Читать книгу Tuhlaajapoika - Hall Sir Caine - Страница 15

Sisällysluettelo

Seurue kuunteli tarkkaavasti, ja jokaisen pykälän lopulla äänteli kuvernööri, joka piteli päätään käden varassa ja tuki kyynärpäätänsä pöytään: "Hyvä!" "Varsin hyvä!" "Jalomielistä!" "Kerrassaan jalomielistä!"

Lakimiehen lopetettua nojautuivat muut vanhemmat ihmiset tuolinsa selkää vasten ja hengähtelivät tyytyväisinä mutta kuvernööri nousi seisaalleen, astui lattian poiki johtajan luo ja pudisti häntä kädestä, sanoen: "Aivan sinun tapaistasi, veikko!"

Johtaja oli mielissään asiakirjan vastaanotosta; hän vilkastui ja kävi melkein leikkisäksi. Vasaramiestä matkien hän huusi: "Kuka tarjoaa enemmän? Menee siis — ensimmäinen — toinen — kol —"

"Maltahan!" sanoi kuvernööri. "Ehkä on parempi kysyä nuorikkojen omaa mieltä? Hepä lopultakin ovat varsinaiset asianomaiset, ja vaikka lehmä harvoin potkaisee sille apilasta kannettaessa —"

Ympärillä naurahdeltiin, päät nyökkäilivät ja kuului mutistuja hyväksymisiä: "Aivan niin!" "Muodon vuoksi!"

"Hyvä on. Thora, mitä sinä sanot?" kysyi johtaja odottaen ihastunutta hyväksymistä, mutta Thora vain arasti vastasi:

"En tiedä. Kysy ensin Magnukselta, isä!"

"Kernaasti, rakkaani — Magnukselta ensin, sehän onkin oikea järjestys. Mitä sanot, Magnus? Mitään huomautettavaa? Mitään pikku parannusta ehdotettavana? Mitä pidät sopimuksesta?"

Syntyi vanhempia ihmisiä oudostuttava tukala äänettömyys, ja sitten tapahtui odottamaton ihme. Magnus, joka oli istunut pää kumarassa, nosti vaaleat ja päättäväiset kasvonsa ja vastasi:

"En ollenkaan pidä tästä sopimuksesta, johtaja, enkä voi kirjoittaa sen alle."

Vanhemmat ihmiset vilkuivat ällistyneinä toisiinsa, epäillen tokko olivat kuulleet oikein, mutta Thora ja Oskar alkoivat ymmärtää ja näyttivät väkinäisin ponnistuksin yrittävän tointua. Johtaja ensimmäisenä malttui ja kysyi hieman alentuva sävy äänessään:

"Niinkö? Luulin hiukan tuntevani näitä asioita; mutta jos arvelet voivasi laatia asiakirjan parempaan muotoon, Magnus —"

Mutta silloin puuttui puheeseen kuvernööri. "Tietenkin jokin vähäpätöinen seikka", huomautti hän lauhkeasti. "Magnus kyllä selittää. Mitä kohtaa vastustat, poikani?"

Oli jälleen jännittynyt äänettömyys, ja sitten sanoi Magnus järeällä äänellä:

"Tämä sopimus vaatii minua asumaan koko ikäni Islannissa — se on orjuutta, enkä siihen alistu."

"Mutta, rakas Magnus", selitti Anna, "etkö näe sen syytä? Oikeastaanhan on Thora johtajan ainoa tytär — hänen ainoa lapsensa — ja jos hän poistuu, niin kuka on häntä sen koommin ilahduttamassa, hänen kotiansa sulostuttamassa? Ole järkevä, Magnus!"

"Anna, puhukoonpahan nuori mies loppuun", arveli johtaja. "Hänellä saattaa olla muitakin vastaväitteitä. Onko sinulla?"

"On", vastasi Magnus. "Tämän sopimuksen mukaan tulen Thoran naidessani liikekumppaniksenne, mutta ainoastaan neljänneksellä. Kumppanuus on kumppanuus, ja missä kumppanuksia on kaksi, siellä pitäisi olla kahtiajako — minä tahdon puolet."

Seurue kuunteli tyrmistyneenä, ja johtaja purskahti nauruun. "Miks'ei?" ivasi hän. "Ei hätä lakia lue. Vävyn saanti on minulla niin lujassa, etten saisi hevillä paljoksua."

"Ystäväni", sanoi kuvernööri, "älkäämme kiivastuko. Kenties ei Magnus ole lausunut tarkoitustaan kyllin selvästi."

"Ei enää selvemmästä apua. Hän vaatii tasanjakoa. Mutta kenties ei siinä kaikki. Onko vielä muuta?"

"Onpa kylläkin, johtaja", pitkitti Magnus hieman ärhentelevästi. "Sopimuksessa määrätään, että teidän vetäytyessänne pois liikkeestä tulee minun se ottaa haltuuni, mutta saan ainoastaan kolmanneksen voitosta — minun täytyy saada kaksi kolmannesta!"

"Vai — niin!" ihmetteli johtaja. "Tiedätkös, minusta oli kolmannes anteliasta, kun päästän sinut perustamaani liikkeeseen, jatkamaan sitä sitten minun varastollani ja pääomallani."

"Kerrassaan anteliasta!" huokasi kuvernööri, otsaansa pyyhkien. "Mutta Magnus on hidas — hidas sekä ajatuksiltaan että puheessaan. Hänellä kait on jokin selitys. Mitä tarkoitat, Magnus? Älä hätäile ja puhu selvästi."

"Tarkoitan sitä", selitti Magnus, "että vaihtokauppa piankin surkastuu Islannissa. Johtajan peräytyessä — ja ehkä ennemminkin — ei hänen liikkeensä ole minkään arvoinen — ei edes nimeään ansaitseva, sillä se jää tyhjääkin turhemmaksi. Tulee luotavaksi uusi liike, ja jos minun se tulee luoda, niin on minun saatava kaksi kolmannesta voitosta, ja luovutan johtajan rahojen koroiksi kolmanneksen."

Johtaja alkoi menettää malttinsa. "Miksi mitään?" huudahti hän. "Miks'ei minua järkiään potkaista pellolle? Ei kannata koiraa iskeä juustolla, kun on ruoska käsillä."

Seurue murahteli Magnusta vastaan, mutta kuvernööri ryhtyi taasenkin välittäjäksi. "Magnus", hän nuhteli, "liian lievää on sanoa, että kummastelen käytöstäsi. Johtaja on ollut sinua kohtaan rajattoman uhraavainen, mutta syvinkin kaivo on tyhjennettävissä, ja jos menet pitemmälle —"

"Pitemmälle!" tokaisi johtaja. "Mikäpä häntä pidättelisi! Eivät ole tuuli ja korsi tasaväkisiä, mutta miks'ei hän minua sentään vielä pikkuisen tuivertelisi? Onko muita vaatimuksia?"

"On", vastasi Magnus silmäänsä räpäyttämättä. "Sopimuksessa määrätään vaimoni perimään isänsä kuoltua puolet omaisuutta — hänelle tulee kaiken jäädä."

"Hyvä Jumala!"

Huudahdus tuntui puhkeavan jokaisen huulilta yleisessä mielipahan purkauksessa, joka vaatimusta seurasi.

"Unissasiko puhut?" päivitteli kuvernööri. "Unohdatko että johtajalla on toinenkin tytär?"

"Olkoonpa vain", väitti Magnus. "Mutta toinen tytär on mennyt tipo tiehensä äitinsä matkassa; hänen paluustaan ei ole tietoa; ja Thoran vietettyä ikänsä isänsä vierellä — ilahuttajana, kodin sulostuttajana, kuten äiti sanoi — ja kenties viimeisinä aikoina hänen hoitelijanaan — saisiko joku muu, joka ei ole mitään tehnyt, pyyhkäistä omaan pussinsa puolet koko perinnöstä! Ei! Minun vaimoni — jos nain — täytyy saada kaikki!"

Vanhemmat ihmiset, sekä vieraat että perheen jäsenet, lausuivat kiihkeitä vastaväitteitä, johtajan katsellessa ympärille ja sanoessa: "Kotkako suvaitsee tyytyä kuolleeseenkin lampaaseen! Ja siis, herra kuvernöörin poika", hän kysyi Magnukseen päin pyörähtäen, "nämä ovat ainoat ehdot, joilla armollisesti alennutte naimaan tyttäreni?"

Pilkasta piittaamatta vastasi Magnus: "Niin."

"Minun täytyy tunnustaa pettyneeni Magnuksen suhteen", surkutteli täti Margret. "En luullut hänellä olevan ainoatakaan itsekästä ajatusta sydämessään."

"Minä en luullut", sanoi johtaja, joka ei enää nauranut, "minä en luullut, että kenenkään pojalla Islannissa oli mahtavuutta nyrpistää nokkaansa minun tyttärelleni."

"Nielsen", lausui kuvernööri lujasti, "olemme olleet ystäviä pojasta pitäen, emmekä tiedä kumpainen meistä toisensa kantaa hautaan — älkäämme nyt riitaantuko lastemme käytöksestä."

Seurue jupisi hyväksyvästi, ja sitten kuvernööri vielä kerran kääntyi

Magnukseen.

"Poikani — sillä sinä olet poikani, vaikk'en mitenkään jaksa tätä tajuta — saatat epäsopua kahden perheen välille ladellessasi tuiki mahdottomia ehtojasi. Etkö näe niiden päättömyyttä? Oletko järjiltäsi? Sekamielisenäkö jaarittelet? Vai onko totta, että olet ryyppinyt — että olet päissäsi? Hyvä Jumala!"

Magnus ei vastannut, mutta kuvernöörin mielenpurkausta seuranneen tuskaisen vaitiolon keskeytti hillitön nyyhkiminen. Se puhkesi Thoralta. Hän ymmärsi vihdoinkin kaikki; tiesi, mitä Magnus teki hänen puolestaan ja minkä hinnan poloinen saisi siitä maksaa; ja hän tahtoi huutaa julki, mutta ei kyennyt. Hän painoi päänsä täti Margretin hartioihin ja itki katkerasti.

Anna luuli Thoran kyynelet häpeän ja nöyryytyksen tuottamiksi, ja

Magnukseen kääntyen hän pyyteli:

"Rakas poikani, et ole ajatellut asioita oikealla lailla, muutoin et voisi näin menetellä. En itsekään pidä näistä naimasopimuksista. Tuntuu Kaitselmuksen kiusaamiselta puhua rahoista ja liike-eduista, juuri kun kaksi rakastavaa sielua on liittymässä ja yhdeksi sulautumassa. Mutta sinä vain pahennat asiaa, Magnus — teet siitä pelkän kaupan. Ja ajattelehan Thoraa! Jos kieltäydyt hänen isänsä tarjouksesta, niin siitä tulee yleinen puheenaine ja tyttöparka joutuu häpeilemään. Tahdotko sellaista nähdä, Magnus? Ethän suinkaan! Myönnythän siis, Thoran tähden — vaikkakaan et täydellisesti pidä johtajan ehdoista — Thoran tähden, Magnus, myönnythän?"

Jokainen odotti Magnuksen vastausta, ja Thorakin kohotti päätään.

"En", vastasi Magnus murahtavalla äänellä, ja istui sitten järkähtämättömin kasvoin, seurueen huomion kohdatessa häntä yhteen ääneen lausuttuina moitteina: "Häpeällistä!" "Rumaa!" "Kurjaa!" "Kirottua tunnottomuutta!" "Sillä miehellä on sydän kova kuin korpilla."

Oskar ei voinut sietää enempää. Hän oli istunut alla päin, ikäänkuin kätkeäkseen kiihtyneitä kasvojaan rauhattomissa hyppysissään pyöritellen Helgan valokuvaa, mutta nyt hän nousi, astui uutimien luokse, jotka erottivat etuhuoneen sisäkamarista, työnsi ne vapisevin käsin erilleen ja katseli ulos järvelle, jonka taakse aurinko oli painumassa mailleen.

"Älä mene pois, Oskar", huusi kuvernööri. "Tietenkin veljesi paatumus sinua iljettää; mutta tahdon, että sittenkin puhuttelet häntä. Tuskinpa hän kyllä, äidilleen ja minulle kovakorvaisena pysyttyään, ottaa kuullakseen sinua tahi ketään muutakaan, mutta koetahan kumminkin. Perheen kunnian vuoksi sano hänelle, että hän joutuu vihatuksi ja halveksituksi, jos pitää tämän kantansa. Ihmiset inhoavat häntä, niin kauan kuin hän elää, ja oma perhe häpeää tunnustaa mokomaa jäsenekseen. Jollei hän Thoraa rakasta, niin katsohan eikö hän edes vähääkään välitä omasta arvostaan. Puhuttele veljeäsi, Oskar, kaiken hyvän nimessä puhuttele häntä."

Oskarin käsi tutisi ilmeisesti oviverhon laidassa, ja hän vastasi vaivaloisesta, kaikkien kuunnellessa, hengitystään pidättäen ja Thoran raollaan olevain huulten värähdellessä:

"En voi sitä tehdä, isä. En tunne itselläni olevan mitään oikeutta siihen. Epäilemättä Magnus tietää, mitä tekee, yhtä hyvin kuin mekin, ja on ottanut lukuun kaikki seuraukset. Kunkin täytyy elää omaa elämäänsä."

Kuulijat ääntelivät pettymystään, ja poispäin kääntyen astui kuvernööri ikkunan ääreen. Sitten Oskar tuli takaisin pöydän päähän ja lisäsi lujemmin, mutta yhtä liikutetulla äänellä:

"Mutta jollen voikaan vedota Magnukseen, niin voin tehdä muuta — voin tarjoutua Magnuksen sijalle. Kunhan sinä ja johtaja suostutte, niin otan hyväksyäkseni sopimuksen ehdot sellaisinaan ja nain perin ylpeänä Thoran, jos hän minulle myöntyy."

Ensimältä kuvastui kaikkien katseissa pelkkä ällistys, sitten huoahdettiin huojentunein mielin, ja lopuksi kuhistiin yhteen suuhun: "Hyvä!" "Oivallista!" "No niin juuri!"

"Niin", virkkoi kuvernööri ääni liikutuksesta painuneena, "aivan Oskarin tapaista — aina suurenmoinen teoissaan! Mutta asiassa, joka näin likeisesti koskee pojan vastaista elämää ja menestystä, en voi sallia hetkellisen jalomielisyyden puuskan —"

"Ei se ole hetkellinen puuska, isä. Englannista palattuani olen oppinut rakastamaan Thoraa. Mutta hän oli lupautunut veljelleni, enkä voinut puhua, ennenkuin Magnus oli sanansa sanonut —"

"Kunnioitettavaa!" "Perin kunnioitettavaa!" huudahtelivat useat äänet, ja Oskar sai vaivoin jatketuksi.

"Mutta nyt — jos on katsottava Magnuksen peräytyneen, kieltäytyneen naimasta Thoraa —"

"Sen hän teki, ei epäilystäkään siitä", selitti johtaja.

"Ja jos Thora ottaa minut —"

Joka silmä kääntyi Thoraan; tämä epäröi hetkisen, nousi sitten tuoliltaan ja arkaillen ojensi kätensä. Oskar tarttui siihen kiihkeästi ja joka puolelta kuului onnittelua.

"Mutta emmehän voi sallia Thorankaan heittäytyä äkillisen mielijohteen varaan", yritti täti Margret vastustella, ahkerasti pyyhiskellen silmiään, "ja jos hän tämän tekee yksistään häpeällisestä asemasta pelastuakseen —"

"En, täti", sanoi Thora. "Suostuin ottamaan Magnuksen ainoastaan isäni toivomusta noudattaakseni, mutta Oskaria rakastan, ja jos isä suostuu —"

Johtajan silmät säteilivät voitokkaasti, ja hän huusi lattian poikki kuvernöörille: "Mitä sanot sinä, Stephen?"

"Täytyypä sanoa tätä joutuisaksi toimitukseksi — liian joutuisaksi", vastasi kuvernööri; "mutta jos nuorikot tyytyvät ja Oskar taipuu heittämään sikseen Englannissa aikomansa uran — soitannolliset harrastuksensa ja muut opintonsa — ja koko ikänsä asumaan Islannissa, niin saattaapa siten välttyä juopa perheittemme väliltä ja suljahdamme ilkeän särkän yli —"

"Olkoon siis niin, kummipoikani", huudahti johtaja, läimäyttäen Oskaria hartioihin, "ja mitä tulee Englantiin, niin pidänpä tuosta huolen!"

Vieraat vastaanottivat vakuutuksen hyväksymistään huudellen, ja sitten johtaja pyysi lakimiehen muuttamaan nimet sopimukseen ja vitkastelematta allekirjoituttamaan sen.

"Mitä sinuun tulee, herraseni", virkkoi hän Magnukseen kääntyen ja näpsäytellen sormiaan hänen edessään, "niin ovat rumat kananpoikasi palanneet kotiin hautomaan. Luulit nujertavasi minut, mutta itsekkyytesi ja aineellisuutesi ovatkin tehneet työn, jota jokainen näkyy kaivanneen. Ha ha ha! viimeiseksi nauraa on parhainta! Minulle ei mikään ole mieluisempaa kuin nolata mies, joka on yrittänyt minua nolata, ja käyn hyvillä mielin levolle tänä yönä."

Magnus oli noussut jakkaraltaan ja seisoi kumaraisena, kädet puuskassa, myrskyn häntä reutoessa, ja arvellen hänen yhä pysyvän paatumuksessaan johtaja alkoi taasenkin purevasti naljailla:

"Mutta jos vaihtokauppa ränsistyy pilalle, niin eikö olisi sinun parempi pelastaa nahkasi ennen keikausta? Raskaasti kaatuu kompastunut vanhus, ja voisin kukistuessani lytistää sinutkin. Pyydänpä sinun siis jättämään taloni päivääkään siekailematta, herraseni!"

"Isä!" huudahti Thora ja astui heidän väliinsä, mutta johtaja tuuppasi hänet syrjään.

"Pysyhän erossa, Thora. Jos oma tyttäreni olisi minulle tehnyt, mitä tuo tänään on yrittänyt, niin ei hänellä olisi kattoa suojakseen tänä yönä."

"Eikä ole minun pojallani — ei tässä kaupungissa ainakaan", vakuutti kuvernööri. "Magnus Stephensson —"

"Stephen! Stephen!" varoitti Anna ja Oskar voihkaisi isälleen samalla värähtelevällä äänellä kuin ennenkin.

"Suu kiinni, Anna! Oskar, vaiti, olet tehnyt riittämään asti yhden päivän osalle! Magnus Stephensson, johtajan talon jättäessäsi sinä lähdet Thingvelliriin, siellä pysyäksesi, ja kiitä kohtaloasi, kun sinun sallitaan lopun ikääsi ansaita otsasi hiessä leipäsi."

"Sopimus on valmis, nimikirjoituksia vailla", julisti lakimies, ja silloin jokainen, paitsi yksi, kääntyi jälleen pöytään päin ja hilpeät äänet haastelivat rattoisasti. Kun morsiuspari ja todistajat olivat piirtäneet nimensä, vaihdettiin sormukset, ja kuului pientä leikinlaskua ja onnellista naurua.

"Kun loppu on hyvä, niin kaikki on hyvin", lausui piispa. "Jääköön tuo vakuudeksi välillenne, kunnes tulette luokseni, ollaksenne mies ja vaimo."

"Illallinen on valmis", huusi täti Margret vetäen syrjään sisemmän huoneen uutimet, ja nähdessään sitten lattialla valokuvan hän kysyi: "Mutta kuka on tallannut Helga paran muotokuvaa?"

"Oskar", vastasi Thora. "Hänellä oli noustessaan se kädessään."

Seurueen istuutuessa illallispöytään huomattiin tuoleja olevan yksi liikaa, ja sen työnsi kuvernööri kärsimättömällä liikkeellä syrjään. Magnus oli poissa — kukaan ei ollut huomannut hänen lähtöään.