävytöntä ja että hänen oli täytynyt mennä kesken saarnaa ulos. Minkä johdosta Glory, jota pahuuden ja vallattomuuden henki vielä ei ollut jättänyt, sanoi: "Niin juuri piti menetelläkin, armollinen rouva. Te ette ollut ainoa, jonka täytyi lähteä kirkosta keskellä saarnaa." "Todellako? Kuka sieltä myöskin läksi?" kysyi tämä naisfariseus. "Perkele, armollinen rouva", sanoi Glory jättäen rouvan sitä luuta pureskelemaan.

Nyt on käynyt selville, että tuo vanha samettikappainen immyt on tämän sairashuoneen mahtavia suojelijoita, joten kaikki ennustavat minulle rajuilmoja. Mutta pyh! Vuorilla on syömmeni, siellä se on! Vuorilla on syömmeni, oon pelvoton!

John Storm saa myöskin vastata sanoistaan. Kerrotaan kanonikon odottaneen häntä sakaristossa, mutta John oli kuin salamoiva ukkosilma astuessaan alas saarnatuolista, joten kanonikko-parka piti parhaana puida nyrkkiä vain housuntaskussa odottaen otollisempaa aikaa. Kaikki lordit ja ministerit ja koko hienoin hienosto näkyi olleen kirkossa, ja Lontoossa pidetään erittäin pyhänä sitä etiketin sääntöä, ettei hirtetyn talossa saa puhua nuorasta. John-rukka puhui heille vielä hirsipuustakin. Se oli kamalaa, vaikka kyllä hänellä oli omat syynsä menettelyynsä. Hän ei ole käynyt täällä sairashuoneessa sen perästä, mutta minä olen varma siitä, että hän pitää hienoa väkeä hiukan silmällä, ja olkootpa nuo keitä tahansa, niin lyön vetoa viimeisestä pennistäni, että he kyllä ansaitsivat sen, minkä saivat.

Mutta hei, hoo! Olen vallan hengästyksissä, enkä ole joutunut vielä kertomaan tanssiaisista. Minä olin siellä! Muistathan, että veisasin valituksia siitä, ettei minulla ollut tarvittavia koristuksia. Tunnustan, että mainitsin tuon asian myöskin rukouksissani: "Oi, Herra, ole laupias minulle tämän ainoan kerran ja anna minun näyttää sievältä!" Hän kuuli minua. Hän pani tämän viinitarhan pomojen päähän sen tuuman, että "hoitajattarien piti esiintyä hoitajattarien tanssiaisissa säädetyssä hoitajatarpuvussa." Siis minun kaapuni ja myssyni ja harmaa pukuni ja esiliinani peittivät koko syntisen olentoni.

Olisit nähnyt Gloryn sinä iltana, isoisä! Hän oli silloin punaisempi kravun poikanen kuin milloinkaan ennen, mutta hän pisti valkoisen ruusun porkkananpunaisiin kiharoihinsa, ja ai armias, kuinka ihana hän oli! Tietysti hän tutustui "ylhäisempään seurapiiriin" ja tanssi koko maailman kanssa. Mahtava kirurgi, kuka lie ollut, avasi tanssiaiset Bartimeus-sairaalan johtajattaren kanssa, joka kiikkui hänen käsivarrellaan kuin nukke pesuammeessa, mutta pian tuo mahtava mies huomasi miten ihmeellinen, hurmaava olento Glory oli, ja heti kun olin leijaillut valssia herttaisen ukon kanssa, lentelivät nuorten miesten sydämet kuin hetaleet valkoisen alushameeni liepeissä — se oli vallan uusi ja sievä, sitä tilaisuutta varten tehty.

Mutta ihmeellisintä oli se, että eräs henkilö Man-saarelta putosi kuin pilvistä eteeni. Se oli se pikkuinen englantilainen poika, Drake, joka oli yhtaikaa katkismusluokalla, mutta nykyään hän on komein ja kaunein nuori herra Lontoossa. Kun hän esittelytti itsensä, odotti hän varmaan, että minä hämmästyisin kuoliaaksi tai ainakin tulisin hupsuksi, ja tietysti minä vallan vapisin, mutta muutoin käyttäydyin kuten järkevä henkilö ainakin. Hän katsoi minuun aivan kuin sanoakseen: "Teistä on todellakin kehittynyt komea nuori neitonen ja minä ihailen teitä suuresti!" Ja minä katsoin häneen ikäänkuin vastatakseni: "Aivan oikein, nuori herraseni. Minä todellakin halveksisin teitä, jos mielipiteenne olisivat toisenlaiset!" Kun siis olimme samaa mieltä siitä ainoasta asiasta, jota maksaa ajatella (s.o. minusta), käyttäydyin koko ajan viehättävästi häntä kohtaan ja annoin hänelle anteeksi senkin, että hän loppujen lopuksi otti valkoisen ruusuni minulta.

Herra Drakella on ystävä, joka on aina hänen kanssaan. Hän on hoikka kuin aidanseiväs ja omistaa kuusitoista lintukoiraa ja kolme papinvirkaa ja käy puettuna (arkipäivin) puvussa, jossa on niin suuret kuviot, että ne eivät mahdu yhden miehen pukuun vaan loput niistä pannaan toisen miehen takkiin. Hänen nimensä on lordi Robert Ure, ja minä aion tästälähin antaa hänelle nimeksi lordi Bob, sillä koska hän on niin kevytmielinen henkilö, täytyy minun ruveta ankaraksi. Minä tanssin hänen kanssaan tietysti ja koko ajan hän kertoi herra Draken ihmeellisestä tulevaisuudesta, jolloin luvattu maa oli oleva hänen edessään, ja hän viittaili vähän siihenkin suuntaan, että ei olisi ollenkaan hulluimpaa olla rouva Josuana. Arvelepas! Glory oli valloittanut tuommoisen seurapiirin johtajan! Ja ellen minä olisi mennyt noihin sairashuoneen tanssiaisiin, olisi yhdeksännentoistavuosisadan historia ollut toisenlainen!

Ensi viikolla he vievät minut jonnekin, joka on vielä paljoa suurenmoisempaa kuin tanssiaiset, mutta minä en kerro siitä vielä mitään, paitsi sen verran, että minä makaan valveilla yökaudet ajatellen sitä. Mutta

"Sä luja vankka maa,

Äl' askelteni astuntaa sa kuule,

Etteivät itse kivetkin ne kielis

Mun teistäni! —"

Nyt on jo myöhä ja minä olen juuri menossa nukkumaan. Hyvää yötä! Suudelmia tädille ja tervehdykseni kaikille! Sinä voit todellakin vaikka kauhalla jakaa rakkauttani kaikkialle, sillä se on niin halpaa nyt ja varastossa on loppumattomat määrät.

Oh, minä unohdin kertoa, mitä tapahtui minun tullessani tanssiaisista kotiin. Oli kauhean myöhä ja herrat olivat saattaneet meidät kotiportille, mutta siellä olikin odottamassa John Storm, kasvot vakavina ja levottomina, nähdessään meidät varmassa satamassa. Hän oli suuttunut minuun eikä ollenkaan koettanut sitä salata. Mutta kun minä huomasin, että hän siitä syystä oli epäkohtelias herroille, jotka saattoivat meitä, jouduin paholaisen juonien ja ansojen uhriksi ja puhkesin nauruun. Siinä samassa tuli sisar Allworthy, kohotti huuliaan ja näytti minulle torahampaitaan.

Se oli kumminkin ihmeellinen yö, enkä eläessäni ennen ole ollut niin onnellinen, mutta siitä huolimatta itkin kunnon tavalla vuoteellani. Liian paljon vettä sulla, Ophelia raukka! Sanotaan, että samassa henkilössä voi olla kaksi olentoa, mutta minussa on kaksisataa ja viisikymmentä ja jokainen heistä tahtoo tehdä eri lailla. Ohhoi-jaa! "Vanha, hyvä kirja", sanoo, että vaimo luotiin miehen kylkiluusta, Ja joskus minusta tuntuu kuin tahtoisin palata tuohon vanhaan olopaikkaani takaisin.

Glory.

J.K. — Minä kirjoitan teille täydellisen ja tarkan kertomuksen siitä suuresta tapahtumasta ensi viikolla, jahka se on tapahtunut. Elä viattomassa tietämättömyydessä, ukkokulta, kunnes kaikki on ohi. Teidän ei tarvitse silti syödä aterioitanne pelossa ja vavistuksessa, eikä myöskään aamupuuroanne. Mutta minä palan kiihkosta kunnes se ilta joutuu ja tahtoisin juosta sitä vastaan.

"Jos tehtynä se olis tehty, paras

Se olis oitis tehtynä —"

Sinä näet, että minä osaan Shakespearea.