Читать книгу Tuhlaajapoika - Hall Sir Caine - Страница 12

Sisällysluettelo

Varhain seuraavana aamuna Magnus pistäysi hallitustaloon ja astui Oskarin kamariin. Hän tapasi tämän kynä kädessä istumassa kirjoituspöydän ääressä, tyhjä paperiarkki edessään ja revittyjä lappusia ylt'ympärillään, kuin olisi turhaan yritellyt kyhätä kirjettä. Veljekset tervehtivät toisiaan kankeasti ja koko keskustelun aikana kumpikaan tuskin katsoi toistaan kasvoihin.

"Tulin sanomaan sinulle", aloitti Magnus kirjoituspöydän sivuun istuutuen ja katseensa lattiamattoon kiinnittäen, "tulin sanomaan sinulle, että näen keinon — luulen näkeväni keinon pulasta päästäksemme."

"Mikä se on?" kysyi Oskar, vakaasti tuijottaen edessään olevaan puhtaaseen paperiin.

"Siihen suunnitelmaan ei Thora kuulu ollenkaan, eikä se luo minkäänlaista varjoa sinuun; älä siis kysy mikä se on. Aion sitä huomenna koettaa, ja jos se onnistuu, niin seuraukset kohtaavat minua — yksistään minua — eikä siitä tule kenellekään muulle haittaa ja hankaluutta."

Oskar kumarsi päätään paperiarkkiin päin eikä virkkanut mitään.

"Mutta ennenkuin astun aikomani askeleen, tahdon saada varmuuden siitä, että tulokset ovat sen arvoisia. Siksi olen nyt tässä — saavuin tekemään sinulle muutamia kysymyksiä."

"Mitkä ne ovat?" kysyi Oskar.

"Ne ovat hyvin arkaluontoisia ja mieskohtaisia, mutta minulla luullakseni on oikeus tehdä ne aikeitteni perustuksella", sanoi Magnus ja jatkoi lujemmalla äänellä: "ja myöskin oikeus saada niihin vastaus."

"Kysy", äännähti Oskar.

"Tahdon ensinnäkin tietää, naitko Thoran, jos saan hänet päästetyksi lupauksestaan?"

"Ihan varmasti — jos hän minut ottaa — kyllä."

"Muistanet eilen sanoneesi, että rakkaus — molemminpuolinen rakkaus — on oikean avioliiton ainoana pohjana. Kenties sen unhotin omassa asiassani, mutta en saa sitä sivuuttaa nyt. Ei siis riitä se, että Thora sinua rakastaa; sinun on rakastettava Thoraa — sinä rakastat häntä?"

"Niin teen."

"Tunteesi on ollut lyhytaikainen — oletko varma siitä, ettei se ole haihtuva houre?"

"Aivan varma."

"Juhlallisen askelen astuu kaksi ihmisolentoa sitoutuessaan yhteen, kuten Thora sanoi, myötä- ja vastoinkäymisiin, kunnes kuolema heidät erottaa — et sitä pelkää?"

"En."

"Rakastat häntä aina?"

"Aina", vastasi Oskar.

"Olet ottanut lukuun kaiken, mitä se maksaa ja mitä siitä seuraa?"

"En tiedä mitään maksamisista enkä seuraamuksista, Magnus. Tiedän vain rakastavani Thoraa kaikesta sydämestäni ja sielustani ja pyhittäväni koko elämäni hänen onnelleen, jos hänet vapautat ja hän suostuu ottamaan minut miehekseen."

Magnus siirrähti tuolillaan, rykäisi ja aloitti uudelleen.

"Thora on suloinen, hyvä tyttö", hän sanoi, "paras ja suloisin tyttö koko maailmassa, mutta hän on yksinkertainen islantilaisneito eikä ole milloinkaan käynyt maansa ulkopuolella. Ei hän ole sinun kaltaisesi, ja jos hänet Englantiin viet, niin hän ei ole sikäläisten ystäviesi kaltainen. Oletko sitä ajatellut? Oletko valmis tyytymään hänen kasvatuksensa ja sivistyksensä vajavuuksiin? Kestääkö rakkautesi kaiken sen pingoituksen, mitä moinen avioliitto aiheuttaa?"

Nyt oli Oskarin vuoro rauhattomana kääntelehtiä istuimellaan. "Miksi teet tuollaisen kysymyksen, Magnus?"

"Kestääkö?" kertasi Magnus tiukemmin.

"Luulen sen todella kestävän."

"Mutta kestääkö se?" tiukkasi Magnus tuimasti.

"Kestää", sanoi Oskar.

Kotvasen vaiti oltuaan lausui Magnus tyynesti:

"Haluaisin vielä tiedustaa sinulta paria kolmea seikkaa ja niitä kysyn yhtä paljon sinun kuin Thoran vuoksi."

"Jatka", virkkoi Oskar.

"Thora on nykyään kuin ainoa lapsi ja vanhan isänsä lemmikki. Jos hän haluaisi tytärtään naineenakin jäämään Islantiin, niin suostuisitko lopun ikääsi elämään täällä?"

"Jos johtaja Nielsen sen asettaisi ehdoksi — kyllä."

"Luonnollisesti on meidän isällämme joitakin suunnitelmia, kustannettuaan niin paljon kasvatukseesi, ja sinullakin on omat aikeesi ja pyrintösi, mutta jos nämä joutuisivat rakkautesi tielle, jos ne kiusaisivat sinua pois Thoran luota, niin olisitko valmis luopumaan niistä?"

"Tietenkin olisin."

"Olet varma siitä?"

"Olen varma siitä — nimittäin — olisihan tietysti tukalaa — heittää koko elämänsä aikeet ja pyrinnöt — mutta jos ne joskus, kuten sanot, joutuisivat rakkauteni tielle, kiusaisivat minua pois Thoran luota — kiusaisivat minua jättämään hänet, mennäkseni Englantiin, esimerkiksi —"

"Tahi johonkin muuhun maahan, tahi jonkun muun naisen luokse?"

"Se ei ole mahdollista, Magnus."

"Mutta jospa olisi?"

"Minä en menisi", sanoi Oskar.

"Joten, jos minä luovun Thorasta ja hän suostuu sinulle, ei mikään eikä kukaan pääse häiritsemään hänen onneaan?"

"Ei mikään eikä kukaan", toisti Oskar.

"Kirjoita se siis", käski Magnus napauttaen kirjoituspöydällä olevaan paperiin.

"Kirjoita?"

"Hänelle, ei minulle. Jos olet kaikesta tästä varma, niin ethän arkaile pistää siitä mustaa valkealle."

"En arkaile, mutta ei kannata kirjoittaa sitä Thoralle."

"Miks'ei?"

"Siksi että hän eilen sinun mentyäsi sanoi antaneensa lupauksensa sinulle ja olevansa pakotettu sen pitämään, vaikka hänen sydämensä olikin minun."

"Hän sanoi sinulle noin?"

"Niin teki."

Magnus epäröi kotvasen ja virkahti sitten eilisellä tukahtuneella äänellään: "Kirjoita se kuitenkin, niin minä vien kirjeen."

"Tarkoitat sitä todella, Magnus?"

"Niin."

"Päästät hänet lupauksestaan ja puhut puolestani?"

"Laadi kirjeesi", lausui Magnus käheästi.

"Sinäpä olet kelpo veikko! Saat minut ajattelemaan kehnoa käytöksestäni ja toivottelemaan, etten olisi sinä ilmoisna ikänä palannut Englannista. Mutta enpä sentäänkään voi sitä toivotella, sillä Thoran rakkaus on nyt koko maailmani ja tekisin mitä tahansa sen säilyttämiseksi. Mutta jos olen tehnyt sinulle vääryyttä, niin en tiedä mielipahani ilmaisemiseksi sen parempaa tapaa kuin asettaa sinun käsiisi kalleimmat asiani. Kirjoitan kirjeen heti, Magnus. Koetin kahteenkymmeneen kertaan turhaan sepittää sitä, mutta nyt voin ja tahdon sen tehdä."

Oskarin kynän kiitäessä paperiarkilla istui Magnus kumarassa, kengänkärjellä kaivellen lattiamaton kuvioita. Tuima taistelu riehui sydämessä vielä nytkin, sillä paholainen tuntui kuiskuttelevan hänen korvaansa: "Mitä aiotkaan tehdä? Etkö kuullut — Thora oli päättänyt pitää lupauksensa? Menetkö taivuttelemaan häntä luopumaan siitä? Et jaksa kestää tätä kaikkea — et mitenkään!"

Kirjeensä lopetettuaan Oskar antoi sen Magnukselle ja sanoi: "Tässä se on. Luullakseni se lausuu kaiken, mistä puhelimme, vaikka vähemmän kuin hitusen siitä, mitä tunnen. Varma kuitenkin olen siitä, että hän kuuntelee sinua; mutta jollei hän sitä tee — jos hän lähettää minulle saman vastauksen —"

"Niin mitä silloin teet?" kysyi Magnus seisahtuen ovelle.

"Silloin palaan ensimmäisellä höyrylaivalla Englantiin ja pyydän sinua olemaan kellekään hiiskumatta tapahtuneesta."

Valon välkähdys leimahti Magnuksen kasvoille ja hiutui sitten hiljalleen pois.

"Mutta en voi vielä sitä harkita, Magnus, kunnes kuulen käyntisi tuloksen. Mene hänen luokseen, puhu hänelle, sano, ettei hän ole vastuussa isänsä tekemästä sopimuksesta; rukoile häntä säästämään tuholta oma elämänsä ja minun. Teetkö sen?"

"Teen."

"Jumala sinut palkitkoon, veikkoni! Olet parhain veli mitä voi ajatella. Älä viivy liian kauan. Elän hädin paluuseesi saakka. Pelasta minut jännityksestäni niin joutuin, kuin suinkin kykenet, Magnus. Jospa vain tietäisit, kuinka hellittämättömästi rakastan tuota pikku tyttöä ja miten paljoa hänen vastauksensa minulle merkitsee —"

Mutta Magnuksen tuskaiset kasvot olivat jo kadonneet oven taakse.

Porrasten alipäässä tapasi hänen äitinsä hänet ja sanoi: "Oletkin siis koko ajan ollut ylikerrassa Oskarin luona. Isäsi haeskeli sinua johtajan kanssa joka paikasta. Heillä oli lakimiehet luonansa kaiken aamua, ja he olisivat sinun kanssasi jostakin neuvotelleet. Nyt lieneekin jo kaikki kunnossa, joten ei enää ole siitä huolta. Mutta siunaa ja varjele, sinäpä vasta näytät kalpealta ja kuihtuneelta, Magnus! Vuoristossa työskenteleminen ei ole ollut sinulle hyväksi, ja sinun täytyy välttää sitä."

Magnus selitti olevansa kiireellä asialla ja riensi johtajan asuntoon. Kiiruhtaessaan pitkin katuja Oskarin kirje povitaskussaan ja hermostunein sormin sitä painellessaan hän kuuli jälleenkin paholaisen kuiskuttelun, joka äsken oli häntä houkutellut: "Hävitä se! Etkö kuullut hänen uhkaavan lähteä maasta? Anna miehen mennä! Kirjeestä ei saa tietoa yksikään sielu! Ei Thorakaan koskaan kuule siitä mitään! Ja Oskarin mentyä Thora täyttää sinulle antamansa lupauksen! Anna hänen se täyttää! Jollei hän sinua nyt rakasta, niin oppiipa tuonnempana rakastamaan. Ja jollei oppisikaan, niin sinun hän olisi kuitenkin; sinä omistaisit hänet, ja kenellä on suurempi oikeus? Hävitä se! Hävitä."

Mutta hänen hyvä enkelinsä tuntui sanovan vastaan:

"Mitä hyödyttää saada naisen ruumis, jollet voita puolellesi hänen sieluansa? Se on himoa, ei rakkautta; ja ainakin on liian myöhä sitä ajatella. Ratkaistavanasi on perin yksinkertainen kysymys — rakastatko itseäsi enemmän, kuin rakastat Thoraa, vai Thoraa enemmän kuin itseäsi?"

Ja sitten tuntui paholainen taasenkin härnäilevän: "Oletpa narrin asialla! Jos voitat, niin menetät; jos menetät, niin voitat. Jos suostuttelet Thoran säilyttämään onnensa, niin tuhoat omasi! Jollet taivuta häntä ottamaan Oskaria, niin sinä saat hänet! Oletko mies? Onko sinussa tilkkaakaan kuumaa verta?"

Taistelu oli ankara, mutta Magnus päätti toimia tytön onneksi ja omaansa vastaan, hokien itselleen joka askelella: "Eteenpäin; tahdot Thoran onnea, suorita siis toimesi; se on kyllä raskas, mutta eteenpäin, eteenpäin!"

Hän saapui johtajan talolle vankat raajat allaan notkahtelevina ja tuhkanharmailla kasvoillaan hikihelmet.